Putinin datsalla

Kelpaa täällä asustella. Kuvat EJ

Lemmikkien aikaan Sortavalassa.

Talvella kerrottiin julkisessa sanassa, että Sortavalan lähellä sijaitseva tohtori Winterin huvila on merkitty listaan virallisista paikoista, joita Venäjän presidentti ja pääministeri käyttävät lomillaan.

Huvila on arkkitehtuuriltaan erikoinen rakennus Laatokan kallioisella rannalla. Sen ympärillä on suomalaisen tohtorin ennen sotia istuttama arboretum.

Winterin huvila tunnettiin hyvin koko Karjalassa. Sen nykyisen omistajan kerrotaan olevan osakeyhtiö Nord Inter House.

Sortavalassa ei ollut 1990-luvun alussa mitään tietoa Putinista ja Medvedevistä. Perheemme ollessa ”valtiovierailulla” vei isäntäväki meidät tutustumaan Winterin huvilaan, jossa tuolloin oli mahdollista vielä tavallisen kansan vierailla. Taisi olla jonkun paikallisen työläisneuvoston hallinnassa.

Karjalasta pääsi arvohenkilöiden virallisten lomapaikkojen listalle myös entisen presidentin Boris Jeltsinin suosima Shuiskaja Tshupa, mutta se on muidenkin kuin kärkikaksikon käytössä. Missä päin tällainen paikka lienee?

 

Winterin lehdoissa 90-luvun alussa.

Pytinkiä sisältä. Kuva Lissu Kaivolehto.

5 comments for “Putinin datsalla

  1. Jos on komia mökki, niin on talokin hulppea Mustanmeren rannalla.
    Puhuvat hinnaksi 200 miljoonaa euroa. Kuvia talosta osoitteessa http://ruleaks.net/1901

  2. Sosialistista kapitalismia, tuo Putinin palatsi Mustanmeren rannalla! Ihan kuin tsaarin aikaa!!! Gdje tualjet, tavaritz?

  3. Tämä jyhkeä kivilinna on rakennettu vuonna 1909 Eliel Saarisen piirustusten mukaan.

    Keväällä 2007 valkovuokkomatkan aikaan huvilalla oli remontti menossa. Meitä livahti pari uteliasta hetkeksi sisään alakerran avonaisesta ovesta ja hulppeelta näytti sisäpuoleltakin. Emme rohjenneet kuitenkaan alkaa tarkemmin tutkia paikkoja, koska yläkerrassa oli remonttimiehiä.

  4. Huomasin että Lissu on lisännyt jutun loppuun
    sisäkuvan ko ”datsasta”.

    Samalla Winterin huvilan alueella on mökkejä joissa
    olemme yöpyneet useasti vuokkomatkoillamme.
    Muutaman kerran on tullut yllätyksiä kun
    jo varatuissa mökeissä on ollut muutoksia.
    Erään kerran yksi mökeistä oli palanut kokonaan
    ja toisen kerran oli päällekkäisbuukkauksia
    venäläisten kanssa.

    Onneksi ”evakot” ovat joustavia ja aina on patja
    löytynyt jokaisen kyljen alle, loppujen lopuksi.
    Olemme vain todenneet että kyllä sopu sijaa
    antaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *