Mitä ne sellaiset nostalgiakukat ovat, saattaa joku kysyä? Ne ovat kukkia, joita kasvoi äitiemme ja mummojemme kukkapenkeissä, kasvimaan laidoilla ja tupien ikkunoilla. Niitä kasvoi myös lapsuutemme lehdoissa, niityillä, peltojen pientareilla ja ojien varsilla. Ne ovat niitä, joiden tuoksu ja väri ovat jättäneet meihin lähtemättömän muistijäljen. Kun niitä osuu kohdallemme nykyhetkessä, ne avaavat ovet muistoihin ja lapsuuden kesiin.
Kerron tässä tarinassa kuvin ja sanoin perennoista, jotka ovat minun nostalgiakukkiani. Ehkä kesän mittaan jatkan aiheesta yksivuotisilla puutarhakukilla ja luonnonkukilla.
Särkyneitä sydämiä
Kävin joku päivä sitten Hietaniemessä istuttamassa ystäväni Marin haudalle särkyneen sydämen. Mari kuoli vajaa vuosi sitten. Särkynyt sydän oli hänen nostalgiakukkansa numero yksi. Mari halusi, että hänen haudalleen istutetaan särkynyt sydän. Muutamaa kuukautta ennen Marin kuolemaa sovimme, että minä istutan sen.
Särkynyt sydän kasvoi myös äitini kukkapenkissä. Siitä ei koskaan raatsittu taittaa yhtään oksaa maljakkoon. Kävimme aina ihailemassa sitä kasvupaikallaan. Jos joku naapurin emäntä tuli särkyneen sydämen kukinta-aikaan kylään, niin hänetkin vietiin katsomaan tuota ihanuutta. Muutenkin oli tapana, että emäntien kanssa kierrettiin aina katsastamassa kukkapenkit ja kasvimaat.
Eräänä keväänä minun oli ihan pakko saada särkynyt sydän parvekepuutarhaani. Tiesin ettei sen talvehtiminen onnistu lasittamattomalla parvekkeella, mutta väliäkö sillä. Kukkipahan yhden kesän komeasti ja tuotti kukinnallaan minulle suunnattomasti iloa.
Tuoksujen aatelia
Omassa nostalgiasarjassani leimukukka menee hieman särkyneen sydämen edelle tuoksunsa ansiosta. Leimukukan hurmaava tuoksu vie minut välittömästi 50-luvun hämärtyviin elokuun iltoihin, joissa voi jo aavistaa lähestyvän syksyn kirpeyden. Kulkiessani viime kesänä ihastelemassa Marjaniemen siirtolapuutarhan kukkaloistoa, jäin juttusille erään pariskunnan kanssa, joitten pihalla kukkivat valtoimenaan leimukukat. Pois lähtiessäni rouva taittoi minulle ison kimpun vaaleanpunaisia leimukukkia! Nykyään leimukukkia saa kukkakaupasta jopa tammikuussa. Tuontileimujen tuoksu on kuitenkin vain kalpea aavistus kotoisten leimujemme tuoksusta.
Kun maailmalla tapaa yllättäen vanhan ystävän, se saa ilon läikähtämään sisällä. Näin kävi minulle 80-luvulla Monacossa, kun yhtäkkiä huomasin seisovani valtavan harjaneilikkaistutuksen äärellä. Harjaneilikan tuoksu on ihastuttava. Vähintään kerran kesässä on torilta haettava kimppu kotiin tuoksuteltavaksi. Äiti laittoi harjaneilikoiden joukkoon maljakkoon harsokukkia. Lapsena keräsin syksyllä harjaneilikoista siemeniä ja laitoin ne paperista taiteltuihin pusseihin odottamaan kevättä.
Mooseksen palava pensas on saanut nimensä siitä, että se erittää eteerisiä öljyjä, jotka syttyvät helposti palamaan. Tämä on yhdistetty raamatun kertomukseen Mooseksesta ja palavasta pensaasta. Ei ole tullut testattua tuota palamaan syttymisen paikkansa pitävyyttä. Kukkien lisäksi myös lehdissä on huumaava pihkainen tuoksu. Kesäohjelmaani kuuluu Mooseksen palavan pensaan nuuhkiminen Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.
Makariin evakko
Ollessani keväällä 2007 ensimmäisellä valkovuokkomatkalla Pälkjärvellä, mukaani tarttui Makariin koulun paikalta kaksi pientä ukonhatun tainta. Vaalin niitä hellästi parvekkeellani sillä seurauksella, että pitkiksi venähtäneisiin varsiin ilmestyivät upeat kukkatertut. Talveksi kätkin aarteeni työpaikkani pihamultiin. Keväällä toin sen taas takaisin kotiin ja istutin isoon ruukkuun. Evakkokukkani kasvoi yli metrin mittaiseksi tuuheaksi pensaaksi ja palkitsi huolenpitoni kuudellatoista kukkavarrella. Seuraavaksi talveksi peittelin sen huolellisesti parvekkeen nurkkaan. Keväällä ilo oli suuri, kun huomasin ukonhatun säilyneen hengissä. Kesän tullen sain jälleen iloita sen runsaasta kukinnasta. Kukinta jäi viimeiseksi, sillä seuraava talvi kovine pakkasineen koitui ukonhattuni kohtaloksi.
Lapsuuden perennapenkistä on tuttu myös sininen akileija. Akileijan kanssa oli koskettava kohtaaminen toissa kesänä Pälkjärven hautausmaalla. Avoniusten haudalla kasvoi yksi akileija, jossa oli kaksi kukkaa. Akileija näytti olevan edelleen hengissä, kun poikkesin haudalla tänä keväänä. Sinistä akileijaa on pidetty lujuuden ja uskollisuuden vertauskuvana.
Tule tuoksuhun syreenein
Täällä Helsingissä syreenit ovat juuri aloittaneet kukintansa ja niitä on tässä kaupungissa paljon. Syreenien hienostunut tuoksu leijailee puistoissa ja pihoilla. Mieleeni muistuu, kun 80-luvun lopulla istutin silloisen uuden kodin keittiön ikkunan alle syreenipensaan. Ajattelin silloin, että kun kahdenkymmenen vuoden kuluttua istun keittiön avoimen ikkunan ääressä aamukahvilla, syreenin tuoksu tulvahtaa sieraimiini. Kohtalo päätti kuitenkin toisin. Koti vaihtui 90-luvulla ja syreenipensaskin näyttää vaihtaneen paikkaa. Istuttamani särkynyt sydän on kadonnut pihalta kokonaan.
Pian puhkeavat kukkaan myös juhannusruusut, nuo ruusuista ihanimmat ja saamme nauttia niiden suloisesta tuoksusta.
Hyvä lukija, mitkä ovat sinun nostalgiakukkiasi ja millaisia tarinoita niihin liittyy?
Lissu Kaivolehto
Taidat olla kaikkien kauniiden asioiden ihailija. Minua harmittaa , kun en ole saanut särkynyttä sydäntä pihassamme viihtymään?
Terv. Mirja Pusa
Mikä lie ollut etiäinen kun aamuisella
postinhaku-pyöräilylenkilläni hyräilin koko
ajan ”Sireenien aikaan, valkeiden…” Mietin
jopa olisiko teemassa aihetta vaikka Värtsin
juttuun.
Kun avasin Värtsin olivat Lissun sireeninkukat
ensimmäisenä vastassa! Sireeniä taidettiin sanoa
lapsuudessani syreeniksi. Sireeni on yksi minun
nostalgiakukistani. Lapsena kokeiltiin saammeko
sireeninlehden soimaan.
Ehdoton nostalgiakukka on myös ruusu jota sanottiin
muistaakseni ”mökinruusuksi” tai jotain sinnepäin.
Vaaleanpunaiset ruusut vaaleanpunaisessa keramiikka
maljakossa ovat yksi romanttinen nuoruudenmuistoni.
Maljakko on nyt minulla mutta kyseisestä ruususta
syö joku ötökkä lehdet joten kukista en ole päässyt
nauttimaan.
Kiitos Lissulle kukkaiskertomuksesta! Useita näistä kertomuksen
kukista kasvaa minunkin kukkapenkissäni.Monet lajit ovat pysyneet
mukana matkalla koko tähänastisen elämäni ajan, kuten leimukukka
ja sireeni. Ne kukkivat jo mummolassa. Jatko-osaa tälle jutulle
toivon!
Elämää kuin voikukkapellossa
nurmella ja kukkamaalla
tuntevat arvonsa ne täällä
eivät lähde pesemällä
ei itkemällä
eikä kitkemällä
rikkaruohoja lehmänruokaa
huokaan
ruohonleikkurinkin alla
pelastuvat niiaamalla
keltaista peltoa katselen
pian hahtuvat lentävät arvelen
miksi turhaan elettäkään teen
jospa kukista kiedon seppeleen
parasta kun aurinkotuoliini kömmin
mukistani voikukkateetä hörpin.
Kommenttina Maija-Liisan ihastuttavaan runoon lainaan tähän Andrev V. Masonin ajatusta: ”Jos voikukkia olisi vaikea kasvattaa, ne olisivat tervetulleita hienoimmillekin nurmikoille”.
Kommentti Mirjalle: Tarvitsen kauneuden kokemuksia pysyäkseni hengissä ja luonto tarjoaa niitä kukkuramitoin. Dostojevskin kerrotaan sanoneen ”Kauneus pelastaa maailman”.
Jotain kukista myös miesten mielessä. Tämä on äitini kertomaa, mutta kuitenkin miehestä eli isästäni. Itse olin silloin niin pieni, etten muista tapausta. Olimme evakossa vähän yli kilometrin päässä kotoa Pitkäsen talossa Patsolan kylässä. Värtsilän laakso oli tyhjennetty asukkaista. Eräänä aamuyönä ennen jatkosodan alkua isä oli käynyt peltojen ojia hyväkseen käyttäen Lintulassa ja poiminut sieltä kukkapenkin kukkia. Kun hän oli ne ojentanut aamuvarhaisella äidille, tämä oli säikähtänyt. Hän oli tunnistanut kukat, joita ei ollut minkään muun talon kukkapenkeissä. Näiden nostalgiakukkien nimeä en tiedä. Mutta ovat ne säikähdyksestä huolimatta aiheuttaneet äidin mieleen lämpöisiä aaltoja, joita vuosienkin jälkeen on muisteltu. Nostalgiaa siis ajalta vähän ennen kuin tykkien tuli suuntautui kohti itää ja alkoi Värtsilän takaisin valtaus.
Niin, mitä luonto olisi ilman näitä ihania kukkasia?
Kyllä Luoja on tiennyt mikä on ihmiselle parasta ,siis , kauniit kukkaset .
Mikä väriloisto avautukaan eteemme kun on kesä .
Siitä saamme kiittää korkeimpaamme .
Maila
Minun lemmikkikukat ovat keltainen ruusu,sininen lemmikki , rentukankukka .
Ikkunani alla kasvaa jalostettu syreeni kauniin lilanvärinen .
Lapsuuteni lempilaulujani oli: Orvokkini tummasilmä, kultasydän pieni, katsot aina lempeästi, kun käy luokses tieni” Ehkäpä siksi eräs nostalgiakukistani on orvokki. Orvokin sanotaan puhuvan. Mitähän se viestii meille?
Unkarinsireeni on uhkeassa kukassa
mökkimme pihamaalla ja luontokin
pukkaa toinen toistaan ihanampaa kukkaa.
Klikkailepa Värtsin oikeasta reunasta Pälkjärven
pitäjäseuran kotisivut ja sieltä tarinat osio.
Löydät sieltä tuoreen jutun ”Luontoretki Karjalaan”.
Kirjoitus on kämppikseni matkapäiväkirjasta
lähtöisin.
Tosin luonto oli myöhässä kylmän kevään takia,
mutta jutusta löytyy muutakin mielenkiintoista
tietoa, esim Sortavalan seurahuoneesta.
Myöhässä kukkivat myös valkoiset juhannusruusut. Menneellä viikolla huomasin niiden availevan kukkia. Myös punaiset ruusut availevat kukkia.
http://www.palkjarvi.fi/tarinoita.php
Siniset ja valkoiset sireenit rupeavat jo pudottamaan kukintojaan tässä Värtsilän laaksossa.
Sitä vastoin lumipallot ovat parhaassa loistossaan. Suurimmat kukat ovat halkaisijaltaankin 12 centtisiä, kun ne olivat vuosi sitten toukokuun lopulla ja juhannukseksi karisivat kukat sireeneistä ja lumipalloista.