Erkki juoksija

Värtsilän urheilukentällä juostiin tämä 400 metriä. Lauri Piiroinen johtaa vielä, mutta lopussa Erkki Lintunen pinnisti voittoon. Taaempana Tarmo ja Erkki Tikka.

 

Muistaakseni Sakari H halusi tietää Erkki Lintusen juoksijaurasta, legendaksikin taisi mainita. Rovasti on vissiin sen verran kaino, ettei itse rupea aiheesta kirjoittelemaan, mutta eipä hätää, hyppysissäni on Jorma Summasen tekemä Värtsilän Kisan 50-vuotishistoriikki vuodelta 1996.

Tämä kirjanen on varsinainen runsauden sarvi, mitä tulee paikkakunnan urheiluelämään. Kunhan ei – Luoja paratkoon – tulisi minusta urheilutoimittaja sen myötä. Joka tapauksessa historiikin tietoihin palataan Värtsissä vielä useamman kerran. Erkki Lintusesta ja monesta muusta urheilijasta on siellä omat lukunsa.

Lintunen muistetaan keskipitkien matkojen juoksijalupauksena. Tuplapiirinmestari, ikäluokan kakkospaikalla, kertoo muuan väliotsikko haastattelussa, jonka Summanen on aikoinaan tehnyt.

Kesän 1954 mainitaan olleen Lintusen paras. Piirinmestaruuskisassa tuli 1000 metrillä ykkössija ajalla 2.52,2. Jo edellisenä päivänä hän verrytteli 300 metrillä mestariksi ajalla 39,8. Ikää oli ilmeisesti 17 vuoden verran.

Syyskuussa Joensuun hiilimurskalla tuhat metriä taittui jo aikaan 2.37,9, joka oli sinä vuonna toiseksi paras Suomessa tässä ikäluokassa.

Poikien SM-kisoihin piti matkustaa yöjunalla päivävaunussa, mikä verotti juoksuherkkyyttä. Tuloksena oli viides sija.

Vuonna 1955 Lintunen juoksi 800 metrillä ennätyksensä 2.00,6 ja 1500 metrillä 4.09,0, mitkä ”jäivät jurppimaan”. Allekin olisi hyvällä radalla ja kovassa seurassa voinut mennä, arvelee hän vanhemmalla iällä.

Puolustusvoimain ampumahiihtokisoissa varusmiesaikana.

Elämässä on tehtävä joskus valintoja. Tällä kertaa koulunkäynti voitti juoksu-uran. 1950-luvun lopulla Lintunen pelasi vielä pesäpalloa Värtsilän Teräksen maakuntasarjan joukkueessa. Itsekin taisin olla jossain pelissä kentän laidalla huutelemassa, että ”siparilta silimä mustaks”.

Värtsilän Kisan seuramerkki on hänen suunnittelemansa, samoin urheiluasu yhdessä Lauri Piiroisen kanssa.

Jäätyään eläkkeelle Värtsilän kirkkoherran virasta julkaisi Lintunen runokokoelman ”Seppeleen aika”. Ensimmäinen runo on nimeltään Emil Zatopek:

Elokuvateatteri Tapiossa istuin kolmesti

Helsingin olympialaiset.

Analysoin Zatopekin juoksutyylin.

 

Eräänä iltana koulun jälkeen

hänen rullaavat askeleensa siirtyivät jalkoihini

kuin olisin saanut alleni siivet.

 

Kukkarooni arkistoin lehtileikkeen.

Esikuvani kertoi siinä rukoilevansa

lähtölaukausta odottaessaan.

 

Kun monesti luettu paperi kului pois,

jäi syvälle mieleen Zatopekin testamentti,

 

voittajan seppele.

 

 

8 comments for “Erkki juoksija

  1. Todella mielenkiintoista luettavaa. Nyt on toimittaja Erkki löytänyt hyvän tietolähteen lisää.

    Mitähän saamme vielä kuulla vaikkapa pesäpallosta ja hiihdosta.
    Käsittääkseni ne olivat suosituimpia lajeja aikoinaan.

    Tuskin maltan odottaa.

  2. EJ

    Ota vaan, Erkki, opiksi ja ojennukseksesi: pienet pyrähdykset päivittäin! 🙂

  3. Saattas tulla rumaa tekstiä, jos pesäpallosta alkaisin kirjoittaa.

    Hikka,

    ole huoleti, kyllä minä pienet otan päivittäin.

  4. vuonna 1955 800 m:llä juostu aika 2.00 min. on kovan luokan saavutus erkiltä siihen aikaan.valokuvassa taaempana ovat tikan veljekset.olen kuullut huhupuheina että kalevi tikka ilm.nuorempana veljeksenä olisi myös ollut ”kova juoksija”.mikä mahtaa olla kalevin ”paras” tulos?tuolla kentällä juoksin minäkin b-poikana 800 m 2,16.(1966)1000m:llä en saanut 3,0 min. rikottua,mutta lähellä se oli.muutto muualle lopetti minun juoksija uran.jouko veljeni tilasi postista arthurd lydiardin juoksuvalmennusohjeet.lydiard oli tullut suomeen nostamaan suomen juoksutasoa ja 1970-luvulla alkoi rytistä.(viren,väätäinen,vasala,päivärinta jne.)

  5. Ihan syöntä lämmitti nähdä Värtsilän urheilukentän kuva ja tuttuja urheilijoita. Toisaalta hävettää kun taas ilmestyi näkösälle Värtsin artikkeli, jota en ole nähnyt. Sain tietää Värtsistä vasta 2012, joten sitä aikaisempia juttuja saattaa olla paljonkin näkemättä.

    Entäpä, jos alettaisiin tehdä kuten telkkarin puolella; Näytettäisiin juttuja uusintana ?

  6. Jos en väärin muista, niin Kalevi TIkka piti ptkään 10000m piirin ennätystä nimissään. Saattoipa olla että jopa -90 luvulle asti?

  7. Jos ei Karjalaisesta löydy, tästä jotakin löytyy..

  8. Voi, voi Tuula! En nyt kuitenkaan osannut odottaa tällaista pramille nostoa. Toisaalta tässähän Alpolle lupaamani kommentit ovatkin, kaiman kertomana. Tai oikeastaan Jorman.

    Nuorimman poikani Jaakon poika Nuutti harrastaa juoksua. Seuraan innokkaasti, milloin rikkoo ukin ennätykset.

    Tässä yhteydessä haluan kiittää Värtsilän Kisan nykyisiä uurastajia. Teette arvokasta kotiseututyötä ja autatte varsinkin nuorisoa, ettei se nukahda pelikoneiden äärelle.

    Entä mitä tuo Värtsilään Marjo Matikainen-Karlström?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *