Retkeilemään

Värtsin polku kulkee Ryhännotkoa pitkin korkean vaaran kautta Kukkolammen Luppotuvalle. Polun voi kulkea myös toisin päin.

Kalervo Mantsinen ja tyttärenpoika Ville ovat tottuneet metsäelämään.

Jokaisella on omat suosikkireittinsä, joissa patikoi tai pyöräilee. Värtsilässä reittejä riittää, ja nyt on yksi valinnan mahdollisuus lisää, Värtsin polku.

Harmittelin joskus, ettei Ryhännotkon ja Kukkolammen välillä ollut polkua. Siellä oli joskus kulkenut Värtsin taival -niminen merkitty luontoreitti, joka oli vesakoitunut umpeen.

Pari kertaa eksyttyäni mainitsin asiasta Mantsisen Kalervolle hyvin tietoisena siitä, ettei monta kertaa tarvitse puhua, kun ottaa tulta. Niinpä kävimme taannoin parina päivänä metsässä lopettelemassa joutenoloa. Polun raivaustöissä oli kolmantena nuori mies nimeltään Ville.

Kalervo oli varmistanut, että aikoinaan maanomistajien kanssa tehdyt sopimukset olivat voimassa. Polku kulkee kummassakin päässä Värtsin taival -reittiä pitkin ja poikkeaa välillä Mantsisen maille.

Näin syntyi Värtsin polku sen kunniaksi, että Värtsiläpäivien teemana on tänä kesänä retkeily. Olkoon vaikka verkkolehtemme nimikkopolku, hyvin epävirallinen ja kaikkien käytettävissä.

Pituutta ei ole mitattu, mutta kun Ryhännotkon tienviitalta notkoon päin lähtee ja siihen Luppotuvan kautta takaisin tulee, on saanut tunnin verran elämästään kulumaan, enemmänkin, jos Kukkolammen rannalla kahvieväitään nautiskelee.

Polku on melko vaativa, huonojalkaisen ja heikkokuntoisen on sinne turha lähteä. Mitään erityistä viitoitusta ei ole, mutta metsätaipaleella punaisia ja paikoin sinisiäkin nauhoja seurailemalla ei eksy. Maasto on kontteikkoista ja kannattaa katsoa eteensä, ettei kompastu esimerkiksi vesojen tyvitappeihin, joita on saattanut polulle jäädä. Värtsi ei vastaa mahdollisista vahingoista.

Ryhännotkon tien päästä alkaa pitkin vaaran rinnettä nousu, joka ei tunnu päättyvän ollenkaan. Korkeimmilla paikoilla on huikeita näkymiä maisemiin, joskin edessä oleva puusto vaikeuttaa ihailemista. Toiseen suuntaan kuljettaessa hiki ei tule niin helposti, onhan alamäkeä enemmän.

Kukkolammen rannassa polku kulkee suopursu- ja juolukkavarvikossa, joka ylettyy polven yläpuolelle. Luppotuvalla voi vaikka paistaa makkaraa.

Vakaa aikomuksemme on, että polkua pidettäisiin kunnossa  vuosittain. Parhaimmillaan se lienee keväisin ja syksyisin, jolloin metsässä ei ole niin paljon ”ystäviä” kuin kesällä. Ryhännotko on toki komea maitohorsman kukinta-aikana, jolloin itikka-armeijan lisäksi siellä tapaa perhosia. Myös kotkansiipikasvustoja voi notkossa ihailla.

Polku on pyöräilymatkan päässä Värtsilän keskustasta. Jos autolla joutuu liikkumaan, kannattaa ajaa Ryhännotkon tien päähän, jossa on tilaa. Teitten tukkeeksi ei autoa pidä jättää.

Ville, 16, on nuoresta iästään huolimatta ahne työlle. Raivaussaha puri hyvin lepikkoon.

8 comments for “Retkeilemään

  1. Hieno työ.Tämä on hyvä esimerkki oma-aloitteisesta kansalaistoiminnasta yhteiseksi hyväksi.Aina ei tarvita asioiden tekemiseksi kokouksia ja raha-anomuksia.Voi tarttua tuumasta toimeen ja tehdä.

    Panen eväät reppuun ja tulen talsimaan Värtsin polun.Edellisestä vierailustani Kukkolammella on pitkä tovi.Silloin olin pilkillä isäni ja veljeni kanssa.Ahti oli antelias ja saimme muutaman molemmin puolin paistettavan ahvenen.

    Kiitos Kalervo,Ville ja Erkki!

  2. Hieno homma arvoisat, lajitoverit. Lupaan tallata polun ainakin kerran kuluvana kesänä.
    Toivotaan että kulkijoita kävisi tallomassa polkua. Eihän se muuten auki pysy. Silloin kun minäkin siellä retkeilin niin metsissä samoileminen oli paljon helpompaa kuin nykyisin. Tuli myös retkeiltyä paljon. Koska tiestöä ei ollut Värtsilän ja Pirtajärven välillä metsähakkuutkin olivat varsin hellävaraiset. Vesakkoja ei juurikaan kasvanut ja polut pysyivät hyvinä. Luultavasti lehmätkin auttoivat polkujen auki pitämisessä olivathan ne korvet yhteisiä laidunmaita kaikille.
    Kukkolammelle meni muistaakseni kaksi polkua. Toinen polku läksi ent. Törrösen talon läheltä pellon nurkasta (nyt karttasana Louhela) ja meni kärrypolkuna Kusti Muttosen mökille. Siitä polku jatkui kinttupolkuna Ryhännotkon yli Kukkolammelle nykyisen Luppotuvan lähelle siihen mihin nytkin. Polku haarautui jossain kohtaa Kukkovaaran näkötornille. Polku oli erittäin raskas olihan korkeuserot melkoiset ja repussa oli aina paljon kannettavaa. Toinen polku läksi siitä mistä nyt Kukkovaaran tie lähtee. Tämä polku johti lammen eteläpäähän ja siitä edelleen Kukkolammen takana olevalle vaaralle. Siellä oli talo, jonka nimeä en muista. Jos siellä oli lapsia niin he hiihtivät sieltä Patsolan kouluun.
    Hyvää kesää taivaltajille
    Alpoaatos

  3. Olen kerran tuolla Kukkovaaralla käynyt, mutta en enää muista
    millainen silloinen polku oli. Luontopolut ovat mukavia kävellä
    olivatpa ne ihmisen tai eläimen tekemiä.
    Aina löytyy hyviä tekosyitä, kun ei halua lenkille lähteä.
    Mutta on hyviä syitä myös kuntoilla kukin voimiensa ja mieltymystensa mukaan.

    Kirjoitan tähän oman lenkkeilyrunoni.

    Kiipeän vaaralle ilman kännykkää ja mönkijää,
    kömpelösti täytyy ryömiä.

    Tunnen vihaisen sateen kasvoillani,
    mutta mieleni on kuin vesi lasissa.

    Uteliaana tavoittelen ylemmäs.
    Airtex- bootsini rapisevat kivissä
    kuin aamiaismurot lautasella.

    Kaivan taskustani Fazerin sininen – välipalaa
    ja puraisen.

    Näen kaukaisuuden yli hänet.

  4. Hikka,

    ei meillä pelätä. Kateeksi vuan käypi.

  5. EJ

    mukava mörrikkä olj – käpälämäkkeen painellessa. Toivottavasti törmäät siihen siellä Kukkolammen kiekerossa. 🙂

  6. Tulihan sitä kai retkeiltyä aikaisemminkin,mutta ensimmäinen metsästysreti Kaurila-Selkäkylä-Pirtajärvi melko varmasti 1942. Selässä vasta hankittu tuliterä belgialainen 12 kal. kaksipiippuinen haulikko. Tarkoituksena oravanmetsästys. Majoitustalo järven rannalla otti ystävällisesti vastaan. Sieltä sain myös oppaan ja kaverin tälle muutaman päivän retkelle. Talon emäntä teki oravapaistin saaliista. Nahat repussa taivalsin samaa reittiä takaisin kotiin. Valitettavasti en enää muista isäntäväen nimeä ja onko sukua tai tuttavia vielä Pirtajärvellä. Joka tapauksessa muistorikas eräretki. Kiitos!

  7. Aikamoisen retkenpä olet tallonut oravan nahkojen tai oravapaistin toivossa.
    Mainitsemasi talo lienee ollut Parviaisen hoteissa silloin. Myöhemmin siinä oli kymmenkunta lasta. Osa lienee muuttanut Ruotsiin, mutta ainakin kolme lasta jäi Värtsiläänkin sukua jatkamaan. En tiedä onko Parviaisen nimellä, mutta ainakin Sistosia, Turusia ja Piiroisia. Tammikuun Värtsissä on selvitetty tätä sukua tarkemmin kun Peetu Piiroinen toi Suomelle ja Värtsilälle kunniaa maailmalla.
    Alpoaatos

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *