Esikoiskirja Kekkosesta

Pia Pesonen: Urho Kekkonen Strasse, Teos 2011.

Pia Pesonen ( s. 1963) on kirjoittanut tarinoita Lapista ja Kekkosesta. Aihe on tietysti lipan alta vetäisty ja tarinoilla ei ole totuuspohjaa muualla kuin kekkoslegendoissa.

Hommassa on surkuhupaisaa tuntua ja kavalkadin avaa kuvaus nuorukaisesta, joka on keksinyt oivan keinon päästä kavereiden ja tyttöjenkin suosioon. Hän kertoo heille tarinaa siitä, miten Kekkonen matkoillaan muhinoi hänen äitinsä kanssa ja hän, Kekkosen poika, lähti siitä alulleen. Johan ihmisten käytös muuttuu. Poikaa tervehtivät kylän päättäjät ja äitiä lahjotaan mm. kahvipaketeilla.

Mutta mitenkäs suu pannaan, kun Kekkonen onkin tulossa paikkakunnalle. Nyt olisi löydyttävä puheille katetta.

Toisessa jutussa pohjoisen tyttö on päässyt Leninin mausoleumiin töihin ja vähän hurahtanut hänkin on, haluaa nimittäin todistaa, että onko Leninin muumiolla vielä miehisiä kykyjä.

Kekkosen kuvaan ei kirja paljon lisää tuo, ehkä vanhaa ja hyväksi koettua tarina-aineistoa poliittisista tapaamisista ja tietysti varjopuoliakin tuodaan mukaan, kuten tekojärvien tiimoilta käytyä polemiikkia.

Nimitarinassa kerrotaan Rostockiin nimetystä Kekkoskadusta ja siihen liittyvästä juhlinnasta.

Esikoiskirjaksi Pesosen kirja on sujuvaa tekstiä ja pohjoisen ihmiset puhuvat ja ajattelevat tavoillaan, kuten monista Lappiin sijoitetuista kirjoista on luettu. Luulen kuitenkin, että Pesosen teksti joskus puuroutuu pahan kerran ja lukija joutuu palaamaan pätkän matkaa takaisinpäin päästäkseen juonelle kulloisestakin tarinasta. Ehkä siis tekstinteossa olisi jäntevöittämisen paikkaa, jos aiotaan päästä esim. Rosa Liksomin lappinovellien tasolle.

2 comments for “Esikoiskirja Kekkosesta

  1. Tätä kirjaa en ole vielä lukenut, mutta Kekkosen aikaa olen elänyt. Värikäs mies hän oli, Suomen onni idänpolitiikassa. Ja sisäpolitiikan mestari. Ihan joskus kaipailee hänen aikaansa: julisti poikkeustilan, kun työttömiä oli 70 000.

  2. Joopa, joo! Kääntyiköhän Kekkonen haudassa viime sunnuntaina? Ja Vennamo myös? Olihan se sellainen jytky!!! Suomen maine kansainvälisten kysymysten mestarina ainakin keikahti nurin. Joksikin aikaa! Kansa ei tiedä. Enkä minäkään. Kyselen vain. Civis.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *