Sotilaspukuinen nuori mies nojaa talvisessa maisemassa puun runkoon. Kuva oli suurennettuna lapsuuskotini seinällä. Joka joulu se sai havukehyksen ympärilleen. Samalla äitini kertoili tarinoita isästäni. Se mies oli täydellinen. Äitini kertomuksia ei osaa ihmetellä. Vain 25-vuotiaana hän jäi leskeksi kahden pienen lapsen kanssa. Tuoreen avioliiton kultareunukset eivät vielä olleet ennättäneet tummua. Itse jäin vuoden vanhaksi, joten henkilökohtaisia muistoja ei ole. Niinpä mielipiteenäni oli, että äitini katseli isää vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Hän ei monien sotaleskien tavoin mennyt uudelleen naimisiin. Muistan kyllä miesehdokkaita kotona käyneen. Vaaleanpunaiset silmälasit kenties estivät menemästä naimisiin.
Sittemmin kuoli myös iäkäs äitini. Jäämistöstä löytyi nippu kirjeitä. Ne oli sidottu keltaisella silkkinauhalla. Kuorissa oli sana ”Kenttäpostia” ja usein leima ” Sotasensuurin tarkastama”. Siitä alkoi tutustuminen isääni. Hämmästyin sitä suurta rakkautta ja huolenpitoa, jota hän osoitti perhettään kohtaan. Se ilmeni joka kirjeessä. Hyvinkin arkisissa asioissa tuli neuvoja nuorelle vaimolle. Ja se valtava optimismi! Lähes joka kirjeessä on kerrottu, mitä sitten tehdään yhdessä, kun sota on ohi. Entä se ihanteellisuus! Hän oli huolissaan niin vaimonsa kuin koko kansakunnan moraalista. Saisipa jotenkin ujutettua edes pienen osan hänen ryhdistään nykyjupin päähän.
Nyt minullakin on vaaleanpunaiset silmälasit. Miettimään jää, millainen mies sieltä sodasta olisi tullut, jos elää olisi saanut. Isäni kaatui Taipaleella 1939. Hän joutui keskelle tykistökeskitystä eikä jäljelle jäänyt mitään.
Olet Irene kauniisti muistellut – samoin isäsi. Nuoren ihmisen leskeksi jääminen on minusta nykyisinkin surullista.
Mirja
Suomalaista miestä moititaan usein
”Jöröjukaksi” joka ei osaa ilmaista
tunteitaan.
Sota-ajalta säilyneet kirjeet kertovat
aivan muuta, kuten tämä Irenen
isänkin arvokas henkinen ”testamentti”
osoittaa.
Koskettavaa ja ajatuksia herättävää tekstiä sekä isän että tyttären kirjoittamana. Kiitos!