Lintulan historiaa

Osa 2

Lintula nykyisin.

Navetta- ja liiterirakennuksen Jänisjoen puoleisessa päässä on vanha aitta, joka ennen oli pihan vastakkaisella reunalla sijainneen rakennuksen, myöskin joen puoleisessa päässä, Irtolan kaupan jatkeena. Aitta on rakennettu v. 1777, samana vuonna kuin körttijohtaja Paavo Ruotsalainen syntyi Pielavedellä, yhdessä värtsiläisten evakkopitäjässä, joka oli tuttu myös presidentti Urho Kekkoselle.

Mainittakoon vielä sota-ajalta, että Lintulassa viivähti jonkin aikaa ennen rintamalle siirtymistä hevoskomppania ja sen jälkeen autokomppania. Sain maistella töpinän ruokaa, ja se oli tietysti pojannassikan mielestä parempaa kuin tuvassa tarjottu. Opin sotilailta myös suomenkielen ”helmiä”. Kerran oli sotilaspappi käynyt tuvassa ja nostanut minut lattialta ilmaan. Äiti oli pelännyt, että täräytän oppimani kirosanan. Mutta minäpä olin jo tuolloin fariseus. En pilannut talon mainetta enkä äidin kasvattajan kasvoja.

Lintulassa, maantien toisella puolella, oli vankileiri ja KEKKI, kaatuneitten kotiuttamiskeskus. Näihin muistoihin on piiloutunut erilaisia pelon tunteita. Yksi muisto on kuitenkin mieluisa. Liftasin sotilaiden kyytiin, kun he kävivät hakemassa valkoisia ruumisarkkuja Värtsilän asemalta KEKKIIN. Se oli ensimmäinen kokemus kuorma-automatkasta.

Kerrottakoon vielä eräs äitini muistelus. Kun autokomppania oli saapunut Lintulaan, olivat sotilaat aikoneet parkkeerata menopelinsä kasvimaalle, jonne oli kylvetty pellavat. Talossa silloin töissä ollut Kustaava Karvonen, taitava kutoja, oli kieltänyt pellavapellon tallaamisen. Niistä pellavista valmistui lankoja, joista äiti oli kudottanut pöytäliinoja suvulle. Minä sain vain nipun lankavyyhtejä. Mutta Ulla on kutonut muutaman liinan kotiimme ja perillisille. Olemme monesti naureskelleet, että on sekin sattuma. Autokomppania oli lähtöisin Ilmajoelta, joka on myös Ullan kotipaikka. Ja onhan minussakin hippunen ilmajokista verta. Sitä on virrannut Tohmajärven muinaisen kappalainen Henrik Wegeliuksen mukana. Hänen isänsä oli Tuomas Uppa, Wegeliusten kantaisä, Ilmajoelta. Ihmiselämän kudelmat ovat ihmeellisiä.

Ihmeellistä on sekin, että Kaustajärvelle, kotini Ullukan pihaan, tuotiin Värtsilän pappilan pihasta poistettua maata. Se oli aiottu siirtää kaatopaikalle. Mutta siitä kuultuani pyysin Arvo Kahelinia, että toisikin ne Ullukkaan. Maksaisin ylimääräiset kilometrit. Niin tapahtui, ja nyt pihaani kattaa Lintulan entiset peltomullat. Pappilahan on lohkaistu Lintulan pellon laidasta, siitä missä eräänä syksynä nyrhittiin sadekesän jälkeistä lakoon taittunutta ruista.

Multa on minulle pyhää ja mystillistä. Kompostini on globaalinen. Siinä muhii eri puolilla maapalloa kasvaneiden hedelmien jäännöksiä. Syvää hartautta tuntien levitän kompostia kasvimaahan ja kävelen mietteissäni pihanurmikolla, Lintulan entisten peltomaiden päällä.

Rakentamassani Toivon kappelissa hiljennyn alttarin edessä. Sen yläosa on rakennettu Lintulan vilja-aitan ikiaikaisista lankunpätkistä, ajalta jolloin ukko-Paavo opetteli lausumaan äidinkielen sanoja, joilla hän sittemmin julisti evankeliumia savolaisille. Minun sukuni oli tosin silloin jo siirtynyt Kuopion tienoilta Kiteen Muljulaan ja siitä Tohmajärven Järventaukselle, Patsolaan ja Uuteenkylään, jolloin v. 1760 Matti nai Nissisen 16-vuotiaan tyttären ja rakensi v. 1777 aitan.