Kari Häkämies: Presidentin murhe, rikosromaani, Teos 2011.
Kari Häkämies tunnetaan suomalaisen politiikan huipulta. Hänen dekkaristin kykyjään ei monikaan vielä tiedä, vaikka esikoiskirja Rehelliseksi tunnettu on saanut lukijoita melkoisesti.
Häkämiehen uusi dekkari lähtee varsin isoista puitteista. Suomen naispresidentiltä katoaa nimittäin mies. Hän on ennenkin tehnyt katoamistemppuja, joten aluksi luullaan, että mies ilmaantuu kyllä aikanaan kuin se kuuluisa possu kotiin kun maa routii.
On tapahtunut muutakin. Islantilaispoliitikon poika löydetään murhattuna raa´alla tavalla. Kun aletaan tutkia juttua tarkemmin, saadaan selville, että huumeetkin ovat olleet tuttuja pojalle ja playboyn elkeet. Ensiksi tulee poliiseillekin mieleen, että huumevelkojat ovat jääneet ilman rahojaan ja jälki on sen mukaista.
Häkämiehen kuvaamana naispresidentti on pitkästynyt sekä avioliittoonsa että presidentin tehtäviin. Viini maistaa ja joskus viskikin.
Häkämiehen proosaa voi verrata ennemminkin stereotypioiden tuttuun Mauri Sariolaan kuin hienovireiseen Matti Yrjänä Joensuuhun. Hänen tekstinsä on yhtä pitkää kuin leveääkin ja luulisin, että itseään kunnioittava kriitikko jättäisi sen vähemmälle huomiolle. Mutta kesälukemisena Häkämiehen proosa kyllä menettelee ja arvailisin, että kassakone kilkattaa tämän uudenkin kirjan tiimoilta melkoisesti.
Häkämies virittelee myös poliisimiesten perheasioilla, mutta pinnallisesti. Etuna tekstille voi tietysti lukea Häkämiehen ministeritaustan ja napakat pintaraapaisut politiikan sisäpiirin edesottamuksista. Joskus vain tulee tunne, että Häkämies elää rikoskirjallisuuden tekijänä tukevasti 70 – lukua.