Jauhonhakuun

Osa 1/3

Tämä tarina on kerrottu Pohjois-Karjalan kunnallispäivien retkeilijöille tarjotuilla päivällisillä Outokummussa 1. p:nä huhtikuuta 1939. Se kertoo palasen alueemme muutamien kuntien historiasta ja muustakin elämänmenosta. Kertojana oli kunnallisneuvos Pekka Korhonen Kesälahdelta. Kertomuksen kirjoittaja oli kuullut useita kertoja omalta isältään, joka oli ollut hyvämuistinen ja tuskin oli pannut omiaan joukkoon. Tapahtuma ajoittuu noin vuodelle 1820.

Vanhempina aikoina, yli sata vuotta sitten, pidettiin liikenneyhteyksiä yllä Pohjois-Karjalassa kesäisin suurelta osalta vesiteitä pitkin. Talvisin haettiin välttämättömiä tarvikkeita, suolaa, rautaa ja jauhojakin hevospelillä kylänmiesten yhteisillä matkoilla merenrantakaupungeista, Viipurista, Loviisasta ja Oulusta. Mutta jos talvivarastot loppuivat, turvauduttiin venekuljetuksiin eri reittiä pitkin. Tämmöinen veneellä kuljettava paljon käytetty kauppatie oli pohjoiskarjalaisilla Pielisen vesistöjen sekä Viinijärven ja Taipaleen joen varsilla ja Pyhäselän rannoilla asuvilla pitkin Pyhäselkää ja Orivettä Puhokseen ja siitä Pyhäjärveä pitkin Uukuniemen pitäjän Ännikänniemen kylän Jauhorantaan, jossa Sortavalan kauppiailla oli jauho- ja suolavarasto. Sortavalalaiset saivat jauhonsa joko Pietarista tai Sermeksestä laivateitse. Jauhot ja suolat kuljetettiin hevospelillä 40 virstaa varastoon Ännikänniemeen.

Monessa Pohjois-Karjalan pitäjässä tarvittiin varsinkin katovuosina lisäjauhoja leipäaineeksi. Ei silloin vielä ollut Liperikään omavarainen eikä ylituotantoa tunnettu, vaan Taipaleelta piti usein lähettää venekuntia jauhonhakuun Ännikänniemestä. Kuusjärvi ja Outokumpu kuuluivat siihen aikaan Liperin pitäjään. Taipaleenkylästä, joka silloin lienee ollut jo huomattava kauppapaikka, järjestettiin monena kesänä useita veneitä käsittävä soutue jauhonhakuun. Veneet olivat tavallista suurempia, miehistönä perämies ja vähintään kaksi soutajaa. Perämiestä vuorottelemalla voitiin tehdä matkaa koko rupeama yhteen menoon.

Nyt tulemme tarinan pääjuoneen. Vuonna 1820 kevätkesästä lähti taas Taipaleen jauhosoutue matkalle, päällikkönään eräs isäntä Kontkanen ja soutajia Taipaleelta ja lähikyliltä. Pyhäjärven keskellä on 10 km pitkä Suitsansaari, josta eteläpuoli kuului ennen Viipurin lääniin ja Venäjälle ja pohjoispuoli Ruotsille. Täällä Ruotsin puolella oli kohtalaisen vauras Pennalan talo, jossa taipalelainen soutue ja sen päällikkö oli tottunut matkoillaan käymään yötä olemassa ja lepäilemässä. Samoin nytkin. Talossa otettiin matkalaiset ystävällisesti vastaan ja kohdeltiin kuin vanhoja tuttuja. Käteltiin ja kysyttiin kuulumiset. Taipalelaisille ei kuulunut kummempia, muuta kuin että piti taas lähteä jauhonhakuun. Mutta talon emäntä Maria Pennanen kertoi Kontkaselle ikävät kuulumiset: talon isäntä oli edellisenä talvena Sarvisaaren Pitkällärannalla nuotalla ollessaan vilustunut ja saanut kuumetaudin sekä siihen sortunut, joten talonpito ja työhuolet olivat jääneet emännän ja 19-vuotiaan Anni-tytön varaan. Muita perillisiä ei ollut.

Maija-Liisa

Jatkuu huomenna…

 

Share

2 comments for “Jauhonhakuun

  1. Nyt liikutaankin tosi pitkän muistin päässä, melkein 200 vuotta.
    Lupaan, etten pane paremmaksi.
    Ettei menisi lopulta jauhot suuhun hakijoilla, kun joutuivat noinkin naisvaltaiseen taloon.

  2. Täältä Liperistä on lähdetty tunnetusti myös tulitikkuja lainaamaan ja eksytty Joensuuhun.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *