Unikeko

Juuri kun Jaakko on heittänyt veteen kuuluisan kylmän kivensä sinne heitetäänkin jo unikekoa. Jos asiaa jää miettimään tarkemmin, voi vain ihmetellä, kuinka tälläinen unikeonpäivä on jäänyt almanakkaan ikäänkuin muinaismuistoksi. Onko kukaan edes nähnyt oikeaa unikekoa? Nyt en tarkoita samannimistä jyrsijää, jota ei taida edes esiintyä Suomessa. Vihjeen unikeonpäivän alkuperästä saa paremmin sen ruotsinkielisestä nimestä ”Sju sovares dag”. Seitsemän marttyyria nukkui kristillisen uskomuksen mukaan – oliko peräti parisataa vuotta – ja näin he välttivät marttyyrikuoleman. Tai ehkä eivät kuitenkaan välttäneet, koska ovat marttyyreja.

Lapsuudenkodissani unikeonpäivä ei ollut mikä tahansa päivä, vaan se oli samalla sisareni syntymäpäivä. Olin salaa hieman kateellinen, kun hän oli sattunut syntymään niin kummalliselta kuulostavana päivänä ; tosin lohtuna oli, että minun syntymäpäivänäni kalenterissa oli ollut Ihanelman nimipäivä. Sen vuoden unikeonpäivä, jona sisareni syntyi, ei ollut myöskään tavanomainen. Elettiin sota-aikaa ja viisi viikkoa siskon syntymän jälkeen kotikonnut Karjalassa oli jätettävä ikiajoiksi.

Päiväettoneet

Joskus sitä miettii, että jos historian kulku olisi mennyt toisin, niin missähän sitä nyt olisi? Olisiko tieni siinäkin tapauksessa kuljettanut minut Kaustajärvelle, ja olisinko tullut tietämään, että oikeat Kaustan miehet eivät missään tapauksessa ota päivänokosia! Siis ne oikeat, vanhan hyvän ajan tervaskannot. Moneen kertaan minullekin todisteltiin milloin missäkin taloudessa, että ”meillä ei päivällä nukuta”! Minua moinen vakuuttelu hieman hämmästytti, sillä lapsuuteni mummolassa oli aivan luonnollista, että ruokailun jälkeen heittäydyttiin hetkeksi tuvan penkeille ettoneelle tai kauniilla säällä makoiltiin pihanurmikolla, sittenhän sitä taas jaksoi työskennellä päiväkahviin saakka.

Ei kukko käskien laula

Muistan vain yhden ainoan kerran, kun anoppi hermostui poikaansa, siis minun aviomieheeni. Anoppi vietti tuolloin vielä kesiään Kaustalla ja lomailimme hänen luonaan. Joka ilta mieheni pyysi, että jos äitinsä – joka heräsi aina muutenkin aikaisin – herättäisi hänet neljän aikaan aamuongelle. Anoppi teki työtä käskettyä ja herätteli poikaansa aamu aamun jälkeen jo kukon laulun aikaan. Joka kerta poika käänsi vain kylkeä ja mumisi unisena, että ”huomenna”. Oliko neljäs vai viides aamu, kun anopilta paloivat päreet (mitä en lainkaan ihmettele) ja hän ilmoitti, ettei toimi enää yhtenäkään aamuna herätyskellona turhan takia.

Paljon on vettä virrannut Kanajärvessäkin niistä ajoista, kun Saarivaarasta kuului aamuisin kukon kie’untaa. Saarivaaran entisen koulun lähellä olevan talon tytär meni naimisiin ja kerrottiin, että nuoripari sai häälahjaksi sveitsiläisen miehen sukulaisilta pari sveitsiläistä kukkoa. Suomen puolella sijaitsi vartiotorni Saarivaaran koulun pihassa ja siitä näköetäisyydellä Neuvostoliiton puolen vartiotorni. Näiden kahden tornin välimaastossa mäellä kiekuivat aamuisin sveitsiläiset kukot niin että kuului Kaustajärvelle saakka.

Ihanelma Unikeko

Löysin Tohmajärven kirpparilta pyyheliinan, desing Erkki Tanttu. Muistattehan tuon mainion sananparsien kuvittajan. Pyyheliinassa on teksti: ”Issäin olj iltaunine, äitin olj oamu-unine, mie raukka tulin molempii”. Kuvassa rehevä naisihminen venyttelee ja haukottelee makeasti. Siinäpä meille ihanaisen unikeon mallia!

Tellervo