Tammukka.
Jänisjoella osa 3
Tuli sitten sekin päivä, että velipoika osti ensimmäisen virvelinsä. Siinä oli avokela, joka sotkeentui helposti. Ei taidettu sillä pelillä monta haukea saada ja kävi vielä niin onnettomasti, että velipoika heittäessään tartutti uistimen veneen laitaan ja pudotti koko komeuden keskelle lahtea. Sitä yritettiin naarata sieltä pois, mutta eipä onni ollut myötä. Pahinta oli, että isä oli myös innostunut virvelöinnista, ja jos hän saisi tietää, niin siinä olisi tupenrapinat. No pankissa töissä oleva sisko-Mirja pelasti meidät pälkähästä ja osti aivan samanlaisen virvelin. Isälle ei kerrottu haaverista mitään.
Aikuisena, opettajana, tuli käytyä Jänisjoen Patsolan koskella taimenia jallittamassa. Kaverinani oli rovasti Kotilainen, Jussi siis tuttavallisesti ja kalamiesten kesken. Pidimme majaa Mirja-siskon mökillä Pyörrepoukamassa. Illalla heiteltiin koskeen ja minulla tuntui joku olevan siiman päässä. Tuumin, että taimen taisi käydä napsimassa. Jussi ei helposti uskonut ja sanoi, että taisi olla pohjakivi. Samaa mieltä oli myös velipoika-Jaska, joka oli tullut mukaan kalahommiin.
No aamulla mentiin sitten ajoissa koskelle ja onnistuin nappaamaan kaksi tammukkaa. Jussilla ei oikein ollut tuuria ja hän tuumi, että taitavat aristaa hänen neonsiimaansa. Hänellä oli kalavehkeet viimeistä huutoa ja tietysti rovastilla oli myös yläkerran tuki mukanaan. Kun lähdettiin moottiriveneellä keskiyön kuhauisteluun päsyilin moottorin kanssa. Jussikos tuumi, että elä kuule ystävä hyvä hermostu, annas kun minä yritän. Jussi tuli takatuhdolle, vilkaisi pilviin ja vetäisi kerran rivakasti käynnistysnarusta. Ja…pppprrrrrrrrrrr. Käynnistys onnistui kertalaakista. Jostakin syvänteestä sitten tarttuikin kuhan rutale ja veti syvälle veneen alle. Onneksi saimme sen lopulta haavittua, niin ei kalareissu mennyt hukkaan.
Mökillä pistimme roihut uuniin ja tietysti savut tulivat aluksi sisälle, koska uunia ei vielä ollut lämmitetty sinä keväänä. Kämppä tuli täyteen savua ja pinkaisimme ulos, pistimme tosin ikkunan auki. Kun savut olivat hälvenneet, poltimme oikeaoppisesti paperia uunissa ja kohta alkoi tohina kuulua.
Jänisjoki merkitsi minulle juuria. Joku lauluntekijä on sattuvasti sanonut, että kotipaikkoja voi olla useita, mutta juuret ovat vain yhdet. Lapsuuden elämä oli joskus kolkkoa. Isäukko oli ankara mies, sota oli jättänyt jälkensä hänen sieluunsa. Joelle kun lähti, muisti tutut paikat ja tajunnanvirta kulki mielessä omia latujaan.
Sitten kun myöhemmin tein pari tusinaa lastenkirjaa kustantamoille, oli minulla sama tunne, lapsuudesta tuttu. Lauseen kun kirjoitti paperille, niin kohta lähti tajunta kuljettamaan juttua eteenpäin. Kiitollinen pitää olla myös siitä, että ei sattunut suurempia haavereita, vaikka yksin tuli puuhailtua kalastushommissa ja veneen kanssa.
Nykyisin kun lähden lastenlasten kanssa ongelle Saimaan rannoille, mietin, että aika on muuttunut, mutta lapset ovat samanlaisia, mielikuvitusrikkaita ja seikkailunhaluisia.
”Kalle”
Kyllä on mukava lukea tällaisia tarinoita. Aina näihin vain jollakin tapaa samaistuu mukaan
Loppupuolella olevat maininnat juurista ja tajunnan virroista kolahtivat minuun oikein erityisesti
”Joelle kun lähti, muisti tutut paikat ja tajunnanvirta kulki mielessä omia latujaan.”
Kyllä sen huomaa kun tulee omille juurilleen… näin se tajunnan virta lähtee omille poluilleen. Onneksi on ne juuret.
Jänisjoen merkitys on melkoinen täällä kasvaneille. Jos olisin runoilija, kirjoittaisin oodin Jänisjoelle.
Kun kesällä mökin ikkunan edessä istuskellessani katselen tummana virtailevaa jokea, totean usein itsekseni; Jänisjoki, minun jokeni!
Kaukaa taas palaan joelle kerran sen viileys mua rauhoittaa, kerrotaan eräässä tunnetussa hittibiisissäkin.
Jossain aikaisemmissa kirjoituksissa Erkki J sanoi, jopa toivoi, että Värtsissä saisi olla kritiikkiäkin.
En tiedä onko tämä ajatus kritiikkiä, mutta ainakin pientä ihmettelyä.
Joskus ihmettelen tätä Värtsin juttujen otsikointia. Silloin kun seuraa Värtsiä päivittäin niin ongelmaa ei ole. Mutta kun yrittää hakea vanhempia tarinoita joko päivämäärän tai aiheen perusteella niin törmätään tähän tarkoittamaani asiaan; Otsikosta ei välttämättä selviä mistä jutussa on kysymys. Tietysti pitkän kommenttipolun aikana tarina on ”vaihtanut aihetta” jo moneen kertaan kun ”tajunnan virta on lähtenyt omille teilleen”, mutta itse artikkeli ja sen otsikko saisivat vastata paremmin toisiaan.
Varsinkin tällaisissa useampiosaisissa artikkeleissa ihmettelen miksi otsikko ei voisi olla sama koko sarjan ajan.
Esimerkiksi
Jänisjoella osa 1
Jänisjoella osa 2
Jänisjoella osa 3
Hei.
Kopioin yllä olleen ihmettelyni ”Kysy Värtsistä” osastoon.
Alpo
Yritin tehdä Värtsin otsikointeja parhaan tietoni ja kykyjeni mukaan, niin tämänkin Jänisjoki -sarjan osalta. Se oli viimeinen Värtsiin laittamani tarina. Pariin tuhanteen juttuun tuli otsikoita väkerrettyä. Siinä sitä saattaa olla ihmettelemistä muillekin kuin Alpoaatokselle. Eipä niille ole muita perusteluja kuin toimittajan näkemys, joka pohjautuu lehden tekemiseen lukijoille mahdollisimman mielenkiintoiseksi. Jonkinlainen ulkoasukysymys se myös on. Nyt on toisten aika korjata puutteet niin otsikoitten kuin muittenkin asioitten osalta. Itse en ole näin jälkeen päin kovin innostunut repostelemaan jokaista yksityiskohtaa Värtsin palstoilla. Näkemyseroja löytynee jonkun kanssa asiasta kuin asiasta.
Riki Sorsa – Joki
http://www.youtube.com/watch?v=RCU8qmj839E
”Sitten kun myöhemmin tein pari tusinaa lastenkirjaa kustantamoille…”
Mitä, mitä? Jos ei meille, niin kirja-asiantuntija Jouko Varoselle olisi Kallen nyt syytä hieman avautua.
Halloo Jouko Varonen, mitäpä oot mieltä Kallen tekstistä?
https://www.vartsi.net/2010/10/06/ahkera-kirjailija/
Toivottavasti ei oo tuossa jutussa jonkun mielestä väärä otsikko.
Hm meniköhän viisaskin vipuhun 😉
Ei taida kalavaleet rajoittua aina vain sintin kokoon.
Mistä näitä lastenkirjoja saa ostaa? Meillä on 3- ja 11-vuotiaat
lukijapojat. Kalajutut kiinnostaisivat vanhempaa ja autot nuorempaa poikaa.
Minulla oli eilen oikein kiva muistelujen kokonainen päivä Joensuussa. Olin nimittäin setäni iäkkään lesken luona – siellä oli myöskin hänen vanhin poikansa Pentti ja kyllä me muisteltiin – asuimme lapsuuden niinkin lähekkäin Niinivaaralla, että vain katu oli tonttien välissä. Olen myöskin ostanut tämän Joensuu-kirjan, mutta valitettavasti siinä ei ollut Niinivaaran puolen asioita.
Seppo oli Värtsiläisten seuran kokouksessa vuosikokouksessa – minä aina joskus vietän aikaani tuttujen luona – olimme mm. syömässä ravintolassa ennen kokousta. Minä usein järjestän kampaamossa käynnin samalla ja vähän shoppailen. Joensuu on mulle yhtä tärkeä kuin teille arvoisat kirjoittajat Värtsilä-asiat. Joskin itsekin pidän nykyisestä asuinpaikastani.
Tuleekohan yhtään keväisempää – lämpimämpää?
Odotan nyt vuorostani kovasti Kuopion tytön perhettä koirineen
meille ja kyllä se varmasti tapahtuu lähiaikoina.
Pyydän anteeksi, kun en osaa oikein hauskoja juttuja kirjoittaa
enkä vitsit pysy mielessä.
Teitä tervehtien Joensuun tyttö