Nämä jutut kertoi 4–vuotias Ville, joka ei vielä itse osaa lukea eikä kirjoittaa. Kertomukset on tehty ns. saduttamalla eli lapsi kertoo tarinaa ja aikuinen kirjoittaa muistiin. Virheitä ei tarvitse korjata.
Satu lohikäärmeestä
Olipa kerran tultasyöksevä lohikäärme, joka osui ison haltijan linnaan. Paikalle saapui metsästäjä ja koira. Sitten tuli paikalle vielä karhu, joka söi metsästäjän jalan. Sitten tuli emäntä joka korjasi sen jalan. Lohikäärme sylkäisi molemmat jalat metsästäjältä. Paikalle saapui haltijatar, joka kiillotti sen koiraksi, siis lohikäärmeen.
Koira juoksi emännän taloon asumaan. Sitten saapui hirvi ja se haki ketun ja suden. Kettu ja susi söivät metsästäjän molemmat jalat. Vanha mummo korjasi ne molemmat jalat.
Dinosaurus
Olipa kerran Megathron, luuranko ja mörkö. Sittenpä tuli niille kaveri, dinosaurus, joka oli aika painava. Ja laiva meinasi hukkua ja tuli toinen dinosaurus. Ja sitten se laiva kuohui kovasti. Oli vettä täynnä ja sitten se merirosvo näki unta ja sittenpä ei ollutkaan vettä, siis laivassa. Sitten oli paljon ilmaa laivaan pumpattu. Sittenpä tuli noita-akka Pompperi Possa. Otti laivan käärmeeksi ja merirosvot pikkukäärmeiksi. Sittenpä tarina loppui.
Maija- Liisa
Ei voi muuta sanoa kuin että kyllä lapsella on lennokas mielikuvitus! Mitä ihmeellisimmät asiat ovat mahdollisia lapsen tarinoissa.
”Tunti lastenlasten seurassa saa ihmisen tuntemaan
itsensä taas nuoreksi.
Vähänkin pidempi aika alkaa kuitenkin äkkiä vanhentaa.”
”isoäitiys tarjoaa vielä viimeisen mahdollisuuden
heittäytyä lapsekkaaksi ilman, että syytetään
lapselliseksi.”
Mietelmät poimittu Lee Faberin kirjasta
Rakas isoäiti.
Oletan että Maija-Liisa on Villen
mummi?
Ville on nyt jo jokusen vuoden vanhempi kuin noita juttuja
kertoessaan. Mukaan tulivat kalajutut ja muitakin arkielämän
sattumuksia. Kalat ovat ”ihmeen suuria” lapsenkin kertomuksessa.
Mummina oleminen on kai se viimeinen oljenkorsi lapsuuteen.
Rakkaita ovat lapsenlapset ,vaikka useamman päivän hoitorupeama
tuntuukin painavan askelissa.