Pyöräilyä Tohmajärven Kutsussa 1934.
Luen parhaillaan edesmenneen talousneuvos Erkki Salomaan, tunnetun pohjoiskarjalaisen liikemiehen ja lahjoittajan muistelmia. Mielenkiintoinen elämänkaari.
Sodasta palanneet Erkki Salomaa ja Otto Sarola päättivät perustaa Joensuuhun Polkupyörä- ja Kumikorjaamon. Lupaa haettiin elinkeinotoiminnan säännöstelytoimikunnalta. Lupa evättiin kerran toisensa jälkeen, kunnes joulukuussa 1945 perustamislupa vihdoin myönnettiin. Siitäpä ura urkeni. Salomaakin kertoo käyttäneensä rengasongelmiinsa paperinarua.
Vielä pari vuotta myöhemmin, 1947 piti kansanhuollosta hakea ostolupaa pyöränrenkaille. Sanomalehti Karjalainen kertoo samana vuonna olleen pöydällä 800 000 rengasanomusta. Teollisuus olisi tarvinnut työväelleen 100 000 ja metsä- ja uittotyöläisille 40 000. Kotimainen valmistus on ollut n. 25 000 kuukaudessa. Belgiasta olisi ollut saatavissa suurempia eriäkin, kun vientikielto siellä oli poistettu, mutta Suomessa ei ollut tarvittavaa valuuttaa.
Karbidilyhty
Sukulaispojallani Timolla on pyörähuoltoliike. Hän kertoi, että nykyisin asiakkaat huollattavat ajokkinsa vuosittain, sillä ovathan pyörät jo sen verran arvokkaita ja onhan se myös turvallisuuskysymys. Muistona pula-ajasta on seinällä puinen pyörän vanne ja ilmapumppu, puinen sekin. Karbidilyhty täydentää muistokokoelmaa.
Tänä päivänä ei ole, onneksi, minkäänlaista ongelmaa, kun menet pyöräkauppaan. Riippuu lompakkosi paksuudesta, minkälaisen menopelin allesi hankit, montako vaihdetta tai muuta hienoutta pyöräsi pitää sisällään.
Värtsilän Karintaustan poikia pyöräretkellä 1930-luvulla.
Karbiidilamppua meillä käytettiin moneen tarkoitukseen – taijettiinpa kerätä matojakin isälle sen valossa?
mirjasisko