Katsinveistoa

Jo ihan pikkunassikkana joutui ainakin enimmät leikkikalut rakentelemaan itse. Jälkeenpäin ajatellen se kiistatta oli rakentavaa. Eihän ne mitään värikkäitä, hiottuja tai virtaviivaisia olleet, mutta tarkoituksensa ajoivat hyvin ja hyvä mielikuvitus täydensi loput.

Lähinnä ovat jääneet mieleeni sen hetkisen unelma-ammatin tarvekalut, kuorma-autot. Niitä tarvittiin leikeissä lähes päivittäin. Oli joitakin tukkirekkoja, enimmäkseen soralava-autoja. Ei olisi työttömyyttä Suomessa, jos kaikki ajaisivat hiekkaa edestakaisin päivät pitkät yhtä ahkerasti kuin useina päivinä tuli Sääperin vanhan vartion Kunnaksen puoleisen nurkan takana tehtyä.

Sen aikaiset leikkiautot olivat aluksi Kempsuja (GMC) ja käsittivät runkona noin 40 sentin pätkän lautaa ja nurkissa pyörinä keskeltä naulatut puukakkarat, joissa läpimittaa alle 10 senttiä. Tämän alustan päälle tulivat muut hienoudet, kuten lava. Se oli yksinkertaisimmillaan vain kasilauta tai rimanpätkää sivuilla, pituutta reilu 20 senttiä. Joskus myöhemmin tehtiin myös kippilava -Pettereitä (Bedford), mutta ei nyt hienostella sillä asialla tässä tarinassa, kun ei ole tarvikkeitakaan.

Auton koppipuoli tehtiin parista lankun pätkästä päällekkäin. Alempi oli alle 20 -senttinen kopin alaosa – moottoritila. Ylempi oli alle 10 -senttinen kopin ylä- eli ikkunaosa. Kaikki vain nauloilla nippuun ja heti ajelulle. Tehtiin niitä koppeja myöhemmin laudanpätkistäkin, jolloin saatiin avoimet sisätilat, kulloisenkin materiaalin ja taidon mukaan.

Sanotaan, että hyvät keksinnöt ovat yksinkertaisia. Niin tämäkin. En tiennyt sitä edes keksineeni. Edellinen auto oli vaurioitunut korjauskelvottomaksi ja piti rakentaa uusi. Tasapaksut auton nokkalankut eivät olleet mielestäni kovin luonnikkaan näköisiä, joten ennen sopivan pätkän poikkisahuuta veistelin kirveellä kopin etupuolelle tarkoitettua lankunpätkää sivuilta hieman kaventuvaksi ja päältä hieman laskevaksi. Kyllähän siitä auto tuli, vähän siihenastisia sirompikin. Kun oli valmista, niin heti vain montulle ajoon.

Ei siinä kauan ajettu, kun muut soramiehet samoissa puuhissa panivat merkille uuden automallin. Huono enne siinä mielessä, että useimpia uudet automallit vaivaavat vielä aikuisenakin. Sehän on ihan kuin Kahelinin Katsi (Kaz), sehän on kuin Sallisen Katsi. Joku sanoi, että ihan kuin Karvosen Petteri. Ei ollut. Katsi se oli. Ja minä olin Katsinveistäjä.

Siitä paikasta alkoi Katsi-autosesonki. Kaikkien autot menivät uusiksi ihan yksissä tuumin, yhteisen tahdon voimalla, ja minä veistin kaikille halukkaille iltahommina valmiiksi Katsi-erikoisosat. Tein siis vain kopin alaosan. Ihmettelyä herätti muissa se, kuinka lyhyen pätkän veistäminen oli voitu tehdä niin tasaisesti ja sormia katkomatta. Helppoahan se oli, kun veisti lankun pään suipoksi ennen lyhentämistä. Mutta sen asian pidin visusti salaisuutena monta päivää.

Sakari H

Kahelinin Katsi. Kuva EJ

Share

1 comment for “Katsinveistoa

  1. Opettaja oli antanut ainekirjoituksen aiheeksi
    “Miksi aion isona”.

    Tässä minun aineeni:

    “Isona haluaisin niin mielelläni PÄÄSTÄ
    autonkuljettajaksi. Mutta jos en pääse
    autonkuljettajaksi RYHDYN lentäjäksi.”

    Vieressäni istunut poika kirjoitti:

    “Rupean isona linja-autonkuljettajaksi ja
    isoveljeni rupeaa rahastajaksi.”

    Opot eivät tuolloin vielä “häirinneet”
    ajatuksenjuoksua eli ammatinvalinta tuntui
    tavattoman helpolta. No, autonkuljettajaksi
    en “päässyt” enkä ryhtynyt lentäjäksikään

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *