Henriikka Tavi: Toivo, runoja, Teos 2011.
Henriikka Tavi (s. 1978) on aiemmin palkittu mm. Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnolla vuonna 2007 (runokokoelma ”Esim. Esa”). Tavi valmistui filosofian maisteriksi vuonna 2003.
Tavin runot ovat samalla humoristisia, leikillisiä, että syväluotaavia. Tavi tekee kasvien ja eläinten erikoisista nimistä kehtolauluja, mukailee kansan suussa kuluneita loruja uudenmallisiksi runoiksi, koostaa runon mummin kertomista lapsuuden kokemuksista, tekee runoja Freud-keskusteluistaan, pistää murrekokonaisuuden Kymenlaakson murrekollaasina, omistaa runon Wiipurilaisen osakunnan laulajille ja Akateemiselle Karjaseuralle PAX: ille, hyödyntää kuvataidetta runoissaan, pistää runon innoittajanaan Saima Harmajan päiväkirjamerkinnät.
Lueskelin Tavin runokirjan kahtalaisin ajatuksin. Toisaalta hän on iloinen kokeilija, jonka runoissa huokuu jopa lapsenmieli, mutta joskus runot luotaavat elämää pohjamutia myöten. Siksi hymy voi muuttua totisuudeksi niitä lukiessa.
” Minun äitini on minun isäni,
Minun siskoni on minun isäni,
Minä en muista sinua ollenkaan,
Minä yritän muistaa vielä vähemmän,
minä olen mies meidän talossa,
Minä olen äidin isä, ja siskon isä
ja isän isä ja soramontun isä”…
Tavi viehättyy sanaleikittelyyn ja tutun verbalistiikan muovaamiseen sanallisiksi monumenteiksi. Hänen runojensa kieli tuo lähelle lapsuuden tunnot, jopa ahdistukset ja tietysti ilon aiheet.
Karsinoin usein runoilijat ”oman kielen” mukaan. Tällä mittapuulla Tavi kuuluu kehityskelpoisiin.
HIENO VAPAAMITTAINEN RUNO AMERIIKAN KIELELLÄ!!!!!!!
Roskaa tulee joskus suodattimista läpi, eiköhän nuo poista tuon aikanaan, itse kun olin toimittajana pahimmillaan tuli rapiat 20 000 spammia päivässä ja osa pääsee valitettavasti joskus läpi.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Spam