Kuukausi: joulukuu 2011

Piristystä punaisesta

Maija-Liisa pyysi, että lähettäisin kuvan turkinpionista Värtsiin kaikkien iloksi piristämään harmaita päiviä. Koska en ole nuuka, vaikka olenkin Laihialla syntynyt, lähetän useampia pionin kuvia. Niistä on sitten vara itse kunkin valita mieleisensä laji ja värisävy mitä tuijotella ja muistella kesää.…

Ratti väärällä puolella

Mongolian kansantalous on pieni, mutta ripeästi kasvava. Kansainväliset investoinnit maan kaivosteollisuuteen ovat merkittäviä, maaperästä löytyy lähes kaikkia mineraaleja, myös niin sanottuja harvinaisia ja arvokkaita maametalleja. Kaivosteollisuus on talouden peruspilari ja muodostaa n. 80 % maan vientituloista. Kaivosinvestoinnit tuovat tullessaan muita…

Missä olette?

Kuvani on pyhäkoululaisista Kakunvaaralla vuonna 1942 tai 1943. Siinä meitä Lamperilan pyhäkoululaisia on opettajamme Kati Niirasen siipien suojassa. Nuorimmatkin ovat nyt jo yli seitenkymppisiä. Tässä voi kysellä samaan tapaan kuin Kalervo Mantsinen aikaisemmin Värtsissä minua etsiessään, että missä olet? Paavo…

Vanha kansa tiesi

Vanha kansa tiesi, että haltioita oli kaikkialla – maassa, metsässä ja vedessä. Niillä kullakin on oma väkensä ja omat salaiset voimansa, joita ihmisen tulee pelätä ja kunnioittaa. Niitä haltioita, jotka hallitsevat ihmisen asuinpiiriä ja rakennuksia, kutsutaan tontuiksi. Sana ”tonttu” on…

Tikan kaupassa

Kaupallinen joulu avattiin Värtsilässä tänä vuonna ennen näkemättömin menoin, olihan äskettäin historiallinen tapahtuma valtakunnan rajalla. Sen sanoma kiiri tavallista laajemmalle. Joulupukki on käynyt täällä myyntiä edistämässä ennenkin. Thelma Varosen albumista löytyi valokuva Tikan kaupasta vuodelta 1999.

Pussihousuruno

Tuli syksy, lähti linnut loppui kesäiset kiireet Lähti ukko pohjolasta lähti Kultansa keralla meni Muorikon mukana. Tuli noille Turkin maille, Atatyrkin aukioille, hikisille hietikoille. Pois jo jouti villapaita pussihousut ja pusakat. Näytti naiset nuoremmilta oma kulta kauniimmalta. Käänty pääkin jo…

Pikkupoikien Uusi-Värtsilä

Värtsilän Teräs oli Uusi-Värtsilässä erittäin aktiivinen urheiluseura ja kaikki toiminta oli tehtaan, Värtsilä-Yhtymän tukemaa. Lajivalikoimaan kuuluivat kesällä pesäpallo, jalkapallo ja yleisurheilu. Seura pelasi pesäpalloa maakuntasarjassa ja ottelut keräsivät runsaslukuiset yleisömäärät. Meille 10-15-vuotiaille pikkupojille oli järjestetty oma kylänosien välinen pesissarja. Seurojen…

Tiedon lähteillä

Värtsissä on ollut muutamia Wärtsilän Uusi-Värtsilän rautasulattoa sivuavia juttuja.  Värtsin toimittajat saivat tuhdin tietopaketin lisää aiheeseen, kun Hilkka Partanen johdatteli tiedon lähteille.     Tietoisku Uusi-Värtsilän ja sulattimon historiaan saatiin Joensuussa Helge Ratilaisen kotona.  Hänen ottamansa ja valmistamansa lukuisat valokuvat …

Pussihousut

Linnan pukujuhlia seuratessa en voinut olla ajattelematta samana päivänä TV:ssä esitetyn Linnan Tuntemattoman sotilaan puvustusta. Sotilasasuista tuli mielleyhtymä saapas- eli pussihousuihin. Pussihousut kummittelivat mielessäni muutaman päivän, ja kun kaiken kukkuraksi kuulin radiosta Irwin Goodmanin esittämän joululaulun, jossa toivottiin ja taidettiin…

Lucian loitsuja

Tänään 13.12. vietetään syrakuuselaisen neitsytmarttyyrin muistoa, joka tapahtui v. 304 Anno Domini. Selailin Googlea Pyhä Lucia -hakusanalla ja bongasin Elias Lönnrotin merkinneen muistiin Tohmajärveltä v. 1828 ja 1847 Lucian parannusloitsuja, jotka koskivat mm. struumaa ja imusolmukesuurentumisen parantamista sekä kupukaalien kasvatusta.…

Ellinoora kävi Hesassa

Berninpaimenkoira Ellinoora Värtsilän Ullukasta osallistui Suomen suurimpaan koiratapahtumaan  3-4.12. Helsingin Messukeskuksessa. Ellinoora on kasvanut luomukoirana Kaustajärven salolla, mutta – tai ehkä siksi – hänestä leivottiin berninnarttujen paras, siis voittaja. Viimeisessä näyttelykehässä olivat kilpasilla Ellinoora ja venäläinen berninuros, joka oli voittanut…

Ensilumi ja koiranpentu

Marcus Pfister: Vilun ensilumi, Lasten Keskus 2011. Vilu miettii koiranelämän iloja ja suruja. Nyt on paremminkin surullinen hetki, sillä isäntäväki on jättänyt koiranpennun yksin kotiin ja lähtenyt kaupunkiin ostoksille. Tietysti siinä miettiessä pitää repostella tyyny höyheniksi, jotka pöllyävät ympäri huonetta,…

Joensuuhun kipinkapin

Tohmajärvi oli temppelinharjalla Keski-Karjalan kuntaliitosten suhteen. Nyt on valtuustossa tehty yksimielinen päätös, ettei sinne päin lähdetä neuvottelemaan. Politiikassa tietenkin kaikki on mahdollista, mutta luultavasti valtuuston päätös sinetöi Keski-Karjalan yhteisen kuntahankkeen kariutumisen. Harvempi jää täällä päin kaipailemaan viime vuosien riitelevää Keski-Karjalaa,…

Keski-Karjalalle rukkaset

Tohmajärven kunnanvaltuusto antoi yksimielisesti rukkaset Keski-Karjalan kuntaliitoksille. Neuvottelut Joensuun kanssa kiinnostavat sen verran, että niitä koskeva aloite jäi pöydälle äänin 15-12. Keski-Karjalan neuvotteluja esitti Kesälahden kunta. Aloite neuvotteluista Joensuun suuntaan tuli valtuutettu Aarne Laasoselta, kd. Pöydällepanoa esittivät demarit. Valtuuston kokouksesta…

Pyhäkoulussa

Saattaisi joku äkkipäätään päätellä, että 50-luvun pojanvintiöt ja tytöntylleröt eivät ehtineet viettämään ollenkaan lakisääteistä lapsuuttaan. Kansakoulua käydä junnattiin kuutena päivänä viikossa, mutta ei sunnuntaikaan täysin vapaa ollut. Ainakin pyhäkoulussa silloin käytiin, vaikka ei siellä tuntia enempää kerrallaan vanhettukaan. No vastapainoksi…

Askartelua

Värtsilän MLL ja seurakunta järjestävät perinteisen jouluaskartelun maanantaina 12.12. kello 18 seurakuntakodilla. Alle kouluikäisillä pitäisi olla aikuinen mukana. Tilaisuus on viimeinen MLL:n yhdistyksen juhlavuoden tapahtumista.

Kirkkomusiikin juhla

Nimimerkki T. H. kirjoitti Värtsilän kirkkokuoron 30-vuotislaulajaisista seuraavanlaisen artikkelin Karjalaiseen. Kirkontäyteinen kuulijakunta oli kokoontunut sunnuntaina ”kauniiseen ja harrastunnelmalliseen kirkkoon”. ”Ohjelman aloitti J. S. Bachin preludi ja fuuga g-molli, jonka soitti uruilla op. Toivo Hartikainen. Pääohjelman muodostivat kuoron esitykset. Tunnuslaulun jälkeen…

Pyhäkoulunopettajain kursseilla

    Värtsilän seurakunnan pyhäkoulunopettajat olivat vuodelta 1960 peräisin olevan lehtileikkeen mukaan ”ilahduttavan runsaslukuisina koolla torstaina alkaneilla ja sunnuntaina päättyneillä pyhäkoulunopettajain kursseilla”. Lehti kertoi, että kurssin johtajana toimi Suomen Pyhäkouluopiston johtaja kirkkoherra Aimo Haavisto, joka piti luentoja opetusopista, lapsisielutieteestä, seurakuntaopista…

Lasten juhlaa

  Värtsilän ensimmäinen yhteinen pikkujoulu kylätalolla toi paikalle yli 50 henkeä. Illasta muodostui ennen kaikkea lasten juhla joulupukkeineen ja lahjoineen. ”Onnistui yli odotusten”, hehkutti pitäjäyhdistyksen sihteeri Eira Varonen tyytyväisenä. Puheenjohtaja Raimo Tiittanen toivoi, että jatkossakin kylätalolle tultaisiin koko perheen voimalla.…

Talvi Vanhaan Värtsilään

  Elämä rajan takana Vanhassa Värtsilässä soljuu verkalleen kuin vierellä virtaileva Jänisjoki. Talvi tulee sinne samaan tapaan kuin tänne muutaman kilometrin päähän Suomen puolelle. Moskovan mainingit eivät rajan pintaan ylety, ei kuulu edes läheisen rajanylityspaikan kohina. Arki sykkii kuitenkin ilmeikkäänä,…

Kirkkokuoro juhli

Värtsilässä oli aikoinaan maineikas kirkkokuoro, joka 1960 juhli 30-vuotista taivaltaan. Juhlan aattona kokoonnuttiin iltatilaisuuteen, jossa jaettiin ansiomerkkejä. Kultaisen 25-vuotismerkin saivat Tahvo Niiranen ja Toivo Kolehmainen, 20-vuotismerkin Lempi Niiranen, Risto Solansaari ja Teuvo Tikka sekä 10-vuotismerkit Sylvi Muttonen, Saimi Pelkonen, Aune…

Hevoskärry nurin

Kova tuuli kaatoi henkilöauton vetämän hevoskärryn myöhään perjantai-iltana Sikkerin tiellä Värtsilässä. Kaksi hevosta oli kyydissä. Tapauksesta ei koitunut enempää hevos- kuin henkilövahinkoja. Palomiehet kävivät paikalla auttamassa.

Venäläinen sauna

Käteeni osui vanhassa Reuna -lehdessä (2005) ollut Pentti Straniuksen kirjoittama artikkeli, jossa hän arvioi saunomiskulttuuria Euroopan reunalla. Lainaan tähän osan tekstiä. ”Sauna ja saunominen ovat olleet ikiajat täällä Euroopan reunalla venäläisiä ja suomalaisia yhdistävä asia, vaikka monen mielestä venäläinen banja…

Poskipurkkaa

Tämä voi kuulostaa aivan uskomattomalta tapaukselta. Totta kuitenkin. Tarina ei missään tapauksessa sovellu kokeilunhaluisten luettavaksi, eikä kotioloissa kokeiltavaksi. Asia liittyy Kala-Aleen, josta olen aiemmin jotain kirjoitellutkin Värtsiin. Aina Alea muistaessa muistan tämän poskipurkan, mutta en ole tohtinut siitä mainita. Nyt…

Värtsiläisten Seuran joulu

Joku tuli sanoneeksi ettei herkullisen ja runsaan aterian jälkeen sovi laulaa, että reippahasti käypi askeleet. Niin sitten laulettiinkin   Kodin kynttilät,  jossa vanhana istutaan ikkunan luona.  Toki muitakin joululauluja laulettiin, muutama runo kuultiin ja mummoräppiä sekä  sukulaiskielemme tulkkausta pulmapaikassa,  elikkä…

Joululahja saatiin

Tohmajärven kunta sai 800 000 euroa harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta. Valtioneuvosto myönsi sellaista talousvaikeuksissa oleville kunnille. Kitee sai 1,1 miljoonaa. Vähintään miljoonan saivat Kiteen ohella Karkkila, Kauhajoki, Nivala ja Paimio. Kesälahden potti oli 400 000 euroa ja Rääkkylän saman verran. Harkinnanvaraista…

Mitä Yhteishyvän tontille?

Yhteishyvän kiinteistö tuli elinkaarensa päähän täysin palvelleena rakennuksena. Toivottavasti siihen kylän lähes parhaalle tontille tulisi jotain uutta ja yhtä pitkäikäistä kuin edeltäjä oli. Kenen omistuksessa tontti on? China Daily kirjoitti tämänpäiväisessä lehdessä toisenlaisesta purkujutusta. Taizhoun kaupungissa rannikolla purkutuomion sai 18-kerroksinen…