Huipulla

Kukkovaara, kolmiomittaustorni

Kukkovaaralla on ollut vuosikymmeniä sitten näkötorni, jota on Värtsissä useaan otteeseen kaihoisasti muisteltu. Se on ollut eräänlainen nuorten kohtaamispaikka, johon kiipeäminen on vaatinut rohkeuttakin.

Todisteena käynee oheinen valokuva, jossa Mirja Varonen (oik.) ja Eeva Rosti ovat kiivenneet ihailemaan Värtsilän maisemia. Kuvaajaksi epäillään Alpoaatosta. Tilanne on ikuistettu 1960-luvun alkupuolella seurakuntaleirillä.

Tornia on ehdotettu rakennettavaksi Kukkovaaralle uudestaan, jossain projektissakin se on ollut, mutta jäänyt tekemättä. Värtsilä olisikin sitten jo neljän tornin kylä. Nykyisin lintutorneja on kaksi ja rajatorni kolmantena.

Näkymän Kukkovaaran tornista

Kuva Alpo Rummukainen

Yhä ylös yrittää…
Kuva: Jouko Näätänen

Tämä Kukkovaaran kolmiomittaustornin kuva on lisätty artikkeliin 25.1.2021

Share

9 comments for “Huipulla

  1. Kuva näyttää tutulta. Voi olla minun kuvaama. Onpa tytöt kauniita. Tähän tornin kuvasarjaan voisi koota muitakin kuvia ja muistoja. Minäkin olen tornissa kuvia räpsinyt mutta enimmäkseen vain tytöistä -tietenkin. Onkohan kellään myös tornista kuvia. Ottakaa digi kameralla kuvia valokuvista (ilman salamaa) ja lähettäkää Erkille. Kyllä tyttöjen ja poikien kuvatkin käynee. Minulla on tallessa vain muutama kuva ja jonkun verran negatiivejä. Negatiiveistä olen yrittänyt vääntää tietokoneella positiivisia kuvia, mutta se on aika hankalaa.

  2. Alpoaatokselta oli löytynyt 6×6 -negatiivi, josta hän värkkäsi tietokoneella ihailtavaksemme Kukkovaaran tornimaiseman ja yhden kauniin tytön lisää.

  3. Myöhempiä sukupolvia edustavana: olen “kateellinen”! Oikeasti!

    Olen toki erittäin iloinen ja onnellinen Mirjan ja muiden tornissa aikanaan viereillen puolesta! Heillä mukavat ja hyvät muistot paikasta, tornista jota ei enää ole. Mahtavat näköalat kaiken sinne kiipeämisen ja tilanteeseen liittyvän jännityksen huipentumana, vaivan palkaksi! Mirja kertoi, että rohkeimmat kiipesivät “latvaan” saakka, kuten hän, vaikka alastulosta oli epävarmuus… Mutta jos ylös niin, alas myös jotenkin!

    Tahtoo näköalatornin Kukkovaaralle ja HETI!

  4. Upeat on maisemat Kukkovaaralla, jossa olimme eilen kotiseuturetkellä. Maisemat ovat kyllä kovaa vauhtia pusikoitumassa, joten puskaa pitempää kyllä tarvittaisiin päästäksemme käsiksi näköaloihin. Näytti siltä kuin joku olisi jättänyt pohjatapin auki Kukkolammesta. Toivottavasti saamme pian sateita, että rannan mutalikot ja haot peittyvät.

  5. Kukkovaaran tietä vaan lammelta eteenpäin kivuten ylös tietä aina kalasääksen tekopesälle saakka, löytyvät melkein vastaavat maisemat, aivan tien ääreltä!

  6. Ei aika mennyt koskaan palaa… lauletaan eräässä laulussa.
    Turha niitä on haikailla. Nautitaan niistä näkymistä mitä nyt on.

    Kolmiomittaustornit rakennettiin kartoitusta varten sellaisiin paikkoihin missä ei ennestään ollut kirkon torneja tai muita korkeita paikkoja, mistä näki mittauspaikasta toiseen.
    Silti kiinnostaisi tietää nimenomaan Kukkovaaran tornin historiasta jotain. Tämä 50-60 luvuilla ollut torni oli uudehko. Edellisen tornin jäänteitä oli vielä maassa.
    Milloin tornit rakennettiin? Kukahan teki?
    Käytettiinkö tornia sota-aikaan sotilaallisiin tarkoituksiin ?
    Ilmavalvonta lotat saattaisivat tietää

  7. Jos en väärin muista, niin Mantsisen Ale kertoi olleensa tälläisiä torneja rakentamassa.

  8. Alpoaatoksen kommentissa vilahtaa sana kolmionmittaustornit.
    Utran vaaroillakin, Joensuun liepeillä, oli sellainen puusta
    rakennettu torni. Sehän meitä lapsia veti tietenkin puoleensa,
    niinpä sinnekin oli kiivettävä aina kun mieleen juolahti.

    Näköaloja en muista, jyrkkä vaaran rinne ja torniin
    kipuaminen taisivat olla sitä parasta antia. Jännitystä
    lisäsi sekin että tornin liepeillä taisi olla varoituslappu
    kiipeämisestä.

    Meillä olikin mielenkiintoisia leikkipaikkoja: Utran
    hautausmaa, sodanaikaiset kaivannot kirkon liepeillä,
    Utran vaarat ja tämä torni sekä Utran kosken partaat.
    Ja tietenkin sahajauhopakat jotka olivat jäänteitä
    Utrassa toimineen sahan suuruuden ajoilta.

    Kova oli virta kosken liepeillä ja seitsemän metriä
    syvää laiturin päässä josta hypimme veteen. Pyykillä
    olevat naiset kiljahtelivat kauhusta!

    Jälkikäteen voi vain ihmetellä ja olla kiitollinen
    kun koskaan ei sattunut mitään vakavampaa.
    Tulee mieleen että kaikki nuo leikit olivat niitä
    huippuhetkiä.

  9. Kävinhän siellä tornissa minäkin, arkajalka. Näköala oli huikaiseva. Kuulun niihin, jotka toivovat uutta tornia. Tosin seinällämme on pitkulainen värivalokuva Värtsilän laaksosta. Kiitos Seppo Pusalle, jolta olemme sen saaneet. Kuva hyvä siinäkin mielessä, että huokuttelee toivomaan sitä uutta tornia. Nyt vielä lonkkaleikkauksen jälkeen sinne hyvinkin kiipeäisi. Eikä korkean paikan kammo enää vaivaa niinkuin pentuna. On nimittäin oppinut sen, ettei korkealla tuule sen kummemmin kuin maan tasalla, ei ainakaan vertauskuvallisesti ajateltuna. Ierikka.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *