Laila Hirvisaari: Minä, Katariina, Otava 2011.
Muistuu mieleen artikkeli Kalle Päätalosta ja Laila Hietamiehestä, kun he tavatessaan Kallen luona vertailivat painostensa määrää. Mielestäni Kalle olisi ansainnut Finlandia-ehdokkuuden paremmin kuin Hirvisaari. Joskus kustantaja oli lainannut kritiikkiäni Hietamiehen kirjan kansiliepeeseen ja nuorena kriitikkona tuumin, että Amerikan filmimoguleille olisi Lailan kirjoissa yllin kyllin jättisarjan aineksia. Mutta siinä jutussa siteerailin myös vanhaa, karjalaista rovastia, joka tuumi, että Hietamies on falski kerronnassaan. Tietysti tätä tapahtuu juuri silloin, kun pitäisi lähteä fiktiiviseen liitoon tutkimusaineiston yläpuolelle. Mutta sepä noista.
Hirvisaari ottaa kirjan kertojaksi seitsemääkymppiä lähestyvän Katariinan, joka makoilee portaissa tapahtuneen onnettomuuden jälkeen ylellisessä vuoteessaan ja muistelee menneitä. Rumba alkoi 14-vuotiaalle saksalaisruhtinattarelle Sofialle, kun hänet naitettiin suuriruhtinas Pietarille, joka oli rujo ja lapsellinen mies, ei ollenkaan kiinnostava tyyppi, paremminkin pelottava: ”…Kauhistuin ajatellessani hänen laihaa, riukumaista vartaloaan omaani vasten. …”
Kirjan kertomus kulkee kahdella tasolla, nuoren suuriruhtinatar Katariinan elämässä ja vanhan ja kaiken kokeneen Katariinan todellisuudessa. Kirja tarjoaa jopa hekumallisia hetkiä ja tietysti draamaa Hirvisaaren ystäville. Itselleni kokonaisuus vaikutti kahtalaiselta, tarkan lähdemateriaalin toistolta ja henkilöhahmojen fiktiiviseltä luonnehdinnalta, joka tietysti on Hirvisaaren viihdekirjailijanmeriitti. Hänellä kun riittää historiallista kuvitetta. Mieleen tulee kuitenkin, että kirja kiinnostaa varmaan hyvin vähän todellisia historioitsijoita, yhtä vähän kuin Huovisen Veitikka Hitler saksalaisia, tai Joe-setä venäläisiä.
Toisaalta, eipä Hirvisaari kirjojaan ole historiankirjoiksi tehnytkään kuten ei Huovinenkaan. Palkintoa tarjoaisin mieluummin toiselle Venäjän kuvitematkaajalle Rosa Liksomille, jonka kirjasta oli puhetta aikaisemmin Värtsissä.
Hyvinhän siinä kävi. Liksom sai.
Tuo hytti numero 6 vaikuttaa mielenkiintoiselta. Palkintojenjakotilaisuudessa koomiset maatuskat kukkahuiveineen lakaisivat kirjailijankin pois puhujapöntöstä.