Kuukausi: tammikuu 2011

Peetu pärjäsi taas

Värtsiläiset sukujuuret omaava lumilautailija Peetu Piiroinen sijoittui kolmanneksi vuoden 2010 urheilijakisassa. Peetu voitti viime vuonna olympiahopeaa ainoana hiihtäjänä. Vuoden urheilijoita valitsivat maan urheilutoimittajat. Ykkössijalle äänestettiin suunnistaja Minna Kauppi ja kakkoseksi taitoluistelija Laura Lepistö. Esimerkiksi Aino-Kaisa Saarinen ja Tero Pitkämäki jäivät…

Värtsilän talvea

Lunta on jo sen verran, että suksilla pääsee pellonlaitoja ja pikkuteitä. Sääperillä nousee paikoin vesi latuselle. Säät ovat vaihdelleet nopeasti alkutalven pakkasten jälkeen. Joskus tuuli riepottaa puita laakson aukeilla mailla. Suojasäällä lumet hutkahtelevat katoilta omia aikojaan. Puput kiertävät verkoilla suojattuja…

Maailman luontokuvia

Maailman parhaat luontokuvat, Docendo 2010. Maailman parhaat luontokuvat on jo perinteinen katselmus luontokuvien parhaimmistosta. Mukaan mahtuu luovaa näkemystä, eläinten käyttäytymistä, mustavalko-parhaimmisto, kaupunkiluontoa, uhanalaisten eläinten osasto ja osallistuvien luontokuvien katselmus, ym… Pohjois-Karjalan poika Ilari Tuupanen, 15 – 17 -vuotisten sarjassa on…

Ajatuksia löytyy

Värtsilässä löytyy ajatuksia, jotka kaipaavat jatkotoimia. Ehdotukset Värtsilä-säätiöstä, Arppen Pihasta, Jänisjoen rantojen kaavoittamisesta asuntotonteiksi ja hiihtolatujen kunnostusrahastosta olkoot tässä esimerkkeinä. Raha-automaatin puuhaamista on toivottu, samoin puhelinolojen parantamista ja koulukyytipysäkeille tuulensuojia jne. Toivottavasti ideat eivät jää ilmaan heitetyiksi ajatuksiksi. Niistä on…

Nykyinen Värtsilä

Mielenkiintoista miettiä mitä kaikkea osaamista, palveluja, ym. kylältämme löytyy, vaikka välillä niin tilannettamme parjaamme sekä surkuttelemme … – kauppa ja bensa-asema – rajavartiosto ja turvallisuus – tulli ja turvallisuus – kesäteatteri – Kirstin leivonnaiset ja kananmunat – Liisan leivonnaiset –…

Viisaasti sanottu

Erään lukijan toivomus oli, että Värtsi alkaisi julkaista kansan keskuudessa kulkevia sanontoja, esimerkiksi sellaisia kuin ”pyry pakkasen perästä”. Tässäpä on paikka niille. Jokainen voi kirjoittaa kuulemiaan ja tietämiään sananparsia tämän jutun Vastaa-lokeroon. Puhelimitse niitä ei oteta vastaan. Itsekin saa keksiä…

Puhelinyhteys katkeilee

Pitäisiköhän kerätä nimilista puhelinolojen parantamiseksi Värtsilässä? Tämä Patsolanmäen kainalo ainakin on ihan surkea paikka. Jos saat yhteyden, niin kyllä se vähintään pari kertaa katkeaa. Esim. terveyskeskuksen kanssa asioidessa tilanne on erittäin hankala, kun asiakkaan oletetaan kuulevan katkoksen aikana ja takaisinpäin…

Sähköpostilla

Värtsissä on alkanut olla keskustelua yleistä mielenkiintoa herättävistä paikallisista asioista. Se on aina paikallaan. Mielipiteet ovat kuitenkin alkaneet kerääntyä ”Yhteystietojen” alle. Se ei ole varsinaisesti kirjoituksille tai enemmälti kommenteille tarkoitettu paikka. Pyhittäisimme paikan mieluusti pelkästään Värtsi-lehden yhteystiedoille. Lukijoitten mielipiteille sopisi…

Muistot heräävät

Markus Similä: Vanhat hyvät ajat, Kirjapaja 2010. Markus Similä ( s. 1937) tunnetaan mm. monipuolisena radio- ja tv-toimittajana, sekä lehtimiehenä ja kirjailijana. Televisiossakin on miestä nähty, mm. Napakympin alkuperäisenä juontajana ennen Kari Salmelaista. Kirjoista ovat mainittavia yrityshistoriikit ja elämänkerrat sekä…

Sotalapsia saattamassa

Sotalapsista puhutaan jälleen. Omalta kohdaltani voi sanoa, että ”olinhan siellä minäkin”, sotalasten saattajana. Vanhasta Värtsilästä alettiin jatkosodan talven 1942 aikana siirtää lapsia sodan jaloista leveämmän leivän ääreen, rauhallisempiin oloihin. Hyvä ystäväni terveyssisar Helmi Airaksinen, armoitettu tippatätimme, manasi minut, 15-vuotiaan tytön,…

Matikka talvinen herkku

Nyt alkaa olla se aika vuodesta, jolloin intohimoisimmat mademiehet ryntäävät Jänisjoelle porailemaan reikiä jäähän. Näkymä yön jäljiltä on kuin pommituksen jälkeen: jää muistuttaa reikäjuustoa. Made ei ole helpoimmin kalastettavia kalojamme. Sen saaminen jäälle vaatii niin keskittymistä kuin erityisesti paikkatietoutta. Perinteiset…

Katoilla lunta

Tässä on lumenpudotusliu´utin, minun keksimä jo milleniumvuonna. Idea oli 90-luvulla pyörimässä tuolla pääkopassa. Hölmöyksissäni en tullut patenttianomusta tehneeksi. Kyselin vähän myöhemmin asiasta, mutkun se tuntui niin hirveän vaikealta, niin se jäi laatimatta. Joku päivä sitten oli TV- uutisissa paristakin eri…

Suivasa arpeetti

Loppiaisen jälkeistä juhlatonta aikaa kutsuttiin ennen vanhaan arki- eli härkäviikoiksi. Härkä kotieläimenä ei ollut kuitenkaan niin yleinen kuin lehmä, ja kun lehmä poiki, toivottiin yleisemmin lehmävasikkaa. Lapset juoksuttivat mielellään juustomaitopulloa naapurin emännälle, joka oli heti perillä, mitä oli tapahtunut. Hänen…

Tsiipakan Sisu

Harrasteseura Tsiipakan Sisu aloitti pikkujoulukauden hyvissä ajoin, loppiaisena. Kyseessä on maineikas seura, joka perustettiin ensimmäisen kerran Vanhan Värtsilän lähistöllä Korpiselän pitäjän Tsiipakan kylässä vuonna 1928. Sisu oli silloin urheiluseura, jonka jäsenistö koostui lähinnä Tsiipakan ja Meriinahon asukkaista. Suomen mestaruuksia tuli…

Sanaseppojen dekkari

Tapani Bagge/Harri István Mäki: Paha paikka, Arktinen Banaani 2010. Hätkähdyttävää verbalistiikkaa sisältää tämä veijaritarina-dekkari, jonka ovat laatineet kovan luokan proosanikkarit Bagge ja Mäki. Kuvasto iskee kipinää, kun taas homman luonne on humoristinen. Kokonaisuus sopinee hyvin aikuiselle lukijalle, lapsille ja nuorille…

Kyläsaukko

Citysaukkoja on kuulemma suuremmilla paikkakunnilla. Onkohan Värtsilä saamassa ikioman kyläsaukon? Sen jäljet ylittivät taannoin peltoaukeita ja Ilomantsintien. Vaaroilta se oli tullut ja Sääperille tai Jänisjoelle suunnisti pengerrysojia pitkin. Tienpenkalla saukko oli laskenut mahaliukua, kuten sillä on tapana. Rauhoitettu ja uhanalaisiin…

Kylän poikia takavuosilta

Sillasta tallentunut kuva on vanhempi kuin “vuodelta 1959″. Albumissani on nimittäin kuva todennäköisesti 1950-luvun alkupuolelta. Siinä poseeraa kaulaukkain kolme kaverusta: Pitkäsen Esko (myllärin poika), Lukkarisen Matti (luutnantin poika) ja Erkki Lintunen (Toivon poika, nykyisen Sinilinnun pihasta) Sillan keskiosassa oli tuolloin…

Liikenne vilkasta

Liikenne Niiralan rajanylityspaikalla on ollut vilkasta vuoden alkupäivinä. Neljän ensimmäisen vuorokauden aikana oli 14 200 ylitystä. Noin 65 prosenttia on ollut venäläisiä. Maanantaina yllettiin 4 800 ylitykseen, joista venäläisten osuus oli 74 prosenttia. Vuorokausiennätys ei mennyt rikki, sillä muutama viikko…

Arktisia lintuja

Hei ! Vielä tänään oli Koskenniskalla Öllölässä kaksi joutsenta ja kymmenkunta sorsaa. Näyttivät aika arktisilta olosuhteet. Yleensä on totuttu, ettei tähän aikaan talvesta ja näin kylmillä ilmoilla sorsalintuja näy näillä vesillä. Eilenkin oli pakkasta -22 astetta. Onneksi ei ole tuulta.…

Hennolla siveltimellä

Televisiossa oli äskettäin dokumentti Rudolf Koivusta, tuosta kaikkien tuntemasta satukirjojen ja postikorttien kuvittajasta. Samassa ohjelmassa tuli hänen hyvän ystävänsä ja opiskelutoverinsa Eino J. Härkösen nimi monta kertaa esiin. Kun menin seuraavana päivänä lähikirjastoon osui silmiini ensimmäiseksi uutuuksien hyllystä kuvateos:”Kalatulilla Pohjois-Karjalassa.”…

Operaatio Arppen Piha

Unettomana yönä avasin netin. Koti-Karjalasta 3.3.2010 löytyi Jetinan esittely. Reino Löppönen ja Marjaana Aarnio kertoivat, mitä Jetinan avulla voisi saada Keski-Karjalassa aikaan. Jutun alussa oli kaunis kuva naisesta, joka hellii amppelissa riippuvaa viherkasvia. Tekstissä oli kuvan selitys: ”Hyvä hanke alkaa…

Luonnon ledit

”Sammaloituvasta suo-ojasta löytyi oheisten kuvien sieniä heinäkuun lopulla. En ole keksinyt niille nimeä”, kirjoitti Kalle Matti Väänänen. Nyt tarvittaisiin siis asiantuntijoita tunnistamaan ja mahdollisesti kertomaan jotain näistä sienistä, jotka ovat mielenkiintoisen näköisiä. Melkein tekisi mieli maistella. Sienikuvia löytyy lisää täältä.

Näin nähtiin 1970

Vuonna 1970 ei Värtsilässä järjestetty 50-vuotisjuhlia, vaikka kunta tämän iän saavutti tammikuun alussa. Valtuusto oli päättänyt, että juhlapäivää vietetään työn merkeissä. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Uuno Matikainen ja kunnansihteeri Aulikki Karvonen kuitenkin kertoivat lehdistölle sen hetken näkymistä. Värtsilässä oli tuolloin noin 1…

Niiralassa kasvua 9,5 prosenttia

Pohjois-Karjalan rajatilanne säilyi vuonna 2010 edelleen rauhallisena. Niiralan kansainvälisen rajanylityspaikan liikenne kasvoi 9,5 prosenttia verrattuna edelliseen vuoteen, kerrotaan P-KR:n tiedotteessa. Miljoonan rajanylittäjän määrä kalenterivuodessa saavutettiin jouluaattona ensimmäisen kerran rajatarkastusaseman historiassa. Rajavartioston organisaation kehittämistä jatkettiin. Sisäasiainministerin päätöksen mukaisesti rajavartioalueet ja niiden…

Latuselle

”Värtsilässä on Pohjois-Karjalan kauneimpiin lukeutuvia kuntohiihtolenkkejä”, vakuutti Erkki Kinnunen, joka on jälleen avannut ladut. Ne ovat vapaasti kenen hyvänsä käytettävissä. Reitit kiertelevät mm. Uudenkylänlammen tienoilla ja Jänisjoen rantamilla. Ladulle pääsee monesta paikasta. Jos urheilutalolta lähtee ja Niiralassa käy, tulee matkaa…

Vuoden julkkis

On harvinaista, että ruisrääkkä tulee näkösälle. Viime kesänä se eräänä kauniina iltapäivänä nökötti ikkunan alla ihmettelemässä kahvittelupaikkaa ja kesti tyynesti kameran raksutuksen, kunnes arvokkaasti asteli takaisin heinikon suojiin. Narinaa kuului pelloilta kuukausimäärin. Olkoon se siis viime vuoden julkkis Värtsin palstoilla.…

Tältä näytti 1950

Värtsilän kunta oli tammikuun 1. päivänä 1950 toiminut itsenäisenä 30 vuotta. Millaiset kunnan näkymät olivat tuolloin, siitä teki selkoa silloinen kunnansihteeri Ilmari Rantanen pitkähkössä lehtikirjoituksessaan, josta Värtsi julkaisee lyhennelmän. ”Perintönä sotaa edeltäneeltä ajaltaan sai kunta neljä kansakoulua, noin 100 ha…

Värtsilä-säätiö?

Kunta- ja seurakuntaliitosten perusteisiin on pesiytynyt yksipuolinen näkemys paikkakunnalla elämisen edellytyksistä. Poliittinen vaali- ja hallintojärjestelmä ei ole ainoa keino luoda ja ylläpitää paikkakunnan asukkaiden elinoloja. Se on tietenkin perusta ja välttämätön keino, jotta olisi hyvät mahdollisuudet iästä, koulutustasosta ja terveydellisestä…