Sillä silmällä

Keväisin sitä katselee mökkiään sillä silmällä, että jotain päivitystä pitäisi tehdä mökin sisäpuolellakin. Maalaisimmeko sisäkaton, seinät tai ehkä molemmat? Sitten ollaankin jo syksyssä ja huomaan, että kesä on mennyt “soitellessa” kuten sadun heinäsirkalla.

Kun täysikuu mollottaa taivaalla luoden järveen kultaisen sillan, tietää se minulle monesti unettomia öitä. Tässä yönä muutamana unta odotellessani tuli mieleeni tv:n sisustusohjelmat. Ryhdyin miettimään miten kävisi, jos mökillemme tulisi stailaaja tai jopa kaksi. Itse saisimme häipyä siksi aikaa jonnekin, ja kun palaisimme takaisin ja riisuisimme silmillemme sidotut näköesteet huudahtelisimme ihastuneina: “Ei voi olla totta!”

Asiaa tarkemmin mietittyäni tulin tulokseen, että saattaisin huudahdella juuri noin, mutta en ihastuksesta vaan kauhistuksesta. Stailaajat olisivat kysyneet tietenkin minulta, mitä uudistuksia haluaisin ja minä olisin vastannut, että lisää valoisuutta ja säilytystilaa, niitä meillä kaivataan.

Kevät toi muurarin

Valoisuuden saamiseksi stailaajat vetelisivät ensitöikseen valkoista maalia punatiiliseen peräseinäämme. Seinän meille muurasi taitava Erkki-muurari Öllölästä. Seitsemänkymmentäluvun alkupuolen kesät olivat lämpimiä ja ajan tavan mukaan meillekin tehtiin vain avotakka. Kun mieheni täti souti ensimmäisen kerran järven toiselta puolelta uutta mökkiämme katsomaan, hän ihmetteli, että noin paljon tiiltä on käytetty, mutta missäs se kunnon uuni on? Kun kesät olivat kuumia ja itsekin olimme vielä nuoria, kerroimme tätä vitsinä kaikille vieraillemme. Siis että tätirukka kaipasi oikeaa uunia! Eipä mennyt montakaan vuotta, kun huomasimme, että täti oli oikeassa. Joitakin vuosia sitten osaava Martti-muurari – nyt Värtsilästä – purki avotakka-osuuden pois ja sen sijalle laitatimme oikean lämpöä antavan uunin. Olkoon tiiliseinä muotia tai ei, niin kaikki stailaajat: näpit irti punatiiliseinästämme!

Puuseppää aina tarvitaan

Seuraavaksi nämä kuvitteelliset stailaajat veisivät pois tilaa vievän pirtinpöytämme penkkeineen ja toisivat tilalle jotain kevyempää. Pirtinpöytä on uimaharjulaisen Kauko-puusepän tekemä. Pöydällä oli monet seikkailut, ennen kuin saimme sen mökille asti. Leevi -niminen kuorma-autoilija oli luvannut toimittaa sen Kaukopäästä palatessaan naapurimme pihapiiriin, josta jatkokuljetus mökillemme hoitui naapurin traktorin lavalla. Oli kaunis juhannusaattopäivä. Keittelin riisivelliä kaasukeittimen levyllä (sähköjä ei vielä ollut), kun huomasin ikkunasta, että “pöytä keikkuen tulevi” kivikkoisella kärritiellä, kunnon tietäkään ei silloin vielä ollut.

Kun nostimme pöydän Jussin ohjastaman traktorin lavalta huomasimme, että pöydän kaikki neljä kulmaa olivat rikkoutuneet. Ei traktorikyydissä, vaan jo aikaisemmin kuorma-auton lavalla. Leevi vei ensin sellukuorman Uimaharjusta Imatralle ja poistulomatkalla hän Kaustajärveä etsiessään eksyi Tervavaaraan ja Pirtajärvelle. Siellä hän oli joutunut peruuttamaan rekkaansa pitkiä matkoja, jolloin kalusteet olivat päässeet heittelehtimään tyhjällä lavalla. Leevi oli tapahtuneesta hyvin pahoillaan ja olisi teettänyt meille uudet kalusteet. Korjasimme vahingon sahaamalla pöydän joka nurkasta viistottain palan pois. Hiomisen ja lakkauksen jälkeen vahinkoa ei huomannut ja olisi voinut luulla, että pöytä oli tarkoitettukin sellaiseksi. Jos tilalle tulisi uusi pöytä, minkä tarinan se voisi kertoa?

Pappa betalar?

Saattaisipa olla niinkin, että stailaaja ei tykkäisi puusohvistamme. Ne ovat mökin ensimmäiset kalusteet ja isäni tekemät. Huomasimme kalustekaupassa sohvat, jotka tuntuivat kaikinpuolin sopivilta, silloisen nuorenparin kukkaro ei vain olisi kestänyt niiden hintaa. Eipä hätiä mitiä! Isäni lähti mukaan kauppaan, ei suinkaan “pappa betalar” -meiningillä, vaan nähdäkseen minkälaisista sohvista oli kyse. Kätevänä miehenä hän sitten tekisi meille sellaiset.

Siihen aikaan myyjät riensivät heti palvelemaan asiakkaita. Me sanoimme aivan pokkana, että tulimme ottamaan mittoja, mahtuvatko nämä sohvat meille. Myyjä tosin katseli hieman hämmästyneenä, kun mieheni otti mittoja piippunsa varrella ja isäni merkkasi mitat Klubi-askin takakanteen. Valmiina nämäkin sohvat tuli hyvin tuuletettua. Kuljetimme ne yksi kerrallaan Finn-Datsunin katolle köytettynä ensin Varpasalmmelle ja siitä venekyydillä mökin rantaan.

Varmaan stailaajat haluaisivat näiden ikkunoiden edessä olevien kahden puusohvan paikalle jonkin valkoisen, pehmeän viritelmän. Sitä ennen olisivat kantaneet riemusaatossa jätelavalle mustan nahkasohvankin, joka ei oikeastaan mahtuisi mihinkään, mutta siinä on niin mukava ottaa päivänokoset. Sohva on tyttären huushollista, ja jos tarkkaan katsoo siinä näkyy vielä hänen kissansa kynsien raapaisujakin.

Kun minä unestani heräsin

Näissä ajatuksissa olen vihdoinkin nukahtanut. Aamulla katselen huusholliamme aivan kuin uusin silmin. Ihanhan tämä näyttää hyvältä, eikös retro ole muotiakin ja sitähän neljäkymmentävuotta vanhasta mökistä löytyy. Tiedä vaikka löytyisi vintage-tyyliäkin! Tottakai kunnioitan sisustussuunnittelijoiden ammattitaitoa, mutta kyllä kunnon kevätsiivouskin piristää mieltä ja mökkiä kummasti. Vielä kun tuunaan mökkiä vaihtamalla muutaman huonekalun paikan ja levitän pöydälle mummon vanhan ruusukuvioisen pöytäliinan, voin unohtaa stailaushaaveet ja panna ne vaikka kuuhulluuden piikkiin.

Tellervo

 

Share

3 comments for “Sillä silmällä

  1. Tuli halvaksi tää stailaus. Hykerryttävä tarina oli taas taattua Tellervoa. Kiitos!

  2. Oivallinen kertomus aineellisen aineettomasta puolesta.
    Sitä ei aina tule Kokoa se itse -paketin mukana.

  3. Olipa täysikuu ja uneton yö kehitellyt mukavan tarinan. Ei ole valvominen mennyt hukkaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *