Taksvärkki päätöksessä

Nyt luppoa pitämään. Kuva EJ

Joskus asiat vain lupsahtavat paikoilleen kuten Luppotuvan puusavotta. Vielä runsas viikko sitten se oli vasta kaunis ajatus, nyt taksvärkki on päätöksessä.

Puita on pilkottuna kaksi kohtalaista kasaa, jotka saavat peitot talveksi. Kun kevätahavat alkavat puhaltaa, otetaan peitot pois ja annetaan polttopuille aurinkoa. Sitten niitä kesän aikana poltellaan rannan nuotiossa.

Metsä-Mantsisen lahjoittamaa suurta kuivunutta närettä ei raaskittu heti pilkkoa. Pöllit katkottiin istuimiksi nuotion ympärille. Nyt voi loimussa lämmitellä vaikka parikymmentä istuskelijaa. Kun kodan vierellä lojuva pylväskasa saadaan joskus muutettua rannan pöydiksi ja istuimiksi, joutavat närepölikätkin polttopuiksi.

Ja kun oikein alkaa tuurintynkää olla, niin puitten peittojakaan ei tarvinnut sen kummemmin etsiskellä. Rantaan asteli eräänä päivänä tuntematon kalamies, joka sanoi, että hänpä tuo pressun. Sen verran hämmästyin, etten muistanut kysellä nimeä, en kotipaikkaa.

3 comments for “Taksvärkki päätöksessä

  1. Oho, jopa alkaa näyttää hyvältä !
    Nyt ei enää harmita niin paljon, vaikka entinen kaareva hakopenkki joutuikin polttopuuksi eka hakosavotan aikoihin. Nyt on istuimia vaikka järjestäisi isommatkin istujaiset.

  2. Onpa kaunis ja kiehtova kuva! Hillittyjen värien harmoniaa, johon sumu luo sadunomaisen tunnun.

    Olisipa mukava nähdä joskus samalta paikalta sellainen kuva, jossa nuotio loimuaa ja joka pölkyn päässä on istuja ja kaikki laulavat yhdessä ”Meil on metsässä nuotiopiiri…”

  3. Vuosituhannen vaihteessa tuotiin tälle paikalle syysillan pimeydessä ”testiryhmä” toimittajia sekä eri matkailuihmisiä.

    Ohjelmassa oli ollut ennen lammelle tuloa monen moista toimintaa. Vieraiden saapuessa nuotiopaikalle, puut paloivat iloisesti ja Tiittasen Ramilla oli rantakalaa valurautapadassa tarjolla vieraitamme odottamassa.

    Porukan nauttiessa herkullista soppaa, alkoi yht´äkkiä kuulua pimeältä lammelta neliäänistä mieskuoron laulua!

    Vaikka monessa olen mukana ollutkin, tuli melkoinen kokemus itsellenikin siitä kun soutuvene kokassaan tuikkiva öljylyhty, lähestyi UPEAN laulun saattamana kohti nuotiotamme. Tunnelma oli taianomainen! Vieraat mykistyivät!

    Kiitos Hannuille Kivivuori ja Tikka, Markku Kauppiselle sekä Vesa Honkaselle. Te JÄNISJOEN LAUTTURIT -laulukuoro järjestitte yhden ikimuistoisimmista kokemuksistani ”elämysten tehtailussa” asiakkaille:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *