Esikoiskirjailija

Niiralan tullissa puolenkymmentä vuotta tullitarkastajana työskennellyt Kati Saurula on kirjoittanut esikoisromaanin ”Koiruohon kaupunki”. Kustantaja on Arktinen Banaani.

Kyseessä on kuvitteellinen, dekkarin sukuinen teos ydinturmasta. Aihe oli mitä ajankohtaisin kirjan julkaisupäivänä 26. huhtikuuta: Tsernobylin ydinvoimalan onnettomuudesta oli kulunut neljännesvuosisata. Uusin turma Japanissa on viime kuukausina levinnyt maailman tietoisuuteen aivan tuoreena.

Kiihtelysvaarassa asuva 32-vuotias, tullista tällä hetkellä virkavapaalla oleva Saurula kertoi Värtsille, että hän kirjoitti kirjaa vajaan vuoden. ”Tekniikka on aina kiinnostanut. Ydinvoimaloista löytyi kirjallista aineistoa ja faktoja pengoin myös netistä. Sitten saikin mielikuvitus vallan.”

Kyseessä ei siis ole millään tavoin tieteellinen teos, mutta asiantuntijoiden mukaan Saurula kuvaa mielenkiintoisesti elämää Neuvostoliitossa ja Tsernobylin ydinturmaan johtaneita syitä. Hän itse oli tapauksen aikaan hiekkalaatikkoikäinen. ”Eikä minulla ole minkäänlaisia henkilökohtaisia yhteyksiä sinne päinkään ollut.”

Esikoisromaani on saanut hyviä arvosteluja ja Saurulaa haastateltiin Ylen Aamutv:n Aamun kirja -lähetyksessä torstaina. Tuolloin hän totesi, ettei millään olisi uskonut nykytekniikan aikana Japanissa voivan sattua samaa kuin Tsernobylissä.

Saurula kertoi, että ennen kirjaa hän kirjoitteli vain lähinnä koiralehtiin artikkeleita, alan harrastusta kun on ollut. Myönteinen vastaanotto tuli yllätyksenä. ”Alunperin oli tarkoitus vain tehdä appiukolle hieman erilainen joululahja.”

Nyt hän kirjoittelee aina kun on aikaa, etenkin iltaisin. Tekniikka kiinnostaa edelleen, tosin taso on hieman ydinvoimalaa vaatimattomampi. ”Sahateollisuutta olen miettinyt”, sanoi Saurula arvoituksellisesti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *