Pellavaista

Pellavankorjuuta Rääkkylässä 1980-luvulla. Kuva EJ

Monenmoista rituaalia tarvittiin ennen vanhaan pellavaa kylvettäessä. Kylvön suorittivat miehet valkoinen pellavapaita päällä. Puhella ei saanut. Naiset tulivat taaempana juhla-asuissaan. Puhekielto koski heitäkin. Saattueella muka estettiin pellavan lakoaminen. Pellava kylvettiin niin tiuhaan, että lude pääsi harppaamaan siemeneltä toiselle, eivätkä varpaat multaantuneet. Tiheäkylvöistä peltoa karhitessa ei hevosta livettänyt.

Kitkeminen eli kyykkiminen oli naisten etuoikeus, joka tehtiin talkoilla. Silloinen tiedonvälitys tapahtui juuri pellavahalmeella. Kun taimet olivat keskisormen mittaisia, etenivät kitkijät rinnakkain paljain jaloin istuen tai polvillaan. Istuen uskottiin sadosta tulevan erinomaisen, koska ”siemen näki naisen pohkeet ja sai naisen hameen hajua”. Karjalaiset väittivät leikillisesti, että ”mitä lihavampi ja leveämpi, sitä parempi”.

Alkusyksystä Pertunpäivän aikoihin olivat nyhtötalkoot. Siemenkotien riipiminen eli rohkaaminen aloitettiin samanaikaisesti. Korret sidottiin lyhteiksi ja liotettiin lammissa tai järvessä. Kuutamolla ja kuun kierrolla oli osuutensa liottamisessa. Kuukauden verran operaatiota lienee kestänyt.

Värtsiläiseltä perheeltä oli jäänyt evakkoon lähtiessä 1944 pellavat likoon mutalammikkoon. Puoli vuosisataa myöhemmin he etsivät paikkaa, mutta eipä enää löytynyt, niin olivat tienoot metsittyneet ja polut kadonneet. Tästä kertoi edesmennyt Värtsiläisten Seuran sihteeri Armi Makkonen, os. Lillunen.

Liottamisen jälkeen pellavat kuivatettiin seipäissä tai pellolla levällään. Loukuttaminen tapahtui riihessä Mikonpäivän aikaan miesten avustamana. Lihtauksen tekivät naiset, ja kaikki kylän asiat puitiin samalla rupeamalla riihen pölyssä ja kuumuudessa.

Värttinällä kehrääjä Tohmajärvellä 1970-luvulla. Kuva EJ

Sitten päästiin värttinällä lankaa kehräämään. Sota-ajan jälkeen alettiin valmistaa selluloosasta kemiallisesti sillakuitua, tekovillaa. Sitä käytettiin pellavankin joukossa lisämateriaalina. Anoppini kertoi sillan olleen helppoa kehrätä. Kauniita tekstiilejä siitä oli pellavan kanssa syntynyt sänkypeittoja myöten.

Mikä valtava työmäärä on ollut, ennen kuin pellavasta sukeutui alus- ja päällysvaatteita tai käyttötekstiilejä. Omasta lapsuudestani muistan, että isotädilläni oli ns. kivijalkapaita, yläosa valkoista ja helmapuoli karkeampaa tummaa pellavaa.

Mahti ei ole mennyt maan rakohon. Nykyisin kotikutojat ja –kudonnaiset ovat arvossaan, ja kaupan hyllyilläkin riittää valikoimaa. Värtsiläistä syntyperää oleva pellavataiteilija Anja Heikkinen, os. Rummukainen on sitä mieltä, että pellavalakanoiden ja –tyynyliinojen pitäisi kuulua jokaiseen kotiin. Ne mm. ehkäisevät staattista sähköä vuodevaatteissa.

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *