Näytön paikka

Värtsiläiset saivat kokoontumispaikan, jota on kaipailtu varsinkin kirjaston myynnin jälkeen. Mikään erityinen kädenojennus se ei kunnalta ole, sillä 400 euroa ja risat kuukaudessa on melkoinen summa tämän kokoisella paikkakunnalla koottavaksi.

Kylätalon ylläpito vaatii melko laajaa yhteistyötä yhdistyksiltä ja asukkailta. Talkootoimintaan pitää olla valmiutta. Noloa olisi, jos tässä tilanteessa jouduttaisiin heti luovuttamaan tai pyytelemään taas velkarästejä anteeksi.

Värtsilällä on nyt näytön paikka. Oikeastaan alkaa olla enemmän toiminnan kuin  keskustelun aika. Ei sovi kuitenkaan yhtään epäillä, etteikö yhtä kylätaloa pystyttäisi ylläpitämään.

Yhteiset kokoontumistilat ovat suuri myönteinen mahdollisuus paikkakunnalle, asukkaiden viihtyvyydelle ja uusienkin toimintojen viriämiselle.

10 comments for “Näytön paikka

  1. Kaiman kirjoitukseen liitän: ”Aamen”. Värtsilän ”lieskat” tunnukseksi seinään! Sielun paloa on, vaikka alasin onkin viety Helsinkiin, Turkuun, Vaasaan, aina Japaniin asti.

    Värtsin talosta julkaisema kuva Jänisjoen suunnasta kertoo paljon niistä tunteista, joita vanhan rinnassa velloo. Meitä 1950-luvun nuoria on paljon eri puolilla Suomea, myös paluumuuttajina. Aina silloin tällöin joku kertoo mieli väpättäen, mitä koettiin joella ja sen rannoilla. Iloitsemme myös uusista rannalla istujista. Olen kokenut, että ns. uudis-
    asukkaat antavat innostuessaan merkittävän panoksen yhdessä elä-
    miseen ja toimimiseen. Nimiä voisi ihan mainita. Mutta kyllähän ne jo tiedetään. Emme ole degeneroituneita ”samarialaisia”, vaan värtsiläisiä, joissa virtaa uutta verta vanhan rinnalla.
    Ihan tässä herkistyy lörpöttelemään. On ”niiku” savolaista verta 1600-luvulta, kun ensimmäinen Lintunen tuli Kuopion vai-
    heilta Kiteen Muljulaan ja siitä 18 vuotta myöhemmin Peijonniemeen ja sitten Patsolaan ja sen jälkeen Lintulaan (= Sinilintuun) ja ison kierroksen jälkeen Kaustajärvelle, jossa jo muinoin oli kalastellut sukulaisia. Mutta: savolaisia en ole enkä hämäläiseksi tule, olen siis karjalainen.

  2. Olisi hyvä, jos pitäjätoimikunta kertoisi, miten se on ajatellut hoitaa käytännön asiat: siivoaminen, pihan hoito. Kuka huolehtii lämmityksestä ja muista teknisistä asioista.Kymmeneen vuoteen pitää varmaan jo jotain remppaakin tehdä. Puuttuvista työn tekijöistä voisi tehdä vaikka luettelon, johon voisi ilmoittautua.

  3. Värtsilän Pitäjäyhdistys ry/pitäjätoimikunta vastaa:

    Käytämme tiedottamiseen kotisivujamme vartsila.fi

    Kaikki ovat tervetulleita mukaan yhdistyksen toimintaan!

    Ideoita, ehdotuksia ja kommentteja voi lähettää sähköpostilla pitajayhdistys@vartsila.fi

    Pitäjätoimikunnan jäsenten yhteystiedot löytyvät myös kotisivuiltamme.

    Pitäjätoimikunnan jäsenet seuraavat aktiivisesti Värtsin kirjoituksia.

  4. Myös Värtsin palstat ovat avoinna pitäjäyhdistyksen kuten muittenkin Värtsilän yhdistysten tiedottamiselle. Tätä mahdollisuutta on vain käytetty valitettavan vähän.

    Tervetuloa myös pitäjätoimikunnan jäsenet mukaan keskusteluun Värtsin palstoille ja vastaamaan lukijoittemme esittämiin kysymyksiin. Ei niitä kannata ylenkatsoa.

    Samaa toivoisi esimerkiksi seurakunnalta. Kunnan taholta lienee turhempi toivoa huomiota näin pienille lehdille ja pienten ihmisten huolille.

  5. Voisiko Pitäjäyhdistys järjestää siis avointen ovien päivää?

    Miten olisi ”kannatusmyyjäiset” samassa yhteydessä? Voisimme yksittäset henkilöt tuoda kortemme kekoon esim. lahjoittamalla leivonnaisia, käsitöitä … tapahtumaan ja varainkeruuseen!

    Ilmoittaudun mukaan leipomalla myyntiin vaikkapa suolaisia piiraita:)

    Pihakirppiksen toteutus lumien lähdettyä voisi kiinnostaa myös Tohmajärveä myöten, haitarin soittoa ja muuta hulapaloota mukaan – kiva tapahtuma voisi olla luvassa ja tulisi samalla talo tutuksi!

  6. Koskapa pitäjäyhdistys ei vielä ole tullut ajatelleeksi käyttää Värtsiä tiedottamiseen, tiedoksi niille jotka eivät ole käyneet pitäjäyhdityksen nettisivuilla että Värtsilän Pitäjäyhdistys ry:n kevätkokous on 25.3.2011 klo 19.00 pitäjätoimistolla (siis uudella kylätalolla). Tämä kokous on ymmärtääkseni avoin kaikille.

    t:pitäjäyhdistyksen jäsen

  7. Pitäjäjuhlatoimikunnan kokous oli maanantaina, mukavia juttuja tulossa kesän juhliimme!

    Esiin nousi myös ”Kylätalo-arpa” eli mikäli saamme poliisilaitokselta arvanmyyntiluvan, tuli viimeistään pitäjäjuhlille arvanmyynti jossa hyvien palkintojen lisäksi kartuttaisimme kassaa kylätalon vuokramaksuun!

  8. Kyllä pitäjäyhdistyksen asioita koskevia juttuja Värtsissäkin on ollut ja tulee olemaan! Tiedotusta sanan varsinaisessa merkityksessä!

    Hyvä kun olemme päässeet esille usein Värtsissä ja uskompa että jatkossakin pääsemme.

    Pääasiallinen tiedotus tapahtuu luonnollisesti vartsila.fi sivuillamme, esim. kokouskutsut ja ns. viralliset tiedotteet

    ps. eihän minkään muunkaan yhdistyksen kokouskutsuja uutisoida jutuiksi etukäteen Värtsissä…

    Tervetuloa kokoukseen! ja tervetuloa vartsila.fi sivuille!

  9. Värtsiin voisi lisätä ylävalikkoon linkin http://www.vartsila.fi

    Tällöin myös verkkolehden lukijat löytäisivät Värtsilän tiedotuskanaville!

  10. Värtsissä on jo yksi linkki pitäjäyhdistyksen nettisivuille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *