Miksi kansa tietää niin vähän?

Tommi Uschanov: Suuri kaalihuijaus, Teos 2010.

”Kyllä kansa tietää” ja ”Rosvot kiinni”, olivat vanhoja sanontoja pientalonpoikien puolueen ajalta. Nyt kun pientalonpoikia ollaan taas ajamassa arvoon arvaamattomaan perussuomalaisten nimellä, sopii lukaista tämä kirja, joka kertoo yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä. Kas kun esim. sellaiset asiat kuin kotikunnan veroäyri ja hallituspuolueiden koostumus, tuottavat päänvaivaa suurimmalle osalle kansasta. Hallituksen ja ”herrojen” toimintaa toki suurin osa moittii, mutta millä perusteilla.

Suuri kaalihuijaus sai nimensä legendasta, kun Yhdysvaltain kaalinsiementen tuottajaan, Alankomaihin, ei enää saatu yhteyksiä natsi-saksan myllerryksessä ja oli pelättävissä, että kaalin siementen saanti loppuu. Niinpä joku määrittämätön taho teki niin ja niin monta tuhatta sanaa käsittävän määräyksen, joka koski pelkästään kaalin siemeniä.

Kirjan nimi voisi olla myös suuri eskimokielihuijaus. Kas kun tietynlainen kaupunkilegenda kertoo, että eskimoilla on kymmeniä lunta tarkoittavia sanoja. Siihen moni uskoo.

Politiikassa, joka sujuu maassamme kohtalaisen hyvin, on vallalla käsitys esim. ”tunareista”, jonka Kekkonen lanseerasi. Kansan keskuudessa ymmärretään, että ”ne eivät tiedä mitään” tai jotain tähän suuntaan.

Uschanov ( s. 1975) on helsinkiläinen tutkija, toimittaja, tietokirjailija ja kääntäjä. Hän on käyttänyt tämänkin kirjan tekemiseen kunnioitettavan määrän lähteitä. Asia, joka vaikuttaa hivenen hassulta, on tietysti kirjansa ansainnut. Verkossa kun liikkuu nykyisin vaikka millaista vouhottajaa, joiden sanomiseen kansa uskoo paremmin kuin uutislähetyksiin.

3 comments for “Miksi kansa tietää niin vähän?

  1. Jouko Varosen kirjoituksessa ei ollut mitään poliittisesti pois riisuttavaa. Siinä selostettiin erästä tutkimusta, eikä mitään puoluetta kiitetty tai moitittu. Muistan vuosien takaa erään puhelinsoiton, jossa minua moitittiin, että puhuin kepun puolesta. Kaivoin esille saarnatekstin ja huomasin, että siinä oli pari kohtaa, joissa arvostelin Keskustan mielipidettä eräästä yhteiskunnallisesta kysymyksestä. En sanallakaan maininnut minkään puolueen nimeä. Siitä huolimatta minut istutettiin puolueeseen, jonka pyrkimyksiä olin arvostellut. Kyllä yhteiskuntaa saa saarnassakin arvostella, jos sellaiseen on aihetta. Mutta kirkko ei saa sitoa itseään mihinkään puolueeseen, ei vaikka sen edessä komeilisi sana: kristillinen. Mieluusti suon, ettei myöskään Verkkovärtsi luisu puoluepolitiikan kuoppaan. Silti on lupa tuoda julki mielipiteensä niin hyvästä kuin pahasta. – Toivottavasti asettelin sanani niin, ettei niistä synny väärää käsitystä. Olen todella kiinnostunut, miten voimme rakentaa hyvää elämää
    täällä Suomessa, Tohmajärvellä ja koko maailmassa, Kreikassakin.
    Sananvapauden vastuullisen ja läpinäkyvän käytön puolesta, E.L.

  2. Toisaalta on hyvä että on tuo netti että tietämätön
    voi takistaa sieltä asioita. Naputtelin Googleen asia-
    sanaksi Tommi Uschanov,arvelin että hänkin saattaa
    löytyä ”verkossa vouhottajien ” joukosta.
    Jonkinlaiseksi ”vouhottajaksi” koen itsenikin kun
    pitää tarttua tälläiseen asiaan.

    Tietämättömälle kirjaesittelyn/kirja-arvostelun lukeneelle
    saattaa jäädä käsitykseksi että siinä arvostellaan
    lukijakuntaa, ei niinkään kirjan sisältöä tai sen tekijää.

    Mutta sehän selviää kun kirja on luettu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *