Ihahaa makkaraa

Lauantaimakkara oli entisajan luksusta. Sitä kun laittoi ranskanpullan päälle, niin parempaa sai hakea. Oli harvinaista herkkua, jota sai joidenkin harvojen kauppareissujen jälkeen. Olihan 50-luvulla tietenkin myynnissä myös Berliininmakkaraa ja Jahtia sekä suolamakkaraa eli meetvurstia. Jätin sokerin pohjalle eli mainitsen viimeisenä Kyrönmakkaran. Sehän oli paksua, luonnonsuoleen pakattua muita arkimakkaroita tummempaa hevosenlihamakkaraa. Itsestäni erityisen maukasta, mutta hevosenlihalla oli kuitenkin tuohon aikaan huono maine ruoka-aineena, joten ei sitä aikuiset liiemmälti ostaneet. Luonnonsuoleen tehtyä oli myöskin Berliininmakkara. Oma lukunsa olivat sitten lenkkimakkarat, vaalea- ja tummalihaiset sekä nakit, jotka mukavasti poksahtivat puraistessa kypsinä ja kuumina.

Itse olen pysynyt melko hyvin hevosmakkarassa vielä näihin päiviin saakka, vaikka Kyrönmakkaraa ei enää saakaan kuin poikkeustapauksissa. Vastaavan makuista ja jopa miellyttävämpää syötävää onkin tumma lenkkimakkara eli hevoslenkki. Sitä saa muutamista myyntipaikoista edelleen, jotka sitä tilaavat varmaankin ihan meitä pula-ajan kurmeesankareita varten. Meinasihan tähänkin tuotteeseen tulla katkos, kun takavuosina paloi Varsinais-Suomessa Suomen ainoa hevosmakkaratehdas. Saivat kuitenkin tuotannon käyntiin uusissa tiloissa. Hyvä niin, nam nam. Tänä päivänä, kun vaikkapa kauppahallissa on hevoslenkkiä saatu myyntiin, on siitä häpeilemätön kyltti näkyvissä jo kauas: Hevosmakkaraa! Se on tätä Hakalan tummaa lenkkimakkaraa. 90-luvulla  maksoikin markoissa vain kympin kilo, nykyisin euroissa tietenkin toista kymppiä kilolta. Ollut siis pientä inflaatiota liikkeellä.

Tiedän, etten ole ihan ainoa hevosmakkaran ystävä. Asiantuntemustani tässä asiassa on käytetty hyväksi jopa ulkomaita myöten, kun olen toiminut muutaman siirtosuomalaisen oppaana oikeisiin ostopaikkoihin. Ovat vieneet lomaviemisinään kotimaista makua ulkomaisiin pakasteisiinsa. Ovat ne olleet helppoja viemisiä itseltäkin. Oikeastaan piti kirjoittaa eräästä mieleeni jääneestä makkaran ostosta, joten olkoon tuo edellä esitetty ikään kuin taustana seuraavalle.

Patsolan kansakouluun mennessä poikettiin joskus aamuisin Patsolan Osulassa pikkuostoksilla. Aina ei kuitenkaan ostettu karamellia, varsinkaan minä, vaan jotain muuta herkkua, kuten vaikkapa makkaraa. Kaupan lähistöltä eräs Kalle, varmaan liki kymmenen vuotta meitä alakoululaisia iäkkäämpänä, oli oppivelvollisuutensa jo suorittanut ja päässyt Osulaan myymään. Ostin häneltä kymmenellä markan pikkukolikolla (vastannee suunnilleen nykyistä kymmensenttistä) Kyrönmakkaraa. Tämmöiset pikkuostokset eivät menneet vaa`an kautta, vaan myyjä arvioi määrän tapauskohtaisesti. Niinpä jännäsin, kun Kalle veti veitsellä mielestäni melko kohtalaisen viipaleen makkaraa.

Ei kuitenkaan pidä nuolaista, ennen kuin tipahtaa. Kalle alkoikin tutkia viipaletta tarkemmin ja söi sen siinä tiskin takana itse. Sanoi, että tuli leikattua liikaa kymmenellä markalla. Pitää leikata uusi, pienempi siivu. Näin myös tapahtui. Niin ne ajat muuttuvat. Tuollainenkin puksupojan luontaisetu on historiaa, kun siivut tahtovat nykyisin olla valmiiksi vakuumipakkauksissa tai muissa tehtaan kuttaperkkakääreissä.

 Sakari H

 

Share

12 comments for “Ihahaa makkaraa

  1. Kuka muistaa Joensuun Wanhan Kauppahallin?
    Koulukaverini osti sieltä joskus ”hevosmakkaraa”,
    hänen kotonaan siitä tykättiin.

    —-
    Poikien herkkua kansakoulun alaluokilla
    oli makkarasoppa. Jostain metrilenkistä
    se varmaankin oli tehtyä. Kun soppasankko
    kannettiin keittolasta säännösteli opettaja
    että viisi palaa per poika. Tytöille taisi
    riittää vähempikin.
    —–
    Nyt jäikin päähän soimaan Hevosmiesten polkka,
    Tartutanpa
    tämän muihinkin eli se alkaa:
    ”Kyll’ on hevosmiehiäkin hyvin monenlaisia,
    mutta eihän hevosetkaan ole samanlaisia…”

  2. Sakari, oletko Sinä jo 50-luvulla syönyt ranskanpullaa? Minä pääsin maistamaan kyseistä herkkua (se tuntui herkulta silloin) vasta syksyllä 1963 muutettuani Helsinkiin.

    Palataanpa tarinan varsinaiseen aiheeseen makkaraan. Leikkelemakkarat olivat harvinaista herkkua lapsuudessa. Ja niitä sai syödä vain leivän päällä – ne olivat särvintä. Makkaran tiimoilta leipää tuli sitten syötyä useampi palanen kuin olisi ollut tarpeen.

    Koulun ruokatunnilla tuli kadehtien katseltua niitten eväitä, joilla oli makkaraa leivän päällä – oli sitä tietysti joskus omillakin eväsleivillä. Olin kouluaikana silloin tällöin yötsissä kauppiaan tyttären luona ja sieltä tuli aina makkaravoileivät kouluun evääksi.

    Kun muutin omaan nuoren naisen talouteen, ostin usein erilaisia leikkelemakkaroita ja söin niitä myös ilman leipää. Se oli juhlaa! Muistan kuinka parikymppisenä tyttöystäväni kanssa juhlistimme tilipäivää HK:n sinisellä lenkillä. Keitimme sen ja popsimme sinapin kanssa.

    Hauska sattuma tämä kyrönmakkaran esiintulo nyt. Se nimittäin esiintyy myös minun tekeillä olevassa tarinassa.

  3. Tänä päivänä makkarakirjo on melkoinen! Hieno asia. Otin itse Kalamestariin muutamia, laadukkaita Karelia Lihajalosteen erikoismakkaroita; hirvibalkan grillimakkara, hirviryynärit (vietiin heti melkein käsistä) sekä Jokipoika grillimakkaran.

    Seuraavaan tilaukseen laitoin lisäksi pekonilenkin sekä villisikamakkaran joka ensimmäisestä tilauksestani puuttui.

    Onhan meillä kylälläkin oma makkaramestari, Kolehmaisen Jukka jolta tosin saattaa vaikea olla makkaroita saada, sen verran harvakseltaan Jukka niitä tekee.

  4. Pyhäjärvellä, (Oulun läänissä), aikoinaan asuessani tutustuin mustikkamakkaraan. Oli hyvää! Ja menivät siellä kuin kuumille kiville. En ole törmännyt sen jälkeen vastaavaan.

  5. Minulla oli aikoinaan työkaveri, jolle makkara oli suurinta herkkua. Hän kertoi lapsena toivoneensa joululahjaksikin makkaraa. Niinpä ostimme aina Paavon päivän koittaessa hänelle nimipäivälahjaksi makkarapötkön. Ja kuten arvata saattaa päivänsankari oli tyytyväinen.

  6. Taata Sillanpää kertoi lapsuusmuistojaan kuinka he perheen nuoret pojanviikarit odottivat himoiten joulumakkaroita. Joka jouluksi tehtiin kotona makkarat johonkin eläimen suoleen. Makkaran valmistuksen viimeinen vaihe, paistaminen, kesti sekin melkein koko päivän. Sitten ne nostettiin jäähtymään tietylle penkille.

    Paistaminen tapahtui aina samalla tavalla ja pojat tiesivät sen. Sen vuoksi pojat menivät jo aamulla kyseisen penkin alle piiloon odottamaan makkaroita. Niitä he sitten ahmisivat penkin alta salaa. Taata oli tehnyt odottamisen tuskasta runon, Muistan siitä vain yhden lauseen:

    ”Kyll on kyrsän kypsymistä, pahan person kärsimistä”

  7. Vieläköhän joskus minusta tulisi makkaran ystävä? Mp

  8. Tellervo
    Tottahan Joensuun wanha kauppahalli on muistissa. Nykyisin sellainen olisi suurnähtävyys!

    Lissu
    Pullamössöpoika olen ollut viimeistään 50-luvulta alkaen.

  9. Koin melkoisen yllätyksen kun menin paikalliseen pikkukauppaan ostamaan possunpotkaa. Siellä tiskissä oli ihan entisen näköistä Kyrön makkaraa. Ihan piti varmistaa henkilökunnalta -siltä ainoalta työntekijältä, että onko ihan oikeesti Kyröläistä. Hän vakuutti sen olevan. Sanoi vielä, että on sitä oltava, kun eräs papparainen tulee sitä pitkän matkan takaa taksilla hakemaan. Ostin puoli kiloa. Se on noin viiden sentin mittainen pala. Pala maksoi noin viisi euroa. Eli noin euron sentin paksuinen siivu. Paksuja siivuja siitä veistelinkin. Mietin että olisipa pentunakin ollut rahaa ostaa näin paljon makkaraa.. olis se ollut juhlaa

  10. Muistampa hyvinkin Joensuun vanhan kauppahallin!vuosina 66-68 ollessani ammattikoulussa.Tuli monet kerrat haettua hallin kulmalla olevasta makkarakopista ryynimakkaroita.Maksoiva ehkä 20 penniä kipale.Ja kyllä oli hyviä,höyryssä lämmitettyjä.Muistan vielä sen kaverinkin,tumma nuorimies valkoisessa takissa ja suikka päässä hän palveli meitä assiakkaitaan.Rupesin muistelemaan siksi,kun sain perjantaina Nivalan markkinoilta ostettua kunnon hevoslenkkiä.Kilon ostin,ja kohta viikon loppuna on tullut nautittua.Kivikylänpalvaamon tuotetta ja hyvää on.Joskus olen saanut myös Perniön hevoslenkkiä ja hyvää sekin on.Joskus sattuu että jostain löytyy vielä kunnon Kyröläistäkin,niin ompa kiva tehdä makkarakuppeja johon pasaa täytteeksi purkki herneet.Mutta liian harvoin saa noita herkkuja kaupoista!

  11. On eräs makkaralaatu jota en voi vastustaa ja se on Tamperelainen mustamakkara perunamuusilla ja vihanneksilla. Viimeksi nautin sitä Helmikuun alussa Tampereella käydessäni. Siitä ei eväs parane ja nälkä pysyy loitolla kotvasen aikaa.

  12. Lieneekö niin, että yksityiset pikkukaupat voivat itse päättää mitä ottavat myytäväkseen. Kauppaketjujen päätökset kai tehdään jossain muualla. Joten pikkukaupoista kannattaa kysellä.

    Liperin kyläkauppa sulki joku viikko sitten ovensa ilmeisesti viimeisen. Siihen taisi loppua meikäläiseltäkin Kyrön makkarakupit.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *