”Kesä keikkuen tulevi!, tuumailtiin ennen aikaan.” Käy tänäkin päivänä. ”Ihanaa, ihanaa”, laulettiin kiekkoleijonille. Pätee mielestäni yhtä hyvin kesän tuloonkin, kun on ”leipee ja lämmintä, niin silloin on kaikki hyvin”.
Pyöräilykausi on alkanut. Täällä Joensuussa saa varoa noita hurjastelijoita kävelykadullakin. Vauhdin hurmaa ja ajattelemattomuutta, oletan. Pitkiä ja kauniita pyöräilyreittejä löytyy ympäri kaupunkia. Siitä kiitokset!
Pyöräliikkeet näyttävät olevan tulvillaan mitä erikoisempia menopelejä ja hintahaitariakin riittää. Uusimpana uutuutena vaihteeton sähköavusteinen polkupyörä. On kuulemma helppo polkea kevyesti, väsymättä.
Valokuva kertoo
Vänttisen veljekset Uuno ja Pauli sekä tuliterä pyörä.
Menenpä taas lapsuuteeni ja nuoruuteeni Vanhassa Värtsilässä ennen sotia, jolloin polkupyörän omistamista voi verrata tämän päivän autonomistukseen. Asuimme silloin 1929, rukoushuoneella Notkolla. Perheeseemme kuului vanhempieni lisäksi isäni veljet Uuno ja Pauli. Molemmat alle 20 -vuotiaita ja tehtaalla työssä, kuten isänikin. Keväällä veljeksille tuli kova hinku polkupyörän ostoon. Siispä pyöräkauppaan, sopiva pyörä löytyi ja kaupat tehtiin, tietysti vähittäismaksulla.
Tapauksen kunniaksi otettiin valokuva. Uusi pyörä seinää vasten nojalleen ja onnelliset omistajat etupuolelle. Aamulla todettiin, että onnellisista omistajista oli tullut ankeita omistajia. Pyörä oli viety ja jäljelle oli jäänyt vain vähittäismaksuerät. Kova isku veljeksille!
Tangon välistä
Kun sitten itselleni tuli halu oppia pyöräilemään, oli oppi haettava isän pyörällä tangon välistä. Hankalaa se oli, mutta onnistui kuitenkin. Vasta jatkosodan aikana sain oman pyörän, tosin käytetyn, joka palveli minua nurkumatta vuosikausia.
Vaikkakin korjaamon palveluksia tarvittiin usein. Korjaamoita oli kaksi, Hyttisen korjaamo Karintakana ja Jalkasen Ilomantsin tienhaarassa.
Kokonaan oma lukunsa oli varaosien loppuminen. Renkaiden rikkoontuessa sisuskumit paikattiin liimaamalla paikkalappu reiän päälle, päällyskumin paikkaamiseen auttoi taas paperinarun kiepittäminen vioittuneen kohdan ympärille.
Eljas Hyttisen pyöräkorjaamossa 1930-luvulla.
Minä sain ensimmäisellä työlläni polkupyörän, minkä isä oli kyllä ostanut ja vaatinut, että heti kun saan tilin se on maksettava hänelle vähittäin ja niin tehtiin -olin ikionnellinen
uudesta pyörästä – taisin olla jo lähempänä kahtakymmentä.
Nykyään taitaa olla vähän toisenlaista lapsilla.
Terkkuja Pusan Mirja
Tuttua touhua minullekin polkupyörään säästäminen. Siihen menikin koko lapsuus.
Piti säästää puolet itse. Sain lopulta vuosien päästä kokoon 13.500 mk ja sitten 20.000 mk:n arvoisen, mieluisan pyörän. Summat voisivat vastata tätä nykyä vaikkapa 135 € ja 200 €.