Konstit olivat monet, osa 2
Ennen vanhaan lapsen korvakipuun puhallettiin tupakin savua. Lääke mikä lääke.
Ruukkukukkien tuholaisiin auttoi Jymy -merkkinen piipputupakka. Sitä vain mullan sekaan, niin johan pysyivät ötökät loitolla. Nykyisin Jymyä ei liene saatavissa.
Lapamato taitaa nykyisellään olla miltei voitettu kanta. Mato-Alli eli Alli Vaittinen-Kuikka piti mahtavaa kampanjaa, jonka tunnuksena oli ”raaka kala, paha pala”. Aikoinaan suolakalaa syötiin paljon. Siitäkö lie johtunut, että lapamatoja oli runsaasti.
Kuulemani mukaan aito luonnon lääke tähän vaivaan oli viinirypäleet. Niitä piti syödä illalla kilo tyhjään vatsaan. Uskokoon ken tahtoo, ja monellakohan oli varaa silloin moiseen kuuriin. Koposen ja Filisin kapselit kera risiiniöljyn tekivät varman tuloksen ja ehkäpä halvemmankin.
Huikeimmat tarinat kertovat eräälläkin lapamadolla olleen pituutta kuusi metriä.
Muihin mahavaivoihin käytettiin veteen sekoitettuna mm. Sievettä, joka on typpihapon kansanomainen nimitys. Melkoista myrkkyä sisuskaluille. Kipeään hampaaseenkin sitä tupattiin tulitikun päällä raakana. Särky lähti, vaan polte jäi. Känsiin sitä myös käytettiin.
Valkoista sinkkipastaa voideltiin mm. rupiin ja varvasvälihaavaumiin. Muistan itsekin, kuinka nopeasti tuo salva kuivatti kipeän paikan.
Oma pissa lienee ollut lähin, halvin ja paraskin hoitomuoto monenlaisiin haavoihin ja varvassienen hoitoon.
Kiitos Hilkka. Taas pöuhäytit muistoja liikkeelle..
Mistä lie lapamadot tulleet, mutta yleisiä ne olivat. Samoin syylät. Eikös nekin olleet melko yleisiä. Sinkkipasta oli hyvä lääke yskän rakkuloihin huulissa. Samaan tarkoitukseen käytettiin myös ikkunan hikeä.
Tohtori Ruuskanen ei kai uskonut tuohon pissa-lääkitykseen. Eräs asiakas oli tullut vastaanotolle sidottamaan isoa tulehtunutta haavaa. Ruuskanen oli kysynyt että oletko lääkinnyt sitä jotenkin. Oli sanonut että olen pissannut siihen. Ruuskanen oli vastannut että jos pissa olisi haavan lääke niin kaikki naiset olisivat jo parantuneet umpeen.
Tämä kotoinen mustikka on tunnettu hyvänä mahataudin lääkkeenä.
Kuulin sattumalta joitakin viikkoja sitten radiosta, että mustikka päivittäin nautittuna tuo helpotusta refluksitautiin,
tähän nykyisin yleiseen vaivaan.
Minulla on näköjään ollut eräänlaisia etiäisiä näihin tämän päivän Värtsin juttuihin. Eilen illalla kävellessäni Joensuun asemalta Niinivaaralle, mieleen juolahti isäni käyttämä sanonta hänen otettuaan jotain lääkettä. Saman tien kun oli lääkkeen nielaissut, hän tokaisi: ”Sinne män niin kuin matorohto eikä tointana mitään.”
Sanonta oli kuulema peräisin hänen isältään.
Terveisiä Alpo Aatokselle kera oman muistelukseni tri RUUSKASESTA. Nuoripari Partanen odotti ensimäistä lastaan keväällä 1949 Kaurilassa. Laskettu aika tuli ja meni, eikä mitään kuulunut eikä näkynyt. Tuleva isä soittamaan Ruuskaselle, mikä neuvoksi? R:n vastaus: ”Kukas siinä on ollut vieressä kykyttämässä, millonka se on sissään männy, tulloo kun aika joutuu”. Päivän päästä oli tyttö maailmassa.
Tohmajärven Taiteen ystävät ry OKRA ry julkaisi 1999 kirjasen ”Omilla mailla ja mualiman kuppiloissa”. Pitää sisällään kaskuja, juttuja ja suakkunoita, Ruuskasestakin löytyy monta juttua. Yksi malliksi:
Kaurilan pikkupojat olivat saunassa viimeisillään raskaana olevan äitinsä kanssa, katselivat äitinsä mahaa ja toinen virkkoi: ”Kohta se halakivaa, jo näkyy viiru mahan alta!
Yhden kerran minäkin jouduin kouluaikana Ruuskasen vastaanotolle. Tietynlainen mielikuva on miehestä Maiju Lassilan nykyisen patsaan lähistöllä, mutta paljon paremmin muistan hänestä tarinoita 50-luvulta, jolloin ne olivat suosittuja poikaporukoissa. Eipä toinna toistaa, tytöt punastelisivat.