Jatkis 5 Hevari ja Kevari
Taidevarkaus uutisoitiin näyttävästi lehdissä ja muussa mediassa. Myös kahden nuoren samanaikainen katoaminen Ilosaarirockista sai runsaasti palstatilaa. Huhumylly oli täydessä vauhdissa. Yleisövihjeitä tuli runsaasti, mutta valtaosa oli tuloksetonta rutiinitarkastusta. Vihjeiden joukossa oli yksi, joka herätti tutkimusta johtavan Juhani Jarrun mielenkiinnon: Eräs taiteenkeräilijä oli soittanut ja kertonut, että hänelle oli jo pari viikkoa ennen Virginien varastamista kaupattu merkittävää taideteosta ostettavaksi.
Taidevarkaus näytti ammattilaisten työltä. Museon hälytysjärjestelmä oli käsitelty varsin asiantuntevasti. Poliisi kävi läpi Joensuun keskustan valvontakamerakuvaa, jossa näkyi myös Peten ja Sannan öistä ajelua. Nuorilla ei ollut aiempaa rikostaustaa.
Valvontakamera oli tallentanut kuvaa punaisesta Mazda henkilöautosta. Se oli liikkunut torin ympäristössä jo useana päivänä ennen varkautta. Epäily alkoi kohdistua Etelä-Suomessa asuvaan vaikeuksissa olevaan taidekauppiaaseen. Hänen avopuolisonsa nimissä olevaan asuntoon tehtiin kotietsintä. Siellä taidekauppias Kalle Kallelainen myös majaili.
– Tein suunnitelmani vasta jälkeen päin, kuin kokeeksi, että kuinka varkaus olisi kannattanut tehdä, hän selitti poliisille. Asunnosta löytyi etsinnässä tarkka taidemuseon pohjapiirros.Taulun sijainti oli siihen tarkasti merkitty. Samoin museon hälytyslaitteet olivat saaneet oman suunnitelmansa.
– Minulla on vahva alibi. Olimme avovaimoni kanssa ystävämme kesämökillä tuona yönä. He voivat todistaa.
Itse taideteoksesta asunnossa ei löytynyt jälkeäkään, vaikka poliisi oli lähes varma, että Kallelaisella oli yhteyttä varkauteen. Varkailla oli jo usean päivän etumatka.
Sanna ja Pete viettivät aikaansa vankilassaan. He yrittivät tehdä olonsa mukavaksi, sikäli kuin se siinä kiikissä ollessa oli mahdollista. He saivat ruokaa ja juomaa. Ei paljon, mutta sillä pärjäsi. Nyt oli vain kaksi päämäärää, selvitä hengissä ja päästä vapaaksi.
– Ne etsii meille loppusijoituspaikkaa. Me ollaan roistoille kuin ydinjätettä, josta olisi päästävä eroon, mutta eivät tiedä miten, Sanna puhui surkeana.
Sanna yritti tehdä myös ruokaa tuovan Repen kanssa diiliä :
– Päästä meidät vapaaksi, ja me puolestamme lupaamme vaieta tästä tapahtumasta.
– Ei tule kauppoja, mies vastasi.
– Miksi ei?
– Eipähän tule yllätyksiä, niitä on jo saatu liikaakin. Miehen askeleet loittonivat.
Pete löysi lattialta hiilenpalan, jolla hän raapusti Sannasta kuvan kellarin kalkittuun seinään.
– Kato nyt, näytät ihan Mona- Lisalta, oot muusana täällä tyrmässä.
– Muusa, jonka vaatteetkin haisee paskalle, kun ei voi peseytyy, Sanna tuhahti.
– Vitun homot! Täällä saa paskahalvauksen! Sanna raivosi.
Pete ja Sanna puhuivat paljon vankeutensa aikana vaiheistaan. Heistä tuntui, kuin he olisivat tunteneet toisensa jo kauan. Ajankuluksi he repivät vanhoista lehdistä sanoja yksittäisiksi sanoiksi. Asettelemalla sanoja sopivasti uuteen järjestykseen, he saivat niistä hattutemppu –runoja. Sanoista sai runsaasti uusia lauseita. Sanaristikotkin täyttyivät.
Sanna kertoi aikeistaan aloittaa syksyllä lukio. Kireät välit mutsin kanssa tuntuivat vankeudessa ollessa lapsellisilta.” Mikä lie hevari koko tyttö,” oli mutsin sanonta, kun musiikki huusi täysillä ja repi sen hermoja.
Pete siirsi kellarin pienen pöydän ikkunan alapuolelle. Pöydälle nousemalla oli mahdollista seurata pihan liikkeitä. He saivat selville, että talossa asui myös nainen ja pieni poika. Poika ajeli usein pihalla polkupyörällään. Poika oli ehkä kuuden vanha.
Keskiviikkona poika oli taas pihaleikeissään. Pete koputti kellarin ikkunaan. Hän halusi houkutella pojan keskusteluyhteyteen. Poika kiinnostuikin koputtelijasta. Hän asettui makaamaan toiselle puolelle nenä ruudussa kiinni.
– Mikä sinun nimesi on? Pete aloitti.
– Valtteri.
– Ketä muita tässä talossa asuu? Pete uteli lisää hymyilevältä pojalta.
– Äiti asuu ja Repe myös.
– Onko Repe isäsi?
– Ei se ole. Isä asuu muualla. Repe on ollut vankilassa ja sillä on paljon kuvia käsivarsissa. Ne on sellaisia tatuointeja, Valtteri selvensi.
– Miksi te ootte siellä kellarissa, poika tiedusteli.
– Se Repe otti meidät vangiksi. Sinähän voisit vapauttaa meidät. Avaisit vain tuo kellarin oven, ja sinusta tulisi sankari. Olisit sellainen Lepakkomies. Mutta älä kerro tästä äidillesi tai sille Repelle. Tää on salaisuus. Jooko?
Poika hymyili leveästi ja juoksi jatkamaan pihaleikkejään.
Jatkuu huomenna…
Maija-Liisa