Tilleyn valossa

Tilleystä on moneksi. Kuva EJ

Siihen aikaan kun ”isoisä lampun osti ja mummo sen särki” kuuluivat sähköttömien seutujen varustukseen petromaksi (Petromax), hasakki (Hasag) tai tillikka (Tilley). Nämä kaikki olivat paloöljyllä toimivia kaasulamppuja, joiden sytytykseen käytettiin spriitä. Öljylamppujen jälkeen niiden valoteho tuntui suorastaan häikäisevältä. Palaessaan ne muodostivat myös lämpöä ja pitivät äänekästä suhinaa.

Valoa kansalle

Lampun sytytys ja sammutus kuului yleensä talon isännän tärkeisiin tehtäviin, mutta kyllä me pojankoltiaisetkin saimme tarvittaessa valoa kansalle. Joskus tuli salassa kokeiltua, kuinka paljon öljysäiliön pohja pullistuu, kun pumppasimme sinne reilummin ilmaa.

Kaasulamppujen yleisnimitys oli tilley, vaikka ne oikeasti olisivat olleet jotain muutakin merkkiä. Muistini mukaan ensimmäinen tuvassamme roikkuva lamppu oli Hasag -merkkinen. Sen toi meille naapurinisäntä kaupunkireissultaan. Hasakki ja petromaksi olivat häiriöalttiita öljyputken ja suutinrakenteensa takia. Tilley oli rakenteeltaan niin yksinkertainen, että sen toiminta oli takuuvarmempaa.

Tälläisten lampppujen yleistyminen 1940-luvun lopussa mahdollisti myös sen, että ilta-askareita nähtiin tehdä paremmin, ja jopa läksyjen lukeminen sujui helpommin. Isälläni oli kuitenkin tapana istua pirtinpöydän kulmalla sanomalehteä lukemassa, ehkä siinä näki parhaiten.

Kilowattitunnit

Kehityksen seuraava vaihe kotikyläni vakitaloihin oli vasta 1970-luvulla, jolloin sinnekin saatiin sähköt. Kesäasunnoille niitä ei saatu silloinkaan muuntajien etäisyyden takia. 1990 -luvun alussa aika oli lopulta niin kypsä, että sähköyhtiö markkinoi itse sähkönsaantimahdollisuuksia myös tilapäisille ranta-asukkaille, kuten meillekin. Tämä on tietenkin lisännyt mahdollisuutta kaikenlaisiin mukavuuksiin, joille iän karttuessa antaa entistä suuremman arvon.

Täytyy kuitenkin tehdä niinkuin isäni ja siirtyä kirkkaimman valopisteen alle tutkailemaan sähkölaskua, jossa on viittä eri yksiköintimaksua. On kulutusarvio, siirtomaksu kk/E, siirtomaksu Sent/kwh, sähkövero Sent/kwh, kulutusmaksu E/kk, energiamaksu Sent/kwh… Tilleykaudella homma oli puissa, kun muisti öljykanisterin täytön, varasukat ja varasuuttimen.

Johannes

2 comments for “Tilleyn valossa

  1. Minäkin Kenraalinkylään muuttaessamme tutustuin tilley-lamppuun,
    Sinne mentyämme jännitimme saammeko sinne sähköt. Melkein heti
    kunta järjesti asian – ei hätää- valot olivat kirkkaat ja puuhella
    lämmitti hyvin keittiössä, hellauuni paistoi pullatkin mainiosti.
    Näin se elämä meni- Tarja tyttömmekin pääsi valon lapseksi. Kävin hänet hakemassa Joensuusta syyskuussa.
    Pusan mirjasisko

  2. Tulipas ne sähköt seudulle melkoisen myöhään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *