Nuoruutta Värtsilässä

Sähköistä nuoruutta.

Nuoruus Värtsilässä (ikävuodet 13-18) poikkesi varmaankin paljon samanikäisten paikallisten nuorten elämästä. Asuin Kaurilassa, kävin oppikoulua Joensuussa. Koulukortteerit vaihtuivat syksyn keväin. Koulutyö ei erikoisemmin kiinnostanut, vapaa-aika ja kesätyöt kylläkin. Keväällä 1942 uittotyö Kutsun Kangasjoella, maataloustyö ukkini maatilalla Kakussa, ja ”topparoikkaa” rautatietä kunnostaen.

Keväällä 1943 pääsin Värtsilä-Yhtymän sähköosastolle harjoittelijaksi. Yhtymällä oli menossa kiivas jälleenrakennusaika. Venäläiset olivat lähtiessään polttaneet kaiken mikä syttyi. Yhtymä tarvitsi työntekijöilleen asuntoja ja niihin etenkin sähköä. Kylän puhelin- ja sähkölinjat viruivat pitkin maata, pylväät oli kaadettu. Tähän sekasortoon koulukaverini Ollin kanssa jouduin työhön.

Ensin oli saatava sähkölinjat kuntoon. Muistan kuinka tehtaan voima-asemalta lähtevät johdot piti ensin selvittää ja oikoa oikean suuntaisiksi. Sotavangit, joita oli mukana työssä, eivät uskaltaneet sähköiskun pelossa johtoihin koskea, koska ns. nollajohtoa ei oltu saatu täysin virrattomaksi. Minulla oli kumisaappaat, jotka estivät maakosketuksen ja sähköiskun. Siinä riitti vankiparoilla ihmettelemistä. Luulivat varmaan ”fakiiriksi”, kunnes unohdin varovaisuuden ja otin toiseenkin käteeni johdon. Se oli lähes veret seisauttava kokemus!

Oli päätä huimaavaa kiivetä pylväskengillä 10-12 -metristen pylväiden huippuun kiinnittämään lankoja eristimiin. Ulkoisten sähkölinjojen tultua kuntoon alkoivat sisäasennukset. Kaverinani oli Viipurissa oppinsa käynyt sähköasentaja, joka työnopetuksen lisäksi kertoi kokemuksiaan. Useinkin aamulla oli asunnon rouva pyytänyt sähköasentajaa kotikäynnille, jotakin vikaa makuuhuoneen valoissa. Vikaa etsittäessä oli todettu, että makuuhuoneen lamppu oli ollut löysällä. Lamppu kiristettiin ja valoa saatiin jälleen.

Työtoverini toimi vapaa-aikanaan elokuvakoneen käyttäjänä ns. pienten lasten koululla sijainneessa elokuvateatterissa. Konehuoneen seinässä olleesta tarkastusluukusta sain seurata monta esitystä tietämättä, että tuleva lasteni äiti Hilkka oli salin puolella elokuvissa.

Tästä ”kesäduunista” oli aikanaan hyötyä myös omissa pienissä sähköpulmissa.

Aarre Armas

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *