Nostalgiakukkia

Mitä ne sellaiset nostalgiakukat ovat, saattaa joku kysyä? Ne ovat kukkia, joita kasvoi äitiemme ja mummojemme kukkapenkeissä, kasvimaan laidoilla ja tupien ikkunoilla. Niitä kasvoi myös lapsuutemme lehdoissa, niityillä, peltojen pientareilla ja ojien varsilla. Ne ovat niitä, joiden tuoksu ja väri ovat jättäneet meihin lähtemättömän muistijäljen. Kun niitä osuu kohdallemme nykyhetkessä, ne avaavat ovet muistoihin ja lapsuuden kesiin.

Kerron tässä tarinassa kuvin ja sanoin perennoista, jotka ovat minun nostalgiakukkiani. Ehkä kesän mittaan jatkan aiheesta yksivuotisilla puutarhakukilla ja luonnonkukilla.

Särkyneitä sydämiä

Kävin joku päivä sitten Hietaniemessä istuttamassa ystäväni Marin haudalle särkyneen sydämen. Mari kuoli vajaa vuosi sitten. Särkynyt sydän oli hänen nostalgiakukkansa numero yksi. Mari halusi, että hänen haudalleen istutetaan särkynyt sydän. Muutamaa kuukautta ennen Marin kuolemaa sovimme, että minä istutan sen.

Särkynyt sydän kasvoi myös äitini kukkapenkissä. Siitä ei koskaan raatsittu taittaa yhtään oksaa maljakkoon. Kävimme aina ihailemassa sitä kasvupaikallaan. Jos joku naapurin emäntä tuli särkyneen sydämen kukinta-aikaan kylään, niin hänetkin vietiin katsomaan tuota ihanuutta. Muutenkin oli tapana, että emäntien kanssa kierrettiin aina katsastamassa kukkapenkit ja kasvimaat.

Eräänä keväänä minun oli ihan pakko saada särkynyt sydän parvekepuutarhaani. Tiesin ettei sen talvehtiminen onnistu lasittamattomalla parvekkeella, mutta väliäkö sillä. Kukkipahan yhden kesän komeasti ja tuotti kukinnallaan minulle suunnattomasti iloa.

Tuoksujen aatelia

Omassa nostalgiasarjassani leimukukka menee hieman särkyneen sydämen edelle tuoksunsa ansiosta. Leimukukan hurmaava tuoksu vie minut välittömästi 50-luvun hämärtyviin elokuun iltoihin, joissa voi jo aavistaa lähestyvän syksyn kirpeyden. Kulkiessani viime kesänä ihastelemassa Marjaniemen siirtolapuutarhan kukkaloistoa, jäin juttusille erään pariskunnan kanssa, joitten pihalla kukkivat valtoimenaan leimukukat. Pois lähtiessäni rouva taittoi minulle ison kimpun vaaleanpunaisia leimukukkia! Nykyään leimukukkia saa kukkakaupasta jopa tammikuussa. Tuontileimujen tuoksu on kuitenkin vain kalpea aavistus kotoisten leimujemme tuoksusta.

Kun maailmalla tapaa yllättäen vanhan ystävän, se saa ilon läikähtämään sisällä. Näin kävi minulle 80-luvulla Monacossa, kun yhtäkkiä huomasin seisovani valtavan harjaneilikkaistutuksen äärellä. Harjaneilikan tuoksu on ihastuttava. Vähintään kerran kesässä on torilta haettava kimppu kotiin tuoksuteltavaksi. Äiti laittoi harjaneilikoiden joukkoon maljakkoon harsokukkia. Lapsena keräsin syksyllä harjaneilikoista siemeniä ja laitoin ne paperista taiteltuihin pusseihin odottamaan kevättä.

Mooseksen palava pensas on saanut nimensä siitä, että se erittää eteerisiä öljyjä, jotka syttyvät helposti palamaan. Tämä on yhdistetty raamatun kertomukseen Mooseksesta ja palavasta pensaasta. Ei ole tullut testattua tuota palamaan syttymisen paikkansa pitävyyttä. Kukkien lisäksi myös lehdissä on huumaava pihkainen tuoksu. Kesäohjelmaani kuuluu Mooseksen palavan pensaan nuuhkiminen Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.

Makariin evakko

Ollessani keväällä 2007 ensimmäisellä valkovuokkomatkalla Pälkjärvellä, mukaani tarttui Makariin koulun paikalta kaksi pientä ukonhatun tainta. Vaalin niitä hellästi parvekkeellani sillä seurauksella, että pitkiksi venähtäneisiin varsiin ilmestyivät upeat kukkatertut. Talveksi kätkin aarteeni työpaikkani pihamultiin. Keväällä toin sen taas takaisin kotiin ja istutin isoon ruukkuun. Evakkokukkani kasvoi yli metrin mittaiseksi tuuheaksi pensaaksi ja palkitsi huolenpitoni kuudellatoista kukkavarrella. Seuraavaksi talveksi peittelin sen huolellisesti parvekkeen nurkkaan. Keväällä ilo oli suuri, kun huomasin ukonhatun säilyneen hengissä. Kesän tullen sain jälleen iloita sen runsaasta kukinnasta. Kukinta jäi viimeiseksi, sillä seuraava talvi kovine pakkasineen koitui ukonhattuni kohtaloksi.

Lapsuuden perennapenkistä on tuttu myös sininen akileija. Akileijan kanssa oli koskettava kohtaaminen toissa kesänä Pälkjärven hautausmaalla. Avoniusten haudalla kasvoi yksi akileija, jossa oli kaksi kukkaa. Akileija näytti olevan edelleen hengissä, kun poikkesin haudalla tänä keväänä. Sinistä akileijaa on pidetty lujuuden ja uskollisuuden vertauskuvana.

Tule tuoksuhun syreenein

Täällä Helsingissä syreenit ovat juuri aloittaneet kukintansa ja niitä on tässä kaupungissa paljon.  Syreenien hienostunut tuoksu leijailee puistoissa ja pihoilla. Mieleeni muistuu, kun 80-luvun lopulla istutin silloisen uuden kodin keittiön ikkunan alle syreenipensaan. Ajattelin silloin, että kun kahdenkymmenen vuoden kuluttua istun keittiön avoimen ikkunan ääressä aamukahvilla, syreenin tuoksu tulvahtaa sieraimiini. Kohtalo päätti kuitenkin toisin. Koti vaihtui 90-luvulla ja syreenipensaskin näyttää vaihtaneen paikkaa.  Istuttamani särkynyt sydän on kadonnut pihalta kokonaan.

Pian puhkeavat kukkaan myös juhannusruusut, nuo ruusuista ihanimmat ja saamme nauttia niiden suloisesta tuoksusta.

Hyvä lukija, mitkä ovat sinun nostalgiakukkiasi ja millaisia tarinoita niihin liittyy?

Lissu Kaivolehto