Charles Bukowski: Auringonvalo, tässä olen, Sammakko 2011.
Bukowskilla on selkeä kielenkäyttö. Hän puhuu haastatteluissa siitä, miten kirjoittaminen sujuu ryyppyhommien säestyksellä helposti ja tyylikkäästi. Tosin aluksi pitää panna arkki pari roskiin, ennen kuin alkaa tulla timanttista kamaa.
Suomalaisista kirjailijoista Juha Vuorinen, Iskelmäradiosta nykyisin tuttu, pääsi julkisuuteen Bukowski sapluunalla, kun kirjoitteli nettiin Juoppohullun päiväkirjan, joka kohosi suurmenestykseksi.
Bukowski on sitä mieltä, että kirjailijaksi voi tulla kuka tahansa, kun menee sinne missä tapahtuu ja aloittaa mieluusti orientoitumisensa pohjasakan parista. Juopot ja pummit kun ovat Bukowskin mielestä selväpiirteisiä ja suoria tyyppejä.
Lueskelin kirjaa, joka sisältää pääasiassa Bukowskista tehtyjä haastatteluja, mielenkiinnolla, kun olen aiemminkin tutustunut hänen teksteihinsä. Kirjahan on jonkinmoinen elämäntavan ja kirjoittamistaidon opas, vaikka Bukowskin elämäntapa on kyllä niin kuluttava, että joku toinen voi hänen ”reseptillään” olla kypsä jo nuoruusiässä.
Onhan näitä Suomessakin Bukowskin tyyppisiä kirjailijoita, heistä päällimmäisenä tulee mieleen Pentti Saarikoski, joka ei sylkäissyt lasiin ja teki itsestään jonkinlaisen pellen tai maskin, jota esitteli kansalle.
Bukowskin etuihin kuuluu kielen selkeys ja tietysti myös se, että hänen elämäntavallaan löytyy aiheita vaikka millaisiin romaaneihin. Kas kun mies oli myös kysytty naismaailmassa, vaikka ei mikään taitava naistenmies ollutkaan. Vaikka Bukowskia pidetään renttuna ja pahamaineisena, naiset tuumivat, että mieshän on kuin vaahtokarkki.
Kiinnostava tapaus tämä Saksassa syntynyt, mutta pienenä valtoihin muuttanut USA:n ”saarikoski”.