Äitienpäivä

Äiti: kaunein sana ihmiskunnan huulilla. Kahlil Gibran.

Toukokuun 2. sunnuntaihin vakiintuneen äitienpäivän vietto alkoi Yhdysvalloista. Anna Jarvisin äidin kuolema vuonna 1905 sai Jarvisin ajattelemaan, ettei yhteiskunta ottanut huomioon äitien asemaa kansakunnan teollistumisen ja lasten kasvatuksessa. Jarvisin ehdotuksesta 12. toukokuuta 1907 järjestettiin muistojuhla kaikille äideille Andrewsin metodistikirkossa. Seuraavana vuonna äitienpäivän muistojuhlaa vietettiin Jarvisin kotikaupungissa Philadelphiassa. Vuonna 1914 Yhdysvaltain presidentti Woodrow Wilson julisti äitienpäivän kansalliseksi juhlapäiväksi, jota juhlittaisiin toukokuun toisena sunnuntaina.

Äitienpäivää vietettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1918. Äitienpäivän toi Suomeen kansakoulunopettaja ja kansanedustaja Vilho Reima. Aluksi päivää vietettiin toukokuun kolmantena sunnuntaina, mutta vuonna 1927 päiväksi vakiintui nykyinen käytäntö. Vuonna 1947 päivä vahvistettiin viralliseksi liputuspäiväksi.

Jatkosodan aikana vuoden 1942 äitienpäivänä 10. toukokuuta Suomen sotavoimien ylipäällikkö, sotamarsalkka Carl Gustaf Emil Mannerheim myönsi antamallaan päiväkäskyllä kaikille Suomen äideille yhteisesti Vapaudenristin kunniamerkin. Tämän päiväkäskyn painettu kopio on edelleen kehystettynä monien kirkkojen seinällä.

Valtakunnallisessa äitienpäiväjuhlassa tasavallan presidentti myöntää äitienpäivän kunniamerkkejä ansioituneille äideille. Aiemmin on lähinnä palkittu suurperheiden äitejä, mutta viime vuosina on palkittu myös muun muassa sijaiskoteja nuorille tarjonneita äitejä.

Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilla on nähtävissä taulukoita ja tilastoja äitienpäivän säästä vuodesta 1981 alkaen. Yksi viime vuosikymmenien lämpimimpiä äitienpäiviä oli vuonna 2004. Vuosina 1995 ja 1999 äitienpäivää on vietetty takatalvisissa merkeissä.

http://ilmatieteenlaitos.fi/aitienpaiva

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

Lissu Kaivolehto

 

Share

19 comments for “Äitienpäivä

  1. Tiedossani on että ainakin kaksi
    kaustajärveläistä suurperheen äitiä
    on saanut ajallaan äitienpäivän
    ansiomerkin.

  2. Ritarikuntien hallitus myönsi ensimmäisen kerran äideille kunniamerkkejä vuonna 1946. Kunniamerkin sai tänä vuonna 37 äitiä, joista yksi Pohjois-Karjalasta.

  3. Kaikenlaisten juhlien inhoajana minulle on jäänut mieleen toisenlainen tarina äitienpäivän synnystä. Yhdysvalloissa olisi kukkakauppiaille ollut jäämässä valtavat määrät ruusuja myymättä. Silloin joku (jotkut) kauppias päätti,että äideille ne varmaan menevät kaupaksi.Syyllistiköhän jollain lailla ihmisiä? Kyllä ansaitsevat ruusunsa ne isätkin, jotka syystä tai toisesta joutuvat (saavat) olla myös äiteinä. Mitenkä se onkaan nykyään, että maailman luonnollisin asia, äitiys, on jotenkin erityistä ja juhlittavaa?

  4. P.S. Edellisestä huolimatta: ONNEA kaikille vanhemmille, joilla on lapsia huolehdittavana!

  5. Onnittelut äideille !
    Joskus Neuvostoliitossa käydessäni ihmettelin ympärillä näkyvää ja kuuluvaa hyörintää. Taisi olla vapaapäivä tai muu suuri juhla. Sitten selvisi, että siellä oli Naisten päivä. Minusta se oli todella sykähdyttävä juhla siellä. Mielestäni se on parempi ajatus kuin tämä länsimainen äitien päivä. Olen usein ajatellut äitienpäivän hyörinässä niitä naisia, jotka eivät syystä tai toisesta ole äitejä. Jotkut eivät koskaan voi tulla äidiksi, jotkut ovat menettäneet sikiönsä.. Voi sitä surua. Minä toivotan hyvää Äitienpäivää miehillekin.

  6. Naisten päivä on hyvä ajatus. Olen kuullut, että naisten
    päivä Venäjällä tulee kalliiksi aviossa olevan miehen kukkarolle:
    kukat, lahjat, ulkona syöminen,ylenpalttinen palvonta.

    Venäläiset muutoin osaavat iloita ja juhlia.

  7. Kansainvälinen naistenpäivä on 8.3. Mielestäni äitienpäivä on ihana juttu! Paljon onnea, ruusuja ja valkovuokkoja kaikille äideille!

  8. Tuosta Alpon jutusta mieleen! Ihan oikein minunkin mielestä, että äitien päivä ei saisi painottuua liiaksi pelkän äiti sanan taakse, Koska äitien päivän juhlintaan yleensä osallistuu koko perhe. Äitejä onnitellaan ja hemmotellaan myös muitten tahoilta, jopa valtiovaltakin joskus muistaa.
    Tietenkin se tärkein, että silloin edes kerran vuodessa arvostetaan kodeissa äidin panostamaa työtä, minkä työpanoksen ja uhrauksen kodin hyvinvoinniksi kaikki äidit ovat oman pyyteettömän työpanoksensa antaneet. Enkä myöskään halua eritellä Alpon mainitsemia lapsettomia Äitejä -perheitä vaan kaikki kunnia kakille ÄDEILLE.
    Tämä vuodatus ihan sen takia, että minun ja minusta vanhempienkin ikäpolvien muistoissa on ajat jolloin äidin asema oli kultaakin arvokkaampi, kuten sota -ajat ja sen aikaiset suur perheet. Vain heillä on sitä kokemusta jota meidän ikäpolvet eivät kaikkia edes tiedä. Sillä vain sen kokeneet sen tietää.
    Jotta Äitien päivä ja sen kunnioituksen vaaliminen säilyisi perinteenä edelleen sukupolvelta toiselle meidän tulee jatkaa ja vaalia sitä perinnettä.
    Sydämmelliset onnittelut kaikille Äideille sen te olette ansainneet.

  9. Äitienpäivä sopii kaikille, sillä kaikilla
    on äiti, monella jo Tuonpuoleisissa.
    *
    Kun tyttäreni oli murrosiässä hän oli
    valinnut äitienpäiväkortiksi kortin jossa
    oli komea nuori mies, farkuissa ja ilman paitaa.
    Tytär seurasi tarkasti kun avasin
    lahjapakettia. Ehkä hän huomasi hämmästyneen
    ilmeeni, kun ehätti selittämään: ”Ei se ole
    tyypillenen äitienpäiväkortti, mutta et sinäkään
    ole tyypillinen äiti!” Otin tämän kohteliaisuutena
    ja muistan tuon kortin vieläkin.
    *
    Ei äitien tarvitse olla ”tyypillisiä”, mitä se nyt
    sitten tarkoittaakaan. Äitienpäivänä voimme muistaa
    menneitä sukupolvia ja ajatella että kaikilla äideillä
    on ollut omanlaisensa kangas kudottavana.

  10. Sisareni Suoma Pennasen runo äidille

    Ruususta oksan taitoi
    sitä kauan ihailin
    sen tuoksua huulin mä koitin
    se huumas se uuvutti
    Kauan mietin
    kelle sen annan
    kuka oisi sen arvoinen
    vai itsekö pitää sen aioin
    kun menneitä muistelin

    Annan ruusuni Sinulle äiti
    sinä olet sen arvoinen
    Liian myöhään sen vain huomasin
    tuon ruusun sun haudalles

  11. Silloin tällöin on tämä Cajanderin runo vilahtanut näilläkin palstoilla. Näin Äitienpäivän kunniaksi ”Yksi kuva vain” lienee syytä nostaa jälleen hetkeksi seinälle.

    Yksi kuva vain

    Mun huonehessani seinäl on
    Yks kuva halpa ja koruton.
    Se siinä ollut on monta vuotta,
    Ja aina ihaelen ma tuota.

    En tiedä mi siinä viehättää,
    Lumenko peittämä harmaa pää,
    Vai surun uurtamat vaot nuoko.
    Vai silmäin lempeä tuike tuoko.

    En tiedä, mutta niin lämmin on
    Sen läheisyys kuni auringon,

    Ja onpa kuin hänen katsannastaan
    Heloittais taivahan rauha vastaan.
    Ma tuntikausia ihaillen
    Kuvoa tuot yhä katselen,
    Ei sulho kultoaan punastuvaa
    Niin tyystin katso kuin minä kuvaa.
    Ja kun mä katson, niin vähittäin
    Herääpi muistoja mielessäin
    Niin armahaita, niin ihanoita
    Ja kaivatessani katkeroita.

    Ma poies mennehen polvekseen
    Näen lapsuusmaailman riemuineen,
    Näen kynttilöitä ja joulupuita
    Ja ystävyksiä hymysuita.
    Ja onpa kuin kuva elon sais
    Ja mua hellästi katsahtais,
    Ja onpa kuin hänen katsannastaan
    Helottais taivahan rauha vastaan.
    Ja senhän vuoksi niin lämmin on
    Sen läheisyys kuni auringon.
    Mut ken se ompi se armahainen?
    Mun oma äitini on se vainen.

    Paavo Cajander.

  12. Alfhild

    Äidit vain,nuo toivossa väkevät,
    Jumalan näkevät.
    Heille on annettu voima ja valta
    kohota unessa pilvien alta
    ja katsella korkeammalta.
    Alfhild, hän joka synnytti minut,
    ja joka yö sinne purjehtinut,
    missä nyt Eemeli tullen ja mennen
    murahtaa vain, kuten täälläkin ennen.
    Siellä he kulkevat tähtien rivissä
    kirkasta vanaa,
    isä ja äiti, peräkanaa.
    Sieltä he katsovat kotoista mäkeä,
    kissoja, koiria, tuttua väkeä,
    viitoen, luikaten parhaansa mukaan,
    ettemme loukkaisi Pispalan kivissä
    jalkaamme kukaan.
    Siellä he jollakin planeetalla,
    puutarhakeinussa pihlajan alla,
    viipyvät ääneti nuoruusmuistoissa,
    morsiusparina Tampereen puistoissa-
    ostaen kahvit ja pullat kai,
    jos sattuu olemaan perjantai.
    Ja sitten, kun Pispala aamun saa,
    äitini vuoteen valmistaa
    ja linnut, linnut helää
    ja tuutia lapsenlapsiaan
    ja kertoa kauniita uniaan!
    Niin suuri on Jumalan taivas ja maa,
    oi lapseni rakastakaa!

    – Lauri Viita-

  13. haluan onnitella sauli niinistön äitiä olipa hän elossa tai kuollut kiitän siitä että hän synnytti pojan joka on nyt suomen presidentti.

  14. Äiti älä itke!
    Minä nukuin vaan.
    Siinä nukkuessani
    uni muutti vain muotoaan.

    Äiti älä itke!
    Pois aika katoaa:
    sinun sydämessäsi
    ikuisesti elää saan.

    Äiti älä itke!
    Näkemiin vain sanotaan.
    Tiedäthän että joskus
    me vielä tavataan?

    Äiti älä itke!
    En yksin olekaan.
    Rajan ylitse minut saattoi
    kaunis enkeli helmoissaan.

    (en tiedä tekijää)

  15. Ihan tavallisille äideille

    Olipa kerran eräs tavallinen äiti, joka oli hulluna lapsiinsa. Saman äidin samat lapset tekivät hänet säännöllisesti hulluksi.
    Oli tavallinen äiti, joka uupui vauvansa itkuun. Äiti, joka silmäpussiensa laaksoista kirosi tehtyjä lapsiaan. Ja jonka silmissä kiilsivät syyllisyyden kuumat kyyneleet.
    Oli tavallinen äiti, joka odotti eteisessä yöjuoksuilla huitelevaa humalaista teiniään. Kotiin tullessa komensi ja tuomitsi, vaikka sydän huokaisi syvään helpotuksesta.
    Oli tavallinen äiti, joka teki tavanomaisia lihapullia. Ei luomua, ei läheltä, eikä erityisen hienolla rasvahappokoostumuksella. Ja aivan tavalliset mukulat söivät niitä suut suppuralla, ketsupilla koristellen.
    Oli tavallinen äiti, joka kuuli moitetta äitiydestään sieltä täältä epävarmuuttaan ruokkimaan. Se sama äiti viilteli itse terävästi sanojensa piikeillä toisia tavallisia äitejä.
    Oli tavallinen äiti, joka halusi toisinaan töihin ja sitten toinen, joka pysyi pitkään kotona. Kumpainenkin äitiydessään yhtä lailla vajaita ja täysiä.
    Oli tavallinen äiti, jonka piti tarjota lapselleen turvaa, mutta olikin itse kahdesta turvattomampi. Vaan niin viisas, että haki itselleen apua, jottei veisi turvattomuuttaan sukupolvesta seuraavaan.
    Oli tavallinen äiti, joka piinallisesti suoritti äitiyttään. Jokaisen täydellisesti hallitun osa-alueen myötä hän astui askeleen kauemmaksi tärkeimmästä.
    Oli tavallinen äiti, joka tunsi pistoja sydämessään aina omalla ajallaan. Vaikka hyvin tiesi isän hoitavan lapsia yhtä tavallisen hienosti kuin itsekin.
    Oli tavallinen äiti, joka päivän päätteeksi tulistui primitiiviseen raivoon. Huusi kurkku suorana pennuilleen, ettei täällä saa huutaa. Ja oli niin tavallisen surkea esimerkki lapsilleen.
    Oli tavallinen äiti, joka katsoi lapsenlastaan oman lapsensa suloisessa sylissä. Joka kuin vahingossa lipsautteli tietävämpiä ohjeitaan, vaikka tunsi omansa osaavan paremmin.
    Oli tavallinen äiti, joka niin kovin kaipasi puolisoaan. Vaan ei osannut enää rakastaa kiukun, väsymyksen, kurahousujen ja tiskirättien takaa.
    Oli tavallinen äiti, joka tavallisen tasaisesti huokaili valtaisan vastuunsa ja äärettömän rakkautensa äärellä.
    Oli tuiki tavallinen äiti, joka usein mietti, oliko riittävästi äiti. Vaikka oli vain aivan tavallinen äiti, ei mitenkään erinomaisen erityinen, ja juuri siksi täydesti inhimillinen ja ainutlaatuinen.

    Maaret Kallion kirjoitus on julkaistu alunperin Essessä 22.11.2011. .

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *