Isän apurina

Sakari H:n “Pärekatolla” -kirjoitus pani minunkin muistikelani pyörimään. Elettiin kesää 1950. Kaustajärvellä oli Janne Valkosen siirtolaistalo -hanke meneillään. Pärekate oli ilmeisesti ainoa vaihtoehto sen ajan kattomateriaalina.

Isäni oli siirtänyt pärehöylämme ja maamoottorin rakennuspaikalle jo edellisenä päivänä. Samalla lienee alkanut minun kimputukseni mukaan pääsemiseksi. Vaikka isällä ja minulla oli suuri ikäero, otti hän kuopuksensa usein mukaan ikään kuin oppipojaksi. Kyseisenä kesänä olin yhdeksänvuotias.

Noheva apulainen

Lienenkö saanut yöllä edes kunnolla unta, anivarhainen lähtö pyöri mielessäni. Kesäinen aamu valkeni heleänä ja aurinkoisena, tosin järven yllä leijui vielä hienoista usvaa, kun soudimme vastarannalle.

Sitten alkoikin varsinainen prosessi eli päreiden höyläys. Jannen ja isän apuna häärivät myös talon omat aikamiespojat. Minäkin osallistuin työhön neroineni. Potalsin päreet kainalossa höylän ja pärepinon väliä. Fyysinen työ oli tuolloin miehenalun mitta eikä velttoilijaa arvostettu. Saattoi touhukkaassa näyttämisen innossani olla jotain niin sanottua usitushulluuttakin.

Homma eteni jouhevasti. Jannen säätämät sytytykset toimivat maamoottorissamme mainiosti. Myös Jannen pärehöylään rakentamat välitykset olivat kohdallaan (kts Värtsi / Moniosaajia). Iltaan mennessä pöllipino oli muuttunut komeaksi pärepinoksi. Kotirantaan soudellessamme isä antoi myönteistä palautetta ja kehui minua nohevaksi apuriksi.

Autiot pihat

Koska uudisrakennus sijaitsi aivan koulutieni varressa, oli minulla tilaisuus toimia polleana “rakennustarkastajana” mennen tullen. Pihapiiriin kohosivat myös sauna ja navettarakennukset. Navettaan tarvittavat harmaat tiiletkin Janne valmisti itse poikiensa avustamana. Saman aikaisesti oli raivattava myös peltoa. Kun kaikki alkoi olla valmista, Janne itse siirtyi kirkkaammille kalavesille. Ajan myötä vaalea pärekatto harmaantui ja maalattiin punaiseksi.

Kuin eilisen muistan tuon kesäisen pärepäivän 60 vuotta sitten. Pärekatto on tässä vahvalle perustukselle rakennetussa siirtolaistalossa muutettu aikojen saatossa peltikatteeksi. Nyt satunnainen ohikulkija näkee aution talon ja heinittyneen pihapiirin. “…et enää reppuselkääni tuu / ja autiotalon kukat lakastuu / ja käsi kädessä kuljemme taloon autioon…”

Johannes

Rakentamisessa tarvittiin myös lautaa ja lankkuja, joita sahattiin kenttäsirkkelillä. Kuva AM

Share

7 comments for “Isän apurina

  1. Ossoot mukavasti kirjottoo. Pusaska

  2. nyt tulee mieleen Laila Hirvisaaren kirja “Hylätyt talot,autiot pihat”.Eipä taida Valkolan pihassa kasvaa kuin horsma ja ruoho.Täytyypä tässä mainita,että Valkosen pojat olivat sukua Vepsäläisille (pikkuserkkuja).Esteri Valkonen ja Anna Vepsäläinen (mummoni) olivat serkuksia.Hieno ajankuvaus Johannekselta!

  3. Hienoa menneen maailman kuvausta jälleen Johannekselta!

    Koetin juohutella mieleeni päreen höyläystä, mutta minkäänlaista kuvaa siitä ei mieleni sopukoista löytynyt. Melkoinen määrä päreitä kuitenkin on tarvittu, kun ns. kylmälle tilalle rakennettiin, talo, navetta, sauna ja ladot 50-luvun kahtapuolta.

    Pärekaton tekemisestä sen sijaan on ihan selvä mielikuva ja myös päreiden naulaamiseta syntynyt naputus on taltioitunut lapsuuden äänimaailman arkistoihin.

    Tuntuu surulliselta ajatella, että vain muutama vuosikymmen sitten rakennetut talot ovat autioituneet ja samoihin aikoihin raivatut pellot ovat muuttumassa jälleen metsäksi.

  4. Vielä nyt 2000- luvulla olin pärekattotalkoissa Tuupovaarassa,
    jossa tuttavaperhe halusi säilyttää torpan alkuperäisessä asussaan. Päreet oli kylläkin höylätty jo vähän akaisemmin, se osa jäi näkemättä.

  5. Tämä olikin kivaa luettavaa kaikin puolin. Myös siltä osin, että olin itse toiminut innoittajana.

    Kannattaa kaikkien tarttua kynään, kun toisten jutuista muistuu omia kokemuksia mieleen. Kyllä ne kiinnostavat. Uteliaita kun olemme ihan luonnostaan. Hyvin kun sattuu, niin toisellehan on voinut käydä jopa hassummin kuin itselle. No ei tosissaan 😉

  6. Isänpäivän kuostiin kaivelin Värtsin arkistoja.
    Silmiin sattui Johanneksen juttu menneiltä vuosilta,
    maistuis varmaan sullekin!

  7. Kuva on vuodelta 1938,silloin ei ollut sodasta vielä tietoa.
    Olen siskoni kanssa siinä tarkkailemassa työn tuloksia.
    Kädet taskussa katselen,en halunut pihkata käsiäni.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *