Näinä keskikesän viikkoina me Pohjois-Karjalassa lapsuutemme ja nuoruutemme eläneet suuntaamme sankoin joukoin lomailemaan kotiseudullemme, kuka lyhyemmäksi kuka pidemmäksi aikaa. Käymme tapaamassa sukulaisia ja naapureita. Osallistumme kotiseutumme kesätapahtumiin ja vaeltelemme hautausmailla. Eräskin pääkaupunkiseudulla asuva heimosisar totesi tavatessamme Pälkjärven pitäjäseuran kesäjuhlilla Joensuussa: ”Viikko on täällä jo hautausmailla kuljettu.” Eräällä toisella taas oli ohjelmassa juhlien jälkeen hautausmaita, sukulaisia ja naapureita. Ja nimenomaan tuossa järjestyksessä. Ja ennätin minä itsekin parilla hautausmaalla käydä.
Kuljemme lapsuudenmaassamme muistellen menneitä ja etsien kadonnutta aikaa. Löydämme pienen palasen sieltä ja toisen täältä. Lapsuudenmaa on muuttunut ja me olemme muuttuneet. Sitä enemmän, mitä kauemmin olemme olleet poissa. Mielessämme lapsuudenmaa säilyy kuitenkin sellaisena kuin se oli silloin kauan sitten. Ikääntyessämme ajatukset kääntyvät usein lapsuuteen ja nuoruuteen. Se on ollut hyvin havaittavissa myös Värtsin palstoilla.
Sodan jälkeisinä aikoina lapsen elämä siellä ”raukoilla rajoilla” oli työntäyteistä ja aineellisesti niukkaa. Emme osanneet kaivatakaan muuta. Sen aikainen mainosmaailma ei luonut turhia tarpeita. Meillä oli sen sijaan jotain hyvin arvokasta, joka ei tänä päivänä monessakaan paikassa ole enää itsestäänselvyys. Meillä oli puhdas luonto ja söimme luomu- ja lähiruokaa, vaikkei silloin tuollaisia sanoja edes tunnettu. Lapsuuden kesät olivat pitkiä ja aurinkoisia, eikä ollut huolta huomisesta.
Lauri Pohjanpää kirjoitti vuonna 1930 koskettavan runon Lapsuudenmaa. Uskoisin, että monet meistä voivat yhtyä tuon runon säkeisiin muistellessamme omaa lapsuudenmaatamme.
Ja se metsä oli maailman sinisin
ja vehrein se nurmikkorinne.
Ja usein vielä unissani vaellan
ma kauas, kauas sinne.
Ja siellä oli maailman kauneimmat
ne sinipunakukkaiset pellot.
Ja niin heliästi helise ei kirkonkellot
kuin siellä ne sinikellot.
Ja ma muistan ne koivut ritvaiset
siellä viheriäisessä haassa.
Ei missään niin valkeita koivuja kasva
kuin kaukana lapsuuden maassa.
Ja koivujen läpi ei milloinkaan
niin taivas loistele seessä.
Sen alla yhä unissani vaellan
ja mulla on silmät veessä.
Kotini kirjahyllyn puhkiluettuihin kirjoihin
kuului Suomen runotar. Nimenomaan me lapset
selasimme sen puhki, erityisiä suosikkejamme
olivat Lauri Pohjanpään eläinaiheiset runot
kuten ”kaksi vanhaa, vanhaa varista…”
Myös runo ”Käy kirkkomaata illoin vanhat mummot”
kuului suosikkeihin, ehkä siksi että Utran hautausmaa
sijaitsi aivan kotimme läheisyydessä.
Tämä runo on Oskar Merikannon säveltämä ja olen
kuullut sen ainakin Jorma Hynnisen esittämänä.
Lissun hienosti kuvittama runo ”Lapsuudenmaa”
kuuluu sisareni bravuureihin, hän on lausunut
sitä monissa suvun juhlissa. Runo on erittäin
käyttökelpoinen kun miettii onnittelusäkeitä
vaikkapa syntymäpäiväänsä viettäville.
Kuinkas sattuukaan – olen itse noita harakanhatun ihailijoita- niitä on ehottomasti saatava heinien kanssa maljakkoon. Ja olenkin saanut.
Jorma Hynnisestä sen verran. Kun olimme Joensuussa parikymmentä vuotta sitten hänen konsertissaan hän lauloi kauniisti saksan kielellä laulun, nimeä en tietenkään muista. Hän ei muistanut sanoja ja ohitti tilanteen fiksusti ”tämä laulu loppui tähän”
Kesäterv. Pusan Mirja
Kävin tänä kesänä tuolla Tohmajärven sankarihautausmaalla.
Se on joka kerran yhtä vaikuttava kokemus. Hiljaiseksi vetää.
Eilen kävin lähiomaiseni haudalla. Hänellä on ollut onni syntyä
tuolla Lissun harakankellomaisemassa. Upeaa upeampikin on
tuo kuva!!!
Pohjanpään runoja oli useita alakoulun kirjoissa: Koulutie,
kaunein tie, kotiveräjältä vie…
Taisi olla se Jänikset- runokin hänen
Sain tänään naapurilta Eeva-lehden. Lehdessä on näyttelijä Hannu -Pekka Björkmanin kolumni Maiseman halki. Björkman kirjoittaa mm. ”Kun kuljen kotikylässäni, huomaan miten kärsin siitä, että lapsuuden maisema muuttuu ja katoaa.” Hän päättää kolumninsa sanoihin: ”Vanhetessaan ihminen muuttaa yhä enemmän mielensä maisemaan. Kadonneeseen maisemaan. Muistin salaperäisiin onkaloihin, joissa on tallella kaikki menetetty.”
Piti ihan ottaa hyllystä Pohjanpään Kootut runot ja alkaa selailla sitä. Pohjanpää on ollut tuottelias ja monipuolinen kirjailija. Runojen lisäksi hän on kirjoittanut mm. romaaneja ja novelleja.Hänen tuotantonsa käsittää noin 60 teosta. Eläinrunoista löytyy myös runo Hautajaiset. Se on tosi koskettava kuvaus päiväperhosen hautajaisista.
Tämä viisi vuotta sitten kirjoittamani juttu on taas ajankohtainen.
Onnistunutta kotiseutumatkaa lapsuuden maisemiin!
Onnistunut oli eilinen Pälkjärven pitäjäseuran kesäjuhlakin
Joensuussa. Monta kaukaa tullutta vierasta näkyi joukossamme.
Kirjailija Heikki Turunen kertoili juhlapuheessaan evakoiden
ja kantaväestön yhteiselon alkuajoista Pielisen rannoilla.
Hänen aihetta käsittelevä, syksyllä ilmestyvä kirjansa, on enää
viimesilausta vaille.
Laulukuoro Suvituulen esitykset saivat kuulijat hyvälle tuulelle.
Ennen juhlan alkua kuuntelin parvekkeellamme Pielisensuun
kirkonkelloja. Ne loivat jo juhlamielen ja yhteisen kotiseutuhengen
pitäjään jota ei ole enää olemassa, mutta jonka muisto säilyy.
Kotiintuomisina oli uusin Pälkjärveläinen -lehti. Siinä on monta
Värtsilääkin sivuavaa tarinaa.
Tellen kommentissa mainitsema laulukuoro oli, Laulun Ystävät – Marita Penttisen johdolla.
Juhlan lopuksi Lauloimme kaikki yhdessä Karjalaisten Laulun, Marita Penttissen säestämänä. Juhlavieraat sai kiitokset mahtipontisesta yhteislaulusta.
https://www.youtube.com/watch?v=H5_eNG-FnQ8
Osmo’s Cosmos – Karjalaisten Laulu. Tämä musiikkivideo on kuvattu Pohjois-ja Etelä Karjalassa. Lopussa voi ihailla Kolin huipulta Pielisen pintoo.
Mistähän se suvituuli jäi soimaan?
Mikolle kiitos kaunis erheen korrektista korjaamisesta.
http://www.kotikarjala.fi/tuotanto/etusivu/251690.html