Selvää kauraa, sanotaan täysin selvistä asioista vailla vaihtoehtoja. Näin olivat myös ruokailut Tepon kanssa, vaikka en sitä itse kymmeniin vuosiin muistanutkaan. Toosasta tulee sarja, jossa kerrotaan Kadonneiden jäljillä olemisesta. Outoa, kerrotaan siis kadonneiden jäljillä olemisesta. Värtsissä kerrotaan paikallisista asioista eri aikakausilta. Voisin jopa sanoa, että Värtsissä toosaa paljon paremmin kerrotaan löydettyjen jäljillä olemisesta. Näin oli havainnut Teppo, joka rimpautti luuriini ihmeteltyään aikansa nimeäni Värtsin jutuissa ja kommenteissa. Tottahan se, oltiin koulukavereita tietenkin 50-luvulta ja Patsolan alakansakoulusta.
Teppo sanoi puhelimeen puhelinmainoksen mukaisesti: Sinäkö se oot? Minä siihen, että kyllä. Muistan kyllä. Siitä alkoi juttu luistaa, vaikka edellisestä keskustelustamme ja näkemisestämme oli jo yli 50 vuotta!!! Oltiin heti kuin tämän päivän tuttuja. Äkkiä kerrattiin luokkakaverit, kehuttiin lapset ja lueteltiin päällimmäiset sairaudet.
Tähän väliin kerron pikaisesti omat kommenttini Teposta, ennen puhelinkeskustelun etenemistä. Teppo oli siis alakoulukaverini. Parhaasta päästä. Monessa mielessä, siis sekä oppilaana että kaverina. Jos oli piirustustunnilla aihe vapaana, niin vakuutan, että juuri Teppo osasi keksiä aiheeksi muutakin kuin kirkkoveneen. Huomatkaa, että tuolloin käytiin koulua myös lauantaisin, jolloin viimeiselle oppitunnille saattoi opettaja silloin tällöin sanoa, että tehkää mitä huvittaa. On aivan varmaa, että silloin Teppo ei viitannut sanoakseen: Onko pakko, jos ei halua.
Nyt päästiin varsinaiseen asiaan, heidän navetan vintillä vietettyihin lasten laatuhetkiin, pikkupoikien keskinäisiin olympiakisoihin, käynteihin Suntio-Kallen luona ym. ym. Kunnes Teppo pudotti ruokaisan uutisen. Sanoi, ettei hän voi unohtaa siellä meidän punaisessa talossa tarjoamaani ruokaa. Selvisi äkkiä, että paikka tarkoitti Patsolan Karvisen takapellolla olevaa latotaloamme. Mutta mitä ruokaa? Teppo sanoi, että päivän leikit olivat päättyneet suunnattomaan nälkään ja minä lupasin tarjota purtavaa. Silloin eivät olleet muodissa nykyiset kokkiohjelmat, joissa loihditaan eksoottisia patoja itämaisin maustein, joten otin ajan tavan mukaisesti käyttöön itselleni melko normaalin reseptin, mikä taisi olla kuitenkin Tepolle ilmeisen uutta, kun oli mieleensä jäänyt. Kaadoin pahvipurkista lautasille kauraryynejä, nykytermein siis kaurahiutaleita, Tepon sanojen mukaan kauheasti sokeria ja lisäksi vielä maitoa. Kysyin Tepolta, kun en moista kokkailua muistanut, että oliko hyvää? Teppo vastasi diplomaattisesti, että lusikalla sekoiteltiin. Lienenkö vielä ajan tavan mukaisesti pakottanut hänet syömään lautasensa tyhjäksi.
Tehokasta oli kuitenkin tuo kaurasotku, sillä Teppo hurahti pituutta ja minä muuten vaan.
Sakari H
Olipa hauska tarina menneisyyden ja nykyisyyden kohtaamisesta. Kiitos Sakari!
Minä kuulin tuosta kyseisestä ruokalajista eräänä kesäiltana 1960-luvun alkupuolella Tohmajärven kirkonmäellä. Oltiin tulossa nuorten illasta seurakunnan kesäkodilta jä jäätiin juttelemaan kirkonmäelle. Aikamme juteltuamme, Tolvasen Yrjö sanoi sisarelleen: ”Liisa, eiköhän lähetä penkkivellille?” Olin kysymysmerkkinä, sillä kyseinen velli oli minulle ihan tuntematon ruokalaji. ”Kannetaan pöytään kauraryynipaketti, sokeriastia, maitokannu, lautaset ja lusikat. Istutaan sitten penkille pöyvän iäreen ja sekoitetaan aineksista lautaselle velli”, valisti Yrjö minua.
Vuosikymmeniä myöhemmmin tavattiin Yrjön kanssa Hietaniemessä Vanhan kappelin sakastissa useampiakin kertoja. Siinä sitten työn ohessa tuli kerrattua penkkivelli- ym. nuoruudenmuistoja.
Sellainenkin sanonta on jostain päivänselvästä asiasta,että
”tämähän on ihan selvää pässinlihaa.” ” Selvä kun pyy”, on myös
sanonta samassa tarkoituksessa.
Maistuiskos kauravelli… (video-otos):
http://www.youtube.com/watch?v=F7855mgJ6ik
Nostan tämän Tellen mainitseman jutun esille, kuten kissa häntänsä. Tuntui olevan juttu pikkumutkan takana, ei ollut pelkkää kauraa, mutta nythän tuo on jo selvää kauraa.
Selvää sekin, että kun ajallaan olen malttanut
olla tätä kommentoimatta, niin kerrottakoon nyt
että kyseisellä reseptillä tehty välipala oli
pikkuveljeni lemppari. Sanoimme sitä kauraröpöksi.
Juomalasi, jossa hän sen sekoitteli, jäi tosi röppöiseksi
ja tietenkin meidän tyttöjen tiskattavaksi.
*
Mutta asiasta taas yheksänteen. Miksiköhän lörtsyjä ei saisi
sanoa enää lörtsyiksi?
Meilläpäin tätäruokalajia sanottiin hevospuuroksi. Hyvää se oli ja lapsena naälkä lähti.
Penkkivelli minulle tuttu pienestä pitäen. Kerran äiti huusi” tuu syömään penkkivelliä”olin hiekkakasalla naapurin pojankanssa
leikkimässä,poika kysy mitä se on.Minä sanon vuole penkistä lastuja laita lautaselle, pääle hienoasokeria ja maitoa kyllä on hyvää.Ei männy montaa tuntia kun sai tukkapöllyä äitiltä. Poika ol tehny miun ohjeihen mukaa penkkivellii!
Penkkivelliä syön nytkin silloin kun tiedän tarvitsevani ”pitkää energiaa” sillä tuorepuuro sulaa ruuansulatuskanvassa hitaammin kuin keitetty sama määrä puuroa. Siitä voi tehdä erilaisia versioita käyttäen nesteenä mehua, piimää, maitoa ja vaikka vettä. Samoin siihen voi lisätä marjoja tai vaikka kuivahedelmiä kuten omenaa tai rusinoita ja silloin se onkin jo myysliä.
Ollessani varusmiesten kouluttajana Onttolassa tein näitä maastoruoka testejä itselläni ja penkkivelli oli eräs parhaista energian lähteistä. Aamulla annos penkkivelliä ja päiväksi parisataagrammaa rusinoita sillä eväällä kävelee maastossa koko päivän.
Ei Markus -sedänkin aikanaan mainostamassa
kaurapuurossakaan mitään vikaa ole. Tulee syötyä.
Joopa, joo! Tulee syötyä. Mutta entä nämä nykylapset? Kun istuvat lautasen edessä, nirpistevät neniään ja ääneen pohtivat, tulisko syödyksi.
Eräs piispatar kauan sitten pappilani pöydässä opetti pojilleni, mikä ero on tulla ”syötyä” ja tulla ”syödyksi”. Hänen – suomenkielen opettajan – opppi oli pojilleni tarpeellinen.
Kalevi,kyllä muistan sinun eväitä jotoksella.Minulla oli kerran kamala nälkä ja olin muutenkin aika sipissä ettei oikein jaksanut alkaa ruokaa tekemään.Sinulla Kalle oli silloin verileipää eväänä jota tarjosit,sillä lähti nälkä eikä se ollut hassumman makuistakaan.Penkkivelliä tuli pentuna syötyä sekä mururessiä.