Elämänviisautta

Kangasvuokot ovat jo avanneet kukkansa. Kuva Jouko Varonen.

Juhani Töytäri: Sateenkaaren tuolla puolen, Positiivarit 2011.

Juhani Töytäristä voisi käyttää sanontaa ”Suomen positiivisin mies”. Itselleni on tullut joka aamu vuosikausia Positiivarien kirje, jossa annetaan vinkkejä positiivisuuteen ja puhutaan joskus totuuksia myös lasten suulla. Kiireessä ei tällaista mietekirjaa välttämättä voi omaksua, vaikka mietteet onkin helppo ahmaista välipalana vaikkapa työssä ruokatunnilla.

Parhaiten maailman viisaiden henkilöiden mietelmät ja suomalaistenkin viisaudet puhuttelevat yksittäisinä. Itse tekisi mieli suositella keinoa, että nappaa kirjasta mieluisen ajatelman vaikka viikoksi pariksi näkösälle, sinitarralla näkyvälle paikalle, kypsyttelee sitä ja antaa sen vaikuttaa. Sellaista käytäntöä on meillä harrastettu, ja kun viisaus on ollut näkösällä muutaman kuukauden, jopa vuoden, se alkaa elää omaa elämäänsä ja tapahtuu sisäistymistä.

Töytäri on taas tehnyt kirjan, jossa löytyy viisauksia Jari Sarasvuon oivalluksista Laotsen kiteytyneisiin timantteihin ja Tom Lundbergin viisauksista Martti Lutherin tiivistelmiin. Kun lukija on ”menopäällä” ja haluaa hotkaista kirjan kertaistumalta, hän ehkä omaksuu jotakin, mutta tärkein ja sisin jää mietelmästä huomaamatta.

Kirjaa voi lukea vaikka mietelmän päivässä koko vuoden ajan, mikä on parempi tapa kuin koko kirja tunnissa. Siteeraamiseen mietteet soveltuvat myös hyvin:

– Emme saa lakata tutkimasta… ( T.S.Eliot)

– Suurenmoinen ihminen ei menetä lapsensydäntään. ( Meng Tzu)

– Usein on elämässä niin, että näennäinen vastoinkäyminen itse asiassa onkin mitä suurimmaksi onneksi. ( Minna Canth)

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *