Jäniskäännös

Jos en olisi tiennyt, että lähimaastossa on meneillään jänisjahti, olisin varmasti säikähtänyt kuollakseni, kun mökin liiterin takana alkoi mahtava koirien rähinä ja haukku. Olisin varmasti luullut, että lauma venäläisiä villikoiria on loikannut mellastamaan tontillemme.

Olen jo monta kertaa aikonut kirjoittaa Värtsiin jänisjutun, mutta yhtä monta kertaa olen jänistänyt eli pupu on mennyt pöksyyn. Kun luin Värtsissä olleen kirjoituksen ”Punaiseen kirjaan”, oli se kuin merkki, että on sittenkin oikea aika tuoda jänikset maailmankartalle. Ehkä minua motivoi sekin, että kirjoituspöydällä lepäilee parhaillaan Tuomas Kyrön uutuuskirja ”Kerjäläinen ja jänis.”

Saunan takana

Kutsumme kaikkia pihapiirissämme vilahtavia jäniksiä Villeksi. Tosin on joskus vaikea erottaa onko kyseessä jänis vai rusakko. Hauskoja vekkuleitahan ne ovat, vaikka saavatkin aikaan sellaista, mistä emme tykkää. Kuka on järsinyt hdelmäpuun runkoa? Silpunnut viinimarjapensaan lehtiä? Napsinut kaikki orvokit (ainakin siniset) kukkapadasta?Kysynpähän vaan.

Mökkeilyn alkuaikoina pesimme likaiset astiat usein rantasaunassa. Kesken tiskauspuuhien kuulin saunan takaa hiipiviä askeleita ja rapinaa. Pyykkipaljussa sattui olemaan puupetkel, jolla olimme juuri survoneet puolukoita. Otin sen aseekseni, kun lähdin tutkailemaan äänen aiheuttajaa. Suuren suuri rusakkohan se siellä seisoi takajaloillaan ja napsi siemeniä korkeasta karhunputkesta. Rauhoittelin rusakkoa, että petkeleen punainen väri ei ole peräisin heikäläisistä vaan puolukoista.

Jänisvaara

Värtsilästä Kaustajärven suuntaan ajettaessa on vasemmalla tienviitta Jänisvaara. Tämä varoitus jänisvaarasta on otettava vakavasti. Oli joulupäivä vuonna 1996, kun ajelimme kovassa pakkasessa kohti Kaustajärveä. Jänisvaaran tienhaaran kohdalla kuului auton alta melkoinen tömähdys, kun tietä ylittävä jänis jäi auton alle. Se oli sen pupuparan loppu. Meille tömähdys aiheutti melkoisen laskun, sillä muovinen puskuri hajosi alkutekijöihinsä.

Oli pimeääkin pimeämpi syysilta 70-luvulla. Olimme menossa joihinkin illatsuihin Tuupovaaraan, kun jänis loikkasi auton eteen Saarivaarassa. Pysäytimme ja tarkistimme, että mitään ei ollut enää tehtävissä. Niinpä nostimme pupuvainaan risuaidalle roikkumaan. Keskiyöllä palasimme samaa reittiä takaisin ja ryhdyimme taskulampun valossa etsimään saalistamme. Ohi ajavan auton matkustajat kysyivät huolestuneina, että onko sattunut onnettomuus? Vastasimme että on, jänis on jäänyt auton alle. Löytyihän se pupu viimein, pistimme sen takakonttiin ja annoimme naapurin emännälle jatkotoimenpiteitä varten. Seuraavana päivänä saimme kutsun jänispaistille. Minulle ei maistunut.

Jäniskevennys

Kyllä se aivan täysi-ikäiseltä vaikutti, siis se jänis joka pari syksyä sitten makoili kellarpellollamme viikkotolkulla, päivät ja yöt samassa paikassa. Muutaman kerran vuorokaudessa se siirtyi rinteeseen ruokailemaan, mutta palasi aina tismalleen samalle paikalle pienen koivuhalkonökkösen viereen. Ehkä se tunsi olonsa siinä turvlliseksi, olivathan koivupöllit aivan saman värisiä kuin jäniskin.

Koska talven tulo viivästyi,otti aviomies vielä urakakseen puiden kärräyksen ylhäällä mäeltä alas saunarantaan. Kärräysreitti sivusi jäniksen makoilupaikkaa, olihan se entistä polun pohjaa. Kumpikaan ei antanut periksi, ei kärrääjä eikä jänis. Molemmat pitivät tiukasti kiinni oikeuksistaan ja reviiristään.

Ikkunasta oli hauska seurata seuraavanlaista näytelmää. Pupu loikoilee kaikessa rauhassa keskellä kellarpeltoa. Rämisevä kottikärri lähestyy mäeltä, pupu nousee istumaan, ja juuri kun kärri on ohittamaisillaan, pupu loikkaa takavasemmalle. Heti kun vaara on ohi, pupu palaa tähystyspaikalleen, nyt naama rantaan päin. Hetken kuluttua kärrin kolina lähestyy, pupu päästää kärrärin muutaman metrin päähän ja loikkaa hieman syrjemmälle. Pupu palaa paikalleen katse ylämäkeen päin…

Näin mies ja jänis kärräävät halkoja yhdessä koko lyhyen hämärtyvän syyspäivän. Tuntuu hieman haikelta, kun sammutamme valot illalla ja jänis jää yksinään kosteaan ruohikkoon.

Tellervo