Värtsilän törmäys pahin

Heinäkuun ilta Värtsilän keskustan tuntumassa. Kuva EJ

Värtsilässä heinäkuussa sattunut kahden auton törmäys oli viime vuoden pahin liikenneonnettomuus Pohjois-Karjalassa. Siinä kuoli neljä henkilöä. Asiasta kertoo Verkko-Karjalainen uutistensa maakuntaosiossa. Vähän näppäilyä jutun löytäminen tosin vaatii.

Ely-keskuksen mukaan maakunnassa kuoli liikenneonnettomuuksissa 14 henkilöä, joista Tohmajärvellä kahdeksan.

Share

6 comments for “Värtsilän törmäys pahin

  1. Siitä on jo todellakin yli puoli vuotta. Olin ajatellutkin lähiaikoina kirjoittaa jonkun rivin tästä traagisesta onnettomuudesta ja nythän tähän tarjoutuikin oivallinen tilaisuus.

    Olin tapahtumassa todellisella näköalapaikalla, kun satuin tuoreeltaan ajamaan siitä ohi ja pysähdyin antamaan apua muutaman muun kaverin kanssa. Onnettomuuden ja pelastustoimien yksityiskohtiin ei ole tarpeen palata, mm. Karjalainen uutisoi ne erittäin tarkasti.

    Kokemuksena mainittu operaatio oli luonnollisesti epämiellyttävä mutta siitä huolimatta erittäin mielenkiintoinen. Olen paljon pohtinut viranomaisten roolia ja suhtautumista meihin maallikkoauttajiin.
    Elokuvissahan kaikki toimii tällaisissa tapahtumissa järjestelmällisesti. Onnettomuusharjoituksissakin kaikki toimii järjestelmällisesti. Todellisuudessa siinä on päällä täysi kaaos. Ottaa oman aikansa, ennen kuin saa hahmotettua edes itselleen, mitä oikeasti on tapahtunut, kun autonromussa on sekaisin tavaraa ja ihmisiä.
    Viranomaisavun paikalle tulohan kesti tosi kauan, odottaminen oli tuskallista kun pieniä elonmerkkejä kuitenkin joissakin uhreissa oli vielä havaittavissa. Jos näille käsiin kuolleille olisi ammattiapu oikeasti pystynyt nopeammalla toiminnalla jotakin tekemään, jossiteltavaa olisi riittänyt.
    Kaikenlaisia onnettomuuksia nähneitä palomiehiäkin näytti jossain määrin hätkäyttävän tieto varmoista vainajista.
    Onnettomuuspaikan pelastustoiminnalla pitäisi käsitykseni mukaan olla selkeä johtaja; kuka hän tässä tilanteessa oikeasti oli, jäi ainakin minulle epäselväksi.

    Mielestäni esim. tämä johtaja olisi voinut koota meidät maallikot puhutteluun, ottaa henkilötiedot ylös, kiittää avusta ja antaa luvan poistua paikalta. Sen sijaan etenkin poliisi jopa töykeästi hätisteli meitä edemmäksi. En enää muista sanatarkasti hänen viestiään, mutta epämiellyttäviin näkymiin siinä viitattiin. Teki jo melkein mieli tiuskaista hänelle, että kuule, on tässä kuolleita ennenkin nähty! Tietenkään hän eikä muutkaan viranomaiset voineet välttämättä erottaa meitä paikalle tungeksivasta yleisöstä. Nimet ja puhelinnumerot hän sitten kyllä pyynnöstämme kirjasi, mutta kaiken kaikkiaan asian olisi voinut tyylikkäämminkin hoitaa.
    Minäkin odotin sitten reilusti sivummalla pari tuntia, kun en oikein tiennyt, mitä pitäisi tehdä. Lopulta eräs palomies tuli sanomaan, että mene jo ihmeessä kotiisi, olisit voinut lähteä jo aikoja sitten. Vastasin hänelle, että olen odottanut lupaa poistua paikalta.
    Kun sitten kävelin yösumussa onnettomuuspaikan läpi omalle traktorilleni, täytyy sanoa että totisesti kyllä lämmitti erään toisen palomiehen henkilökohtainen KIITOS!

    Mitään kriisiapua ei ole mistään päin tarjottu eikä se kuulemma tapana olekaan, vaikka pelastushenkilöstölle kyseinen apu on automaattinen itsestäänselvyys, halusivatpa tai eivät. En kyllä tunnistakaan itsessäni tällaisen avun tarvetta, mutta saattaahan sitä kaikesta huolimatta olla. Minulle on kyllä kerrottu, kenen puoleen voin kääntyä, jos siltä tuntuu. Voisi vain tämmöinenkin ehkä ryhmäkutsuna toimia paremmin?!
    Uniin eivät kyseisen onnettomuuden vainajat ole tulleet kummittelemaan, mutta alussa juttu pyöri mielessä valveilla ollessa jatkuvasti ja juohtuuhan se mieleen varsin usein vieläkin, etenkin paikan ohi ajaessa.

    Paha sanoa, mutta kaukana ei ole ollut se tunne, että tässä poljettiin jotenkin viranomaisten varpaille! Rohkaisua on tosin tullut reilusti täysin ulkopuolisilta ihmisiltä. Emmehän me suoranaisesti kiitoksella elä, mutta näyttää kuitenkin olevan tosiasia, että positiivista palautetta kaikesta huolimatta sekä saadaan että annetaan yleensäkin liian vähän.

  2. Minä ainakin kiitän Jussia oikein toimimisesta.

    Se toinen, väärä ja valitettavampi tapa olisi ollut katsella toisaalle ja luikkia muina miehinä pirttinsä perälle.

  3. Hyvä Jussi. Olinnuoruudessa silminnäkijä että ensi maallikko pelastajana, jossa Volvo Faforit näkemykseni mukaan pitkälti toistasataa ajoi suoraan risteyksessä linja-auton kylkeen. Paikalle kertyi vähitellen muitakin, joilta sain apua hälytykseen lähimmästä talosta ja uhrien selvittelyyn, että kuka on vielä hengissä. Vain yksi löytyi, se oli kuski jolla vielä peilillä katsottuna oli viimeiseksi ollut hengitystiet toiminnassa. Tosin muut oli aikamoista jauhelihamassaa. Pelastushenkilöstön tullessa irroitus ja lajittelu toimet saatiin tehtyä kumihansikkaiden kanssa. Tälläisen tapauksen muistaa koko elämänsä ajan siitä ei pääse mihinkään, mutta se tuo aina tälläisia uutisiakin lukiessa mieleen kulutetun sanan MIKSI.

  4. Jussilta taas hyvä ja analyyttinen kirjoitus! Sen voisi julkaista valtakunnallisesti tai lähettää asianomaisille viranomaisille.

  5. Kiitos kannustuksesta!
    Tahdoin kirjoituksellani kertoa sen, että mainitunlainen operaatio ei todellakaan välttämättä toimi aivan niin sujuvasti kuin luulisi, mutta ehkä se on kaikesta huolimatta enemmän järjestelmän kuin näiden ihmisten vika.
    Tahdoin tuoda esiin myös sen, että avunantajien harteille ei välttämättä ripusteta mitään sankarin viittaa ainakaan tällaisessa tapauksessa, jossa ei oikeasti voi tehdä juuri mitään.
    Uhreja ei pysty siirtämään ilman raivausvälineitä kyllin hellävaraisesti avunantoa varten ulos ja toisekseen vammat ovat niin vakavia, että eloonjäämisen inhimillinen todennäköisyys on häviävän pieni.

    Mitään ei ihmisen elämässä tapahdu Luojan sallimatta. Siitä huolimatta olen pohtinut tätäkin onnettomuutta mm. seuraavasta näkökulmasta:
    Minulla on rytinää edeltäneeltä alkuillalta kyseisen seurueen osalta vain toisen käden tietoa. Ihmettelen kuitenkin sitä, että jos heidät jo nähtiin ja tavattiin Sinkkarissa ns. umpitunnelissa, niin eikö todellakaan kukaan pystynyt estämään maantielle lähtöä! Suvaitsevaisuutta vai piittaamattomuutta?
    Monta itkua olisi jäänyt itkemättä jos…
    Outo on myös aavistettavissa ollut asenne, että mitäpä näistä kriminaaleista, heitä tulee ja menee. Kyllä heiltäkin jäi läheisiä. Kuljettajana toimineen kaverin poika, joka on koulussa samalla luokalla oman poikani kanssa, oli sanonut jokin aika sitten koko luokan kuullen: “Minulla on ikävä isää!”

    Viikkoa myöhemmin alaikäiset nuoret rutistelivat auton Sääperinsuoralla. Täytyy sanoa, että sydäntä kylmäsi nähtyäni romun. Vain Ihme Isolla IIllä varjeli nämä nuoret, niin karmeaa oli jälki. Heidän vuoronsa ei ollut vielä.

  6. Surullista lukea, että Värtsilä on saanut pahimman kolarin ykkös sijan. Niin, ei ne pahat onnettomuudet tapahdu aina “jossain muualla”.

    Erittäin surullista sekin, että henkinen ensiapu on jäänyt asianosaisille antamatta. Ketä sitten ovat asianosaiset. Niitä on yllättävän paljon. Onnettomuuden uhrien lähiomaiset, ystävät ja kaverit lähellä ja kaukana, auttamistoimintaan osallistuneet ammattilaiset tai vapaaehtoiset, ohi kulkijat sekä monet, monet muut, jotka ajattelevat että minä tai minun lapset jne olisivat voineet olla siinä.

    Henkinen ensiapu.
    Pohjanmaalla oli 80 luvun loppupuolella lento-onnettomuus, jossa pienkone teki onnistuneen pakkolaskun. En muista kuoliko siinä kukaan. Media tuuletti suurin kirjaimin, että lentäjä oli sankari kun teki niin onnistuneen pakkolaskun. Mutta oliko hän sankari vai työkyvytön lentäjä?

    Olin mukana eräällä SPR:n koulutuspäivällä, jossa luennoi kyseisestä lento-onnettomuudesta pelastunut nais henkilö. Hän oli psykiatrian ammattilainen ja kertoi omista tuntemuksistaan onnettomuuden jälkeen. Uni ei tullut, onnettomuus palasi uudelleen ja uudelleen mieleen. Kerosiinin ja öljyn käry haisi nenässä vaikka liikkui raittiisa ilmassa. Hulluksi tuleminen kävi mielessä monet kerrat. Hän oli purkanut näitä tuntojaan miehelleen päivästä toiseen. Parin viikon jälkeen mies oli ystävällisesti pyytänyt ”vaihtamaan levyä”. Aikanaan hän pystyi jälleen palaamaan työhön ja normaaliin elämään. Mutta.. Kun joskus tuli tietty haju –vaikkapa palaneen öljyn haju tai tietty ääni, niin onnettomuus palasi mieleen taas kerran ja hän oli aivan työkyvytön.

    Oliko lentäjä sankari vai työkyvytön? Kyllä oli. Hän oli sankari kun sai ihmiset elossa maahan. Mutta kun hän joskus tulee lennolta ja samanlainen tilanne toistuu.. vaikkapa tietty haju aktivoi jotain hänessä niin, että hän menee toimintakyvyttömäksi –vaikkapa pikku hetkeksi, hän saattaa olla työkyvytön.

    Käsittääkseni tästä tapauksesta sai alkunsa Suomessa sellainen ”jälkipuinti” menettely. Se tarkoittaa traumaattisten kokemusten jälkeistä keskustelutilaisuutta, jossa asianosaiset saavat puhua tuntemuksistaan. Tällaisen jälkeen normaalielmään paluu helpottuu.

    ”Olet kokenut jotain järkyttävää”
    SPR:n sivuilla on pieni esite pdf muodossa. Löytyy ylläolevalla otsikolla. Sitä kannattaisi jokaisen pitää vaikkapa autossa mukana, annettavaksi jollekin, joka on kokenut jotain järkyttävää.

    Onneksi useimmat onnettomuudet eivät ole niin pahoja niinkuin Värtsilässä viime kesänä, mutta että osaisimme toimia edes pienemmissä vahinkotilanteissa niin kannattaa käydä ensiapukurssi niin usein kun se on mahdollista. Ensiapuryhmissä voi harjoitella sitten lisää.
    Alpo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *