Tämä kesä on taas ollut hellekesä. Saadaankohan syksyksi vielä oikein intiaanikesä. -Kukahan se tuommoisen nimen lämpimälle syyskesälle lie keksinyt? –
Kesänvalkoinen mittumaarikukka.
Oli miten oli, kesä on tarjonnut monenlaista ihanuutta jos lie ollut tuskaakin. Ihanuuksilla tarkoitan tällä kertaa kesäistä väriloistoa, herkänkauniita luonnonkukkia ja meidän inehmoisten kasvattamia pihojemme koristeita. Tässä vähän nettisilmäniloa, ikäänkuin kesäkalenteria muistellen. Niin, että milloinkas ne olivatkaan parhaassa loistossaan nämä kesän sulostuttajat.
Saisipa tuon kukkimaan koko kesäksi.
Potattimaaltakin löytyy väriä.
Oranssia ja lilaa, vähän syvää punaa.
Herkkää kesän sineä.
Legendan mukaan sinivuokot ovat alunperin olleet valkovuokkoja.Kukkien luomisen jälkeen taivaan värivarastoissa oli jäljellä vielä vähän sinistä. Ei kuitenkaan niin paljon, että siitä olisi ollut uuden lajin väriksi. Niinpä halukkaat valkovuokot saivat antaa enkeleiden maalata terälehtensä sinisiksi ja niistä tuli sinivuokkoja.
Keväällä, heti lumien lähdettyä, kun kukaan ei vielä uskalla uskoa kevääseen, ne nostavat nuppunsa ja näkevät taivaan. Ja kun kukat puhkeavat, ne ovat kappale taivasta maan päällä.
Nätti tarina kukkien jatkona. Minä olen taipuvainen uskomaan
satuihin ja tarinoihin. En saanut omalla kamerallani sinivuokoista näin onnistunutta kuvaa.