Alpo raahannut kairaa sivullaan pilkille mennessään, siis e.
d
väsynyt kulkija
E) Joku muu. Alpoaatosta on viety väkipakolla pois verkoilta…
Eero-Matin koiravaljakko.
E) Joku muu. Alpoaatos on saanut Ryhänotkon lammesta ryhävalaan, ja raahaa sitä pitkin Sääperin pintaa. Siis Alpon suuri kalasaalis on kyseessä.
Auringonpiston saatuaan Alpo hoiperteli Luppotuvalle 30.02.12 klo 01.13.
Aarre Armas.
E auringon sulattama suksen latu, paitsi ettei aurinko vielä ole ehtinyt mitään sulattamaan, joten epäilen kuvan otetun aiempina keväinä
Kyllä on hyviä ehdotuksia. Kaikki kävisivät, mutta kyseessä on kalapussin jälki, jota matalanläntä emäntä raahaa järveltä. Tämänpäiväiset kalat jaksoi isäntäkin kantaa emännän pilkittäessä huomisia keittoahvenia.
Mikäpä jättänyt jäljen? 5.3. 2012. 9,30 vastaus e. taitenniik se on
se, kuulusa ”Vasta hanka”
Nimimerkki- Sanokee miun sanoneen!
Tuostapa Yrjöltä saa hyvän vinkin. Jos järjestäisi lapsille, tai miksi ei aikuisillekin tehtäväksi piirtää vaikkapa ”vastahanka” tai joku muu vastaava käsite.
Kalevalan ”Sammostakin” on monenlaisia näkemyksiä piirretty.
veikkaan d
Joku muu, eli veikkaan moottorikelkkaa.