Kirkkoherran läksiäiset

Sakari H mainitsi Papin pätkä -kirjoituksessaan Lauri Uskin, joka oli Värtsilässä kirkkoherrana 1947-56.  Hänen siirtyessään Nuijamaalle pidettiin täällä läksiäiset, jotka seikkaperäisesti selostettiin eräässä sanomalehdessä.

“Kun juhlan kunniavieraat, kirkkoherra L. E. Uski ja rouva Kerttu Uski sekä kirkon ääriään myöten täyttävä seurakunta olivat asettuneet paikalleen, aloitettiin juhla yhteisesti veisatulla virrellä.

Tämän jälkeen agr. Erkki Kosonen toivotti juhlan kunniavieraat tervetulleiksi seurakunnan järjestämään lähtiäisjuhlaan. Värtsilän kirkkokuoron kanttori V. Rytkösen johdolla esittämien laulujen jälkeen esitti maanvilj. Johannes Mantsinen runomittaisen tervehdyksen kirkkoherraparille. Sen jälkeen Värtsilän seurakunnan edustajina rouva Aino Halmetoja ja mv. Janne Piiroinen luovuttivat seurakunnan muistolahjana kauniin vuosikellon mv. Piiroisen puhuessa. Tämän jälkeen seurakuntalaisten edustajina rouva Fanni Kunnas, mv. Matti Kosonen, mv. David Heiskanen ja mv. Uuno Matikainen luovuttivat seurakuntalaisten lahjana hopeisen kahvikaluston mv. Matikaisen puhuessa. Rippikoululaisten 4-henkinen lähetystö esitti kirkkoherralleen runomittaisen tervehdyksen ja jätti lahjanaan kukkamaljakon. Mannerheim-liiton Värtsilän osaston edustajina rouva Hanna Rantanen, terveyssisar Helmi Airaksinen ja herra Lauri Kunnas luovuttivat osaston lahjana hopeisen silmälasikotelon ja pienoislipun terveyssisar Helmi Airaksisen puhuessa ja tuodessa samalla piirin tervehdyksen. Värtsilän seurakunnan ompeluseurojen edustajat, rouvat Aino Halmetoja ja Veera Sahlsten sekä diakonissa Saimi Pelkonen luovuttivat kirjalahjan diakonissa Pelkosen puhuessa. Värtsilän marttayhdistyksen edustajina rouvat Fanni Kunnas ja Lahja Kejonen luovuttivat kirjalahjan. Johtaja K. G. Åhman puhui kirkkoherraparille kiittäen heitä heidän paikkakunnalla suorittamastaan työstä. Värtsilän seurakunnan nuorten tervehdyksen esitti rajakorpraali Kalle Hurskainen, jonka jälkeen seurakunnan nuoret esittivät laulua. Patsolan Ev. Nuoriso-osaston puolesta puhui piirisihteeri Vilho Muttonen. Suntio Kalle Niiranen puhui ja tämän jälkeen esitti op. Elina Luukkainen laulua. Mannerheim-liiton Värtsilän osaston puheenjohtaja, rouva Aino Halmetoja puhui kiitoksen sanoja osaston ent. puheenjohtajalle. Rva Hilja Laaninen puhui pyhäkoulunopettajain ja pyhäkoululaisten puolesta. Lisäksi puhui Santeri Repo.

Puheiden tulvan loputtua kohdisti kirkkoherra Uski sanansa kaikille värtsiläläisille, esittäen kiitokset heidän huomionosoituksestaan. Puhe päättyi loppurukoukseen. Arvokkaan juhlan päätyttyä kättelivät juhlassa mukanaolleet poismuuttavaa kirkkoherraparia.”

Share

2 comments for “Kirkkoherran läksiäiset

  1. Sakari H
    4.12.2011 at 7:18

    Onpa ollutkin runsaasti hyvästelijöitä.

    Mainituista nimistä voisin todeta sen verran, että Janne Piiroinen selkäkylältä oli äitini sisaren mies ja kuuluisien lautailijaveljesten isänisänisä.

    Fanni Kunnas ja poikansa Lauri sekä Lahja Kejonen olivat lähimmät naapurini Sääperillä tuohon aikaan.

  2. muistelija
    4.12.2011 at 11:19

    Olipa siellä ohjelmaa! Ei ihme ollenkaan, kyllä Uski teki suuren työn kerätessään tukea kirkon rakentamiseksi. Ja osoituksena siitä, kuinka lähellä hän oli seurakuntalaisiaan, mainitaan siellä puhuneen häntä saarnoissa tuuranneen Kalle Niirasen ja häntä reellä kuljettaneen Santeri Revonkin.
    Uskille tuli niin paljon matkoja kirkon rakentamisen aikoina, että muistan Uudenkylän mms;n talossa väliaikaisessa kirkossa kuunnelleeni äitini kanssa Niirasen Kallen saarnoja. Kellotapulina oli lankkukyhäelmä pihalla, siellä soitti kelloja senaikainen suntio Lauri Jormanainen.
    Kyllä on menty kauas noista ajoista. Uskin aikana virkatodistuksen sai käydä hakemassa pappilasta mihin aikaan tahansa. Itsekin muistan istuneeni illan suussa pappilan keittiössä odottamassa, kun kirkkoherra kirjoitti sitä kansliassa.

    muistelee muistelija

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *