Kaarina kutomassa. Runon kuvat Irene Peuhkurinen.
Naisten työt
Miehet usein urahtavat,
koirahat ei kainostele
esiintuomasta tuotosta,
saavutusta suurenmoista
mediassakin mainiten.
Kirjoneulosta sukissa.
Naiset näkymättömissä
uutterasti uurastavat,
raatavat ilman rahoja
maine minimoituneena.
Silti saavat aikaiseksi
monen monta esinettä,
tarpehellista tavaraa,
sekä silmälle iloa.
Öljyvärimaalaus "Metsällä".
Kukapa sen nyt sanovi
kumpi ompi kaunoisempi,
tärkeämpi tässä maassa:
miehen mieluinen masiina
vaiko vaimon villavaate
ihan itsensä tekemä.
Tieteilijät taloudessa,
etenkin ne ekonomit
Öljyvärimaalaus "Valoa maisemassa".
laatiessaan laskujansa,
ynnätessään yhteen tulot
koko kansan kassakaapin
päivystävät palkkatyötä,
osinkojen ohjailua.
Siihen ei siivous sovellu,
ruuanlaitto luiskahtele,
pyykistä puhumattakaan.
Käsityötkin kaikkinensa
loistavat poissaolollaan.
Koriste narusta.
Mainiossa maisemassa,
Värtsilässämme vähässä
asustelee, eleleepi,
kerallamme kuljeskelee
neuvokkaita neulojia,
kutojia kankahien.
Hienot hatut huovuttavat,
taulujakin taiteilevat,
maalailevat maisemia.
Pirjon lankakirjomus.
Jäikö jokin maininnatta,
kaikki kun ei tiedossani?
Irene Peuhkurinen
Arvilommi: huovutus.
Hieno homma kaikilta.
mirjasisko (En tee, mutta kannatan?)
Tähän Irenen runon perään voisimme muutkin kirjoittaa kalevalamittaa. Näin runopalstalle syntyisi ikään kuin kaksi linjaa, vanhempaa ja uudempaa mittaa. Seuraavasta ei pijä kenenkään ainakaan nokkiinsa ottaa. On hieman ”miehistä” näkökulmaa.
Ihan on tuo ihmeellistä,
että moittivat minua
feministit filmaattiset.
Mukiloivat miehenpuolta,
kulmuttavat kumppania,
sanan säilällä sysivät.
Paakkaset pojittelevat,
lyöpi leikittä lenitat,
Sohvikin sysii sinua.
Paimentavat pirttihirmut,
kaakattavat kuin kanaset.
Sehän sattuu saamaristi
soittelu somalla suulla.
Mäkätystä mainiota,
mykkäkouluas murehin.
Tätä teille tarjoaisin,
sovinistina sanoisin:
pistä pualikka pivohon,
kaulin katko kylkeen koivun.
Tehkäämme sovinto suuri.
Jokohan olisi aika ottaa tämä 1970-luvun alussa
kirjoittamani runo päivänvaloon. Näin tasa-arvon
päivänä omistan sen miehelleni ”pyöreiden” vuosien
kunniaksi!
KAUSTAJÄRVEN KANKAHILLA
Tiettömän on tien takana / pitkospuidenkin perällä /
talo ammoin asuneiden / suvun vanha valtakunta.
Rapistuneet rakennukset / hirret harmaat hajallansa /
nokkonen on nurkan alla / horsma kaivon kattehena.
Pärekatot päänsä painaa / ikävöivät ikkunatkin /
paja paatuu paikoillensa / riihi riutuu rinteesehen.
Turhaako on touhu ollut / elo kaikki erehystä /
raataminen raivioilla / kivikoiden kyntäminen?
Kuulu ei nyt karjankello / helkähtele heinämailla /
eikä viikate vilaha / sirppi syksyin suikahtele.
Pois on pihan pojat potrat / neidot nuoret nauravaiset /
pakettiin on pellot pantu / kasvateltu kuusikoiksi.
Kun kukkis kullerot kesällä / pihapiirit pihlajaista /
kukkuis kultainen käkönen / paistais päivä pientareelle!
Kyllä kutkutti kovsti,/nauruhermoja heputti
runo Erkin rustailema,/kynäilemä kylän miehen.
Toisenlainen toinen runo./Antoi kauniin kaihomielen
muinaisia muistellessa./Suven saattoi sieluhuni,/
kultareunaisen kesäsen.
Kiitos kuuluu kummallekin!
Sanotaan että suomalainen on huono ottamaan
vastaan kiitosta ja kehumista. Olen monesti
ajatellut että vanhat sananlaskut ovat osa-
syyllisiä. ”Kissa ellää kiitoksella”…
Palaute on tietenkin mieluisaa. Runoistani
olen sitä saanut jopa ruotsin puoleltakin
(Maila Tsupukka).
Myös kaikki tarinoihini liittyvät kommentit ovat
tuoneet niihin lisäväriä ja uutta ulottuvuutta.
Värtsiä voisi verrata vaikka sanontaan:
”Jotain vanhaa, jotain uutta, jotain sinistä
(luontokuvat), jotain lainattua…”
Värtsin kävijämäärät osoittavat että jokaiselle
löytyy jotakin.
Mies kun saapuu elon iltaan
harmaat karvat nousee pintaan .
Lonkka vika tekee tenää
juoksemaan ei pysty enää .
Kepistä saa seuralaisen
vastaa kyllä vanhan naisen .
Maila
Onneksi on melkein nuori
eikä vielä ihan muori
kainalossa keikkumassa
maasta kohta nostamassa.
Ellinoora auttamassa
naaman heti nuolemassa.
Siinä meitä kolme tiellä
eikä kyyneleitä silloin niellä
paranee se lonkka silloin
unten maille pääsee illoin.
Mummoni Maria sanoi aina
kun oli puhe miehestä.
” Miun mielen hyvike
muitten vatsan hapake”.
Se tarkoitti että oli
hyvä mies ,siis hyvike.
Erkin runon innoittamana siitäkin huolimatta, että rakkine tekee ylimääräisiä alleviivauksia.
Tuli tuolta terkkarista
saapui sairaalan ovesta
mies mieluinen minulle
kaveri koko elämän.
Hymy näkyi naamaltansa
tyytyväisyys tykönänsä.
”Mitään ei oo moittimista
lasarettilaitoksessa.
Kaikki teki työnsä hyvin
ylen ystävällisinä
huomioiden hoidokkinsa
näpytellen näyttöpäätteen
täyteen tutkimustulosta.”
Tauti taitaa tappamisen
Sairaus sijalle saattaa,
vaan ei vaivat vanhetessa.
Kärsittävä kirkkain kruunuin
jäsenien jäykistely
köntystely köyryselän.
Siitä tiedät eläväsi
konsa koskee kolottelee.
Tuolla toisella tasolla
tuntemukset turtunevat.
Kyllä on rouvalla tällä
Irenellä ihan oikeet
runon suonet siinä vielä
kaiken kansan kuultavaksi.
Kun asiat julki tuopi
aivan päivän askareista
ilon ilmoille viritti.
Tästäkös sormeni syyhyi
jo läppärin kantta kohti.
Kun mieleni aukaisi kieleni
ja ukko-rukka näin uskalsi
pistää kirjaimet jonohon
tänne Värtsin aviisihin
kaiken kansan lukupiiriin.
Värtsi jo voimansa näyttää
ja uutishalutkin täyttää.
Erkki aina aamuvarhain
kameratkin kainalossa
mennä viipottaa Värtsilässä,
että ois tekstiä kuvien kanssa
uutiset ennen muita
”paperilehtiä” Värtsissä.
Kyllä ootta hyvvii ja myönteisii
Valittajii mualima on täynnänsä. Mp