Koristekirnu

Koristekirnu. Kuva Maija-Liisa.

Koti voi olla linnani, mutta kotivoi tuo useimmiten mieleen lapsuudenaikaisen makuelämyksen. Varhaislapsuudessani, jolloin ei vielä maitoa lähetetty meijeriin, kirnuttiin voitakin kotona. Saatiin hyvää maalaisvoita.

Pikkutilan muutamat lehmät lypsettiin käsin ja maito siivilöitiin. Siivilöity maito kaadettiin separaattoriin, joka erotteli siitä kerman ja kurrin eri astioihin. Separaattorikin oli käsin veivattava, ja jokaisella kammin pyöräytyksellä meidän separaattori iloisesti kilahti. Ei siinä kierroslaskuria liene ollut, kunhan ilahdutti mahdollisesti ikävystyttävältä tuntuvassa tehtävässä separaattorin pyörittäjää.

Kermassa täytyi olla sopiva lämpötila ja happamuus. Kerma laitettiin puiseen pystykirnuun, jossa sitä puumännällä purskutettiin aikansa, kunnes syntyi voita. Kun voi oli erotettu kermasta, jäi jäljelle kirnupiimä. Erinomaista juotavaa se oli sellaisenaankin. Usein kirnupiimään sekoitettiin kuoritusta maidosta valmistettua kokkelia, jolloin saatiin ruokaisampaa kokkelipiimää. Kirnuaminen oli tarkkaakin puuhaa, eikä voita meinannut syntyä joskus millään.

Kermasta kirnutut voirakeet suolattiin sopivaksi ja vaivattiin yhtenäiseksi massaksi. Säilytys tapahtui voipytyissä, viileässä paikassa. Maukasta se oli ruisleivän päälle vedettynä. Ennen meijereitä kotivoi oli myös myyntiartikkeli, jota kaupat ottivat vastaan. Siitä saatiin pikkuisen ylimääräistä tuloa.

Myyntiin menevät voipalat muotoiltiin tavallisesti kilon painoisiksi. Puntari oli punnituksessa tarpeellinen työkalu. Veivistä kierrettävät kirnut tekivät mäntäkirnun työt vähän helpommalla, mutta nekin saivat pian väistyä kehityksen tieltä.

Koristeseparaattorit kuutostien varressa. Kuva Seppo Pusa.

Meijeriin lähettäminen alkoi korvata maidon kotikäsittelyn. Samoin voita saatiin palautuksena valmiiksi pakattuna. Kädet joutivat muihin töihin. Voikin joutui epäsuosioon, ja sitä vastaan jopa kampanjoitiin. Syntyi rasvakeskustelu. Äkkiä voista tulikin epäterveellistä. Voi sai syntyneessä keskustelussa vastustajansa ja kannattajansa. Voisi kuitenkin ajatella, että jo pelkkä käsillä kirnuaminen olisi ollut hyväksi verisuonille ja sydämelle. Mutta kun ei voi.

Niinpä puukirnukin sai uuden käyttötarkoituksen, uuden elämän koristekirnuna.

Hyvin levittyvää kotivoita voi valmistaa kotona: 100 g huoneenlämpöistä voita, 1 dl rypsiöljyä, 1 dl vettä. Sekoitetaan sähkövatkaimella tasaiseksi.

Maija- Liisa

 

Käsinveivattava puukirnu Arppen aitassa. Kuva EJ

Separaattori. Kuva EJ

17 comments for “Koristekirnu

  1. Voista keskustellaan tällä hetkellä. Valiosta on kerrottu, että Suomessa käytetään voita tänä vuonna viidenneksen enemmän kuin viime vuonna. Ruotsissa voista on pulaa.

    Pohjoiskarjalaisille vanha tuttu Pekka Puska (nykyisin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja) arvelee, että kulutuksen kasvu on muoti-ilmiö, joka menee äkkiä ohi. Hänen mielestään voi ei ole yhtäkkiä muuttunut terveelliseksi.

    Puska odottaa ensi keväänä valmistuvaa suomalaisten terveydestä kertovaa tutkimusta. ”Sitten nähdään, onko kolesterolitason lasku pysähtynyt”, hän kommentoi Hesarille.

  2. Kysymys: Mitä teknistä eroa on verrattaessa Karjalan ja Keski-Suomen tai Pohjanmaan kirnuja toisiinsa?

  3. Mummollani oli reilusti ennen sotia oma meijeri. Se sijaitsi pihapiirin etelälaidalla, jonka itäpäässä oli v. 1777 rakennettu eloaitta. Samassa rakennuksessa oli sotien jälkeen evakossa Irtolan kauppa ja meijerin tiloissa Juvosen perheen evakkokoti. Hallussani on puinen leimasin, jolla voihin painettiin leima ennen kuin tuote lähetettiin markkinoille. Leimasimessa oli ukkini nimikirjaimet E.L., siis talon isännän eikä emännän. Minulla on siis voileimsin valmiina. Eikun vain lehmän ostoon ja voita Ruotsiin!
    – Voin valmistusta opettelin 1940-luvun loppupuolella. Ennen kouluun lähtöä oli väännettävä separaattori. Se oli niin vastenmielistä hommaa, että siitä syntyi kouluhalut. Se taas johti yhä kauemmaksi voitaloudesta. Mutta ei niin kauas, etten olisi suomalaisen maatalouden – ja lähiruoan – intohimoinen kannattaja. On kuitenkin myös yksi este meikäläisen voitaloudelle: Ullan kotoa Ilmajoelta Ullukkaan kulkeutunut kirnu on jättänyt männän matkalla jonnekin – ehkä Savon maille. Ierikka.

  4. Uskokaa tai älkää minullakin on konkun verran kokemusta kirnulla tehdystä voista – Enon Sarvingista.MP

  5. Kyllä kirnuaminen oli tarkkaa ja ikävystyttävää hommaa. Jos purskutti liian voimakkaasti niin kerma meni vaahdoksi eikä voita syntynyt. Jos liian verkkaan niin voita ei syntynyt tai kesti liian kauan ja kerma jäähtyi ja voi ei ”kokoontunut”. En muista mitä sitten seurasi, ehkä kerma piti lämmittää uudelleen.

    Ierikalle
    Eihän tuo niin paha asia ollut kun mäntä jäi Ilmajoelle,, saithan tilalle emännän.

  6. Meillä kirnuaminen oli äidin yksinoikeus. Epäonnistumisen pelosta en luultavasti päässyt/joutunut kirnuamaan.

    Alpoaatos mainitsee kirnuamisen ikävystyttävänä hommana. Ei se varmaan kuitenkaan voita siinä lajissa tahkon pyöritystä ja veden pumppaamista navetan säiliöön. Voin sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, että molemmat hommat olivat tosi tylsiä.

    Mitä voihin tulee, niin voi on aina voita. Olkoon Puska mitä mieltä tahansa. Voita ja kermaa ruokaan eikä mitään keijuja ja keinotekoisia rasvasekoitteita.

  7. Muistan minäkin kirnuvoin teon, lähinnä katselijana vain. Separaattoria tosin sai joskus veivata.

    Kotivoi oli melko epämiellyttävää tuohon aikaan. Nyt se olisi herkkua, mutta eihän sitä enää saa mistään. Kaupoissa on kyllä myynnissä kirnuvoita sellaisissa neljänneskilon, vai onko vieläkin pienemmissä kullanvärisissä paketeissa. Ei kuitenkaan vedä vertoja wanhan ajan kotivoille, voivottelen minä.

  8. Tahkon pyörittäminen oli minustakin kaikista tylsintä työtä.
    Kirnunmäntään en ehtinyt kovin monta kertaa tarttua,koska se
    kirnuaminen piti osata, ja minä olin lapsi vielä. Separaattorista
    on enemmän kokemuksia.
    Sittenhän maitotonkat jo kyydittiinkin hevosella tien varteen maitolaiturille.

    Vispikerma menee joskus kesäkuumalla voiksi sitä vispattaessa,
    joten siitä varmaan saisi lähes oikean veroista voita.

  9. Eero, mitä eroa niitten kirnujen malleissa on?
    Minusta tuo yläkuvan malli on täällä Itä-Suomessa tuttu malli

  10. Kiitos ihastuttavasta kukkivasta separaattorikuvasta!
    Luovuudella saa joutavat esineet taas uudestaan käyttöön.

    Täällä kysyttiin eri alueiden kirnuissa olevia teknisiä eroja,
    mutta en keksi nyt yhtään. Varmaan eroja on.

    Mulla oli nettiyhteys poikki tuntikausia, joten nyt vasta pääsin
    katselemaan Värtsiä.

  11. KIRNU kun KIRNU, muistelen joskus poikasena savottakämpällä Enossa jonkun metsurin sanoneen. Aihetta ja kommentteja lukiessa tuli heti mieleen kumpi kirnusanoista on syntynyt ensin. Kirnu jolla tehtiin voita vai hiidenkirnu, jos nimittäin hiiden kirnu on saanut nimensä voikirnusta niin kirnuilla joka tapauksessa pitää olla pitkät perinteet.
    Olen kyllä ”nöösipoikana” kirnunnut voita äidin kädestäpitäen kouluttamana tietenkin ja kyllä siinä omat konstit oli sen männän käytön kanssa.

  12. Shanghain maailmannäytelyn Suomen paviljonki oli Kirnu-niminen.

    Wikipedia kertoo, että voi on päivittäiselintarvike lähes kaikkialla maailmassa. Sitä voidaan valmistaa myös lampaan, vuohen, puhvelin tai jakin maidosta.
    Maitorasvaa voissa pitää olla vähintään 80% painosta, jotta
    tuotetta saa kutsua voiksi.

    Keskiajalla jo voita kirnuttiin. En osaa sanoa oliko hiidenkirnu
    ennen vai jälkeen voikirnun.

  13. On sitä ”kirnuttu” pentuna jotain muutakin kuin voita. Jostain tajunnan hämäristä mieleen nousee äidin komento: ”Niistä nenäs, eläkä kirnuu sitä räkee koko ajan.”

  14. Menee hiukan sivuun aiheesta, mutta kerron eräästä kirnuamisesta. Ambokavangon kirkon piispa Leonard Auala oli vieraana Suomessa ja kävi matkallaan mm Joensuun meijeriin tutustumassa. Hän oli kirjoittanut matkastaan pienen kirjan omalle kansalleen. Kirja on sitten käännetty myös suomeksi. Heidän maassaan voi kirnuttiin riu`ssa riippuvassa kurpitsassa. Niinpä hän oli piirtänyt talon kokoisen kurpitsan jota pieni ihminen heilutteli. Automatti pesukonetta hän oli selvittänyt piirtämällä pesusoikon tai paljun. Naru oli sidottu soikon ripaan ja toinen pää työnnetty seinän rakoon. Siinä ne pyykit peseytyivät itsestään.

  15. Meillä kotimökissä on kuvan mukainen Karjalasta tuotu kirnu eli suuaukon halkasija on suurempi kuin pohjan. Pohjanmaan kirnussa päinvastoin eli se on katkaistu kartio. Molemmat ajavat kai käytössä saman asian mutta männän liikkuessa kerman roiskuminen on kirnuissa erilainen.

  16. Olen nähnyt jossakin kuvan sellaisesta leveäpohjaisesta kirnusta,
    mutta en tiennyt että se edustaa Pohjanmaata.

    Alpoaatoksen kommentista käy selville, että koverrettu kurpitsakin toimii hyvin kirnuna.
    Meillä on puhdasta vettä mielinmäärin käytettäväksi, mutta niin
    ei ole kaikilla. Pesukoneet pesevät ja linkoavat täällä pyykit,
    olisi melko työlästä pestä vaatteita vähällä vedellä pienessä
    paljussa.

  17. Meiltä löytyy Separaattori sekä kammella pyöritettävä kirnu. Täysin toimivii koneit. Paras voi tuleeki kotona.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *