Värtsilän meijeri vuonna 1936. Kuvassa näkyy koneistoa sekä näyte- ja koelaboratorion laitteita.
Meijerin henkilökuntaa, vas. Hanna Huovinen, Saimi Laukkanen, Alma Kosonen ja Aino Tietäväinen. Kuva on vuodelta 1936.
Värtsilässä toimi Osuuskunta Maito, jonka meijeri sijaitsi Notkolta Kylänpäähän päin. Kovin paljon ei tämän liikelaitoksen toiminnasta tietoja löydy. Vieläkö on aikalaisia, jotka muistaisivat?
Johtajattarena oli Aino Tietäväinen, os. Pärnänen, Sortavalan maalaiskunnan Otsosten kylässä 1910 syntynyt meijeristi. Hän oli naimisissa talvisodassa kaatuneen Eino Koukkarin kanssa ja avioitui 1946 Janne Tietäväisen kanssa.
Ainon pojalla, Sikkerin tien varrella asuvalla Erkki Tietäväisellä on meijeristä ja henkilökunnasta muutamia valokuvia, joita Värtsi julkaisee oheisena.
”Äiti olisi tietysti kertonut meijeriasioista, jos vain olisi tullut mieleen kysellä”, Erkki totesi. Meijerin päätuotteita olivat voi sekä kerma ja piimä. Kesäisin valmistettiin torimyyntiin jäätelöä. Meijerituotannossa syntyi myös ”kvarkkia”, valkuaista, jota käytettiin nappitehtailla nappien valmistukseen.
Lieneekö sama talo jonka Erkin äidin isän äiti myi meijeriksi ja muutti poikansa rakentamaan taloon Atinpolveen. Siitä vanhasta talosta meille on kulkeentunut pesukomuutti!? Yritämme selvittää asiaa Pentti-enolta. Terveisin ulla
Nostanpa tähän esille jutun Osuuskunta Madosta, Värtsilän meijeristä.
Kuulin ikäänkuin vitsinä sanottavan, että maitotuotteet eivät ole kelvollisia nautittavaksi ennen kuin niitä on rahdattu muutamia satoja kilometrejä. Tein retken jääkaapille ja totesin, että totta taitaa olla. Entisaikaan meijereitä oli joka pitäjässä ja isommissa jopa useita. Toisin on nyt ja lisäksi suuret laitokset ovat erikoistuneet vain joidenkin tuotteiden valmistukseen.
Siitä rahtauksesta puheenollen jääkaapista löytyi tänä aamuna tämmöiset maitotuotteet:
juotavaa maitoa rahdattuna Kouvolasta, piimää ja kermaviiliä Oulusta, kermaa Hämeenlinnasta ja Porista, voimariinia ja jogurttia Seinäjoelta, voita Toholammilta, juustoleipää Vaalasta, kahta sorttia juustoja Joensuusta.
Joensuuhun ei sentään ole sataa kilometriä, mutta muutoin tuo vitsinpoikanen näyttäytyi koko lailla todeksi. Ken ei ole elänyt separaattori- ja kirnuaikaa voi käydä museossa katselemassa näitä ihmelaitteita joilla maidosta tehtiin kermaa, piimää, voita ja kurria (siis rasvatonta maitoa) ihan koktona.
Sepon analyysi jääkaapin ovella on mielenkiintoinen. Herää kysymys, mitä on saanut maidon tuottaja, kun se on lähettänyt tuotteensa maitoautoon, josta on alkanut maidon matka jääkaapille. Miten matit ja maijat maitoa tuottavat tulevaisuudessa – täällä Suomessa – vai pannaanko maidon matkan aluksi Viro tai joku muu maitomaan auto? Tilastot maaseudun tulevaisuudesta huolestuttavat!
Muistan nämä separaattori-kirnuajat vaikka ensimmäisistä muistikuvista tulee parivuotta alle 80.Separaattori vaihe oli jännää seurattavaa toisesta torvesta tuli
”kurria”ja toisesta pienempi liru joka oli kermaa.Sitä kurria sai ottaa tuoppiin ja maistella miltä maistuu.Kermaa kun oli kertyny kaadettiin se kirnuun ,niitä oli usemmanlaisia kammikirnu ja pienemille määrille oli se ”yksiylinterinen mäntäkirnu”.Valmistunut voi laitettiin puuastiaan sen jälkeen alkoi anteeksi vaivaan työ jossa poistettiin jäänyt piimä ja suoritettiin suolaus.Makuelämys oli kun sai palaselle tuoretta voita.Sen muistaa aina!!
Nykyään kaikessa maksimi tehokkuus on päämäärä. Lehmästä niin kuin ihmisestä pitää saada kaikki irti heti ja nopeasti, silloin pörssikurssit seuraa sijoittajan toivomuksia. Ollaanko oikealla ladulla? Muistan kun vein meidän kahdentoista lapsisen perheen neljä lehmää laitumelle. Vein ennen laitumelle viemistä lehmät Kaustajärven rantaan vettä juomaan matalaan veteen. Elettiin ja oltiin onnellisia. Seurattiin tiedotusvälineitä, sekä maailmanmenoa ja oltiin aina ajan hermolla.
Tänäpäivänä maitotölkkejä maitohyllyllä pitää tarkkaan tihrustaa, jos haluaa löytää sen oikean tuotteen mitä on lähtenyt hakemaan. Valikoima on laaja ja moni tuote näyttää siltä tutulta minkä ostoskärriin haluaa poimia.