Hevosia ja hevosystäviä löytyy Värtsilästä nykyisinkin. Kuva EJ
”Hevoshuutokauppa ja kilpa-ajot Värtsilässä”, kuuluttaa lehti-ilmoitus vuodelta 1960. Huutokauppa on pidetty Uudenkylän maamiesseuran talon pihassa ja kilpa-ajot Santamäen suoralla.
Ilmoittautuminen on ollut J. Huovisen talossa. Niinikään kehoitetaan palauttamaan kiertopalkinnot em. paikkaan. Ilmoituksen alla lukee ”Hevosterveisin Värtsilän Hevosystäväin Yhdistys”.
Lieneekö ollut samat kilpa-ajot mitä minäkin olin seuraamassa. Santamäen suoralla tarkoitetaan tässä sitä suoraa, joka on Niiralassa ja alkaa kohta Eero-Matin kalakaupalta Tohmajärvelle päin. Näin pitkiä suoria ei ollut monessa paikassa. Toinen kilpa-ajosuora on Saariosta Tohmajärvelle päin. Pykälävaaran tie olisi varmaan kelvannut, mutta sitä ei vielä ollut.
Pitkä suora tarvittiin ajanottoa varten. Onkivavan tai muun pitkän seipään päähän laitetulla lipulla huiskautettiin lähtömerkki, jolloin maalissa käynnistettiin sekuntti kellot.
Jännättiin kuinka Revon Santeri jai joku muu ohjasti hevostaan. Mahdollisesti vetojakin lyötiin.
Muistan yhdet kilpa-ajot Öllölässä. Kenraalinkylästä oli omakin edustus. Hemmi Kakkonen harrastiraveja valmisti itse
kilpa-ajokärrytkin. Oli kilpailujuhlan tuntua ja hanuri soi maitolaiturilla! Hemmin hevonen sijoittuikin palkintosijalle.
Myöhemmin hän muisteli, että siitäkin hevosesta on pyttymuistona!
Muistan -50 ja -60 luvulla ajetut Värtsilän talvi-ajot.
Rata-suora kulki kunnan navetan nurkalta kohti Niiralaa.
Öllölähän oli noihin aikoihin todellinen ravikylä.
Rata kulki Ristivaaran koululta, ohi kunnaliskodin tienhaaran,
kohti kyläkeskusta.
Myöhemmin ajettiin postin mäeltä, ohi Humu Hämäläisen kaupan,
kohti Hoilolaa.
Ajoihin sisältyi myös oheistoimintaa. Maamiesseuran talolla
tapahtuneen palkintojenjaon jälkeen pistettiin usein jalalla
koreasti.
Samalla reissulla voi harrastaa myös hevosjalostustoimintaa,
jonka seuraukset olivat havaittavissa seuraavalla ravikaudella.
Aika humuja nuo hevosmiehet. Nykyinen asuinpaikkani sijaitsee muutaman sadan metrin päässä talosta, jossa Humu Hämäläinen on jossain vaiheessa asunut. Joku muistaa täälläkin tarinoita Humusta ja hänen hevosistaan.
Täällä Klaukkalassa törmäsin Hemmi Blomerukseen,joka kertoi ajaneensa myös tuolla Humu Hämäläisen suoralla kilpaa.Olipa käynnyt meillä Pyykkölässä vaihtamassa hevosta.Romaanit kiertelivät silloin ahkerasti pitäjää.
Revon Santtu (Santeri) asui pikku mökissään Niiralassa. Nykyisen tullin paikkeilla. Tarinan mukaan hän tuli Jänisjoen siltatyömaalle juoksija-oriilla niin, että kärrin paikalla oli vain pelkkä kärrin akseli ja heinäsäkki pehmusteena ahterin alla. Oli kuulemma kysynyt mestarilta luvan ottaa muutama laudanpätkä ja jokunen naula pikku lavitsan tekemiseksi akselin päälle istumista varten. Lupa oli tullut, mutta tarinan mukaan Santtu oli edelleenkin tullut tulomatkat pelkällä säkillä istuen ja paluumatkat lavitsalla istuen…
On toisen jutun aihe mistä ne laudanpätkät ja naulat ovat edesmenneen Santun jälkeen löytyneet.
Väinö ”Humu” Hämäläinen oli monen alan taitaja.
Muistan hänen käyneen koivutukkien ostoilla 50-luvun alussa.
Hän harrasti hevosajoja ja teki mm.Tengan tilalleen peltojen ympäri kiertävän ajoradankin.
Sitten markkinoilla oli humun rinkelit aivan omaa luokkaansa.
Kauppiaana olo lienee kuitenkin hänen pitkäaikaisempi harrastuksensa.
No, hevosmiehiä kun ollaan, niin lienee paikallaan antaa nuoremmille hieman hevosen valjastusohjeita:
Hevonen aisoihin valjaisiin,
luokki, rahkeet ja kiinni rinnustin.
Kun on längissä kiinni jo mäkivyöt,
voivat alkaa jo ajotyöt.
Tähän aiheeseen liityvä kuva on ”Metsämiehen savotat” CD-levyn kannessa, Kuva on otettu meikäisestä v.1951.
Levyähän on myytävänä mm. VÄRTSILÄ-talon infossa, ja sen myyntitulot menee kokonaisuudessaan Värtsilän Pitäjäyhdistykselle.
Muistelempa aikoinaan pentuna ollessa, että olisi ajettu kilpaa
tässäkin ihan kylämiljöössä. Lähtö oli jostakin entisen Tikan
kaupan kohdalta Patsolan suuntaan ja kääntö oli Ilomantsin
tienhaarassa ja siitä takaisin. Yhdellä romaanilla hevonen
vauhkoontui siinä määrin, että hänen piti kääntää hevosen turpa
kohti Reijosen Veijon pajan seinää. Olin itse lähdössä oikein
kesyhköllä lehmällä kisoihin mukaan, mutta vanhuksen peijakkaat
ei laskeneet,mutta se on jo toinen juttu.
Muita raveja en muista, kuin kunnan hovin lähellä pidetyt.
Humu Hämäläisen hevosiakaan en tuntenut, mutta Humun liinakkotukkatyttö on jäänyt kouluajoilta muistiin. Hyvä oli juoksemaan, aina pääsi pakoon.
Voi, kovinpas on hevostoiminta hiipunut sitten 60-luvun. Ei taida Värtsilästäkään löytyä kun muutama hörisijä ennee.. Eikä oo mittään hevosystäväinseuroja, liekö löytys ees aktiivisia ystäviäkään seurallisen vertaa.
Minun lapsuusajan muistoissa, ihan tuossa vuostuhannen vaihteessa, oli Värtsilässäkin hevosia melkein enemmän kun niille tyttöjä hoitamaan 🙂 Oli ihan vara valita, hoitaako omaa vai vierasta, käykö lähellä vai kaukana lannanluonnissa.
Mutta omahan se paras ja rakkain oli kuitennii, vaikka miten karkail pitkin ja poikin Seppäläntietä sekä viskel ratsastajia kyyvvistä aina tillaisuuvven tullen!
Muistan yhdet kilpa-ajot Öllölässä. Kenraalinkylästä oli omakin edustus. Hemmi Kakkonen harrastiraveja valmisti itse
kilpa-ajokärrytkin. Oli kilpailujuhlan tuntua ja hanuri soi maitolaiturilla! Hemmin hevonen sijoittuikin palkintosijalle.
Myöhemmin hän muisteli, että siitäkin hevosesta on pyttymuistona!
Hevosen nimi oli ” hetku ”
Isäni oli innokas hevosmies