Värtsiläisperäistä naiskauneutta: missi Amerikanmaalla.
Mitä vanhemmaksi tulet, sitä lähemmäksi nousevat mieleen lapsuus- ja nuoruusvuodet! Näin nytkin ja tietysti vielä Vanhasta Värtsilästä. Naisena lisäksi mikäs muu kuin muoti ja siihen liittyvät asiat!
Kolmekymmenluvun puolivälissä päästiin hiljalleen silloisen laman kourista ja uskallettiin jo uhrata rahaa vaatteisiinkin. Kankaita oli kaupoissa mistä valita, laatuja sellaisia kuten esim. tyyki (puuvillalaatu, jostakin syystä vähiten arvostettu), kretonki, vistra, ohut villa, silkki, sifonki ja silkkitrikoo. Kukikkaista flanelleistakin sai ihan nättejä mekkoja.
Kotiompelijoita Värtsilässä riitti, ja heidän käsissään syntyi kaunista jälkeä melkein poikkeuksetta, etenkin jos mallin valinta onnistui. Eräs sellainen oli jatkosodan aikainen ompelijani Helka Paakkunainen, Karintaustan tyttö, idearikas taituri.
Kohtalo vei perheen Amerikkaan v. 1950. Siellä tytär meni naimisiin filippiiniläisen miehen kanssa. Romanssi taisi olla hieman samantapainen kuin Armilla ja Gilillä: Paakkunaisen tytär oli valittu paikkakuntansa missiksi ennen avioitumistaan.
Nuoripari Emma ja Yrjö Vänttinen noin vuonna 1925. Emman puku tummaa sinistä paksua sorsettia, raidat (boordit) vanhan kullan väriset, ohuen ohut tumman sininen verkko päällä. Erikoista myös varresta käännetyt tummat nilkkasukat ja mustat kiiltävät nilkkaremmikengät.
Ennen talvisotaa toimi Notkolla myös Aino Mustosen leninkiliike. Liikkeestä sai todella kauniita asuja aina juhlaan asti. Liikkeen viereisessä talossa oli Vuota- ja Nahkakomppanian myymälä, jota hoitivat Lyyli ja Anton Melkko. Myöhemmin joensuulaiset tunsivat heidät paremmin Viipurin rinkeleistään, jotka paistettiin rukiinolkien päällä. Nahkamyymälästä sai muodikkaita kenkiä niin naisille, miehille kuin lapsillekin.
Jatkosodan aikana alkoi olla jo pulaa vaatepuolesta. Kangasta oli harvoin kaupoissa, joten ostokortin pisteilläkään sitä ei paljon herunut. Amerikan suomalaiset tiesivät tietysti kotimaan pulan, ja niinpä sieltä alkoi tulla vaatepaketteja ja muutakin hyvää. Jotkut pakettien saajista laittoivat tavarat kiertoon, sillä rahakin oli tarpeen.
Huhu ostomahdollisuudesta kiersi ja minäkin hyppäsin pyöränromuni selkään eräänä sunnuntaiaamuna 1944. Talo löytyi ja kaupat syntyi. Sain ihanan mekon. Alusosa keltaista silkkiä ja päällyspuoli keltaista sifonkia, jossa harmahtavia eri kokoisia ruusuja. En mielestäni koskaan ollut nähnyt niin kaunista leninkiä.
No, syksyllä tuli evakkoon lähtö uudemman kerran. Mekkonikin pakattiin evakkolaatikkoon muiden vaatteiden myötä. Sekin laatikko katosi ihanuuksineen matkalle! Minkähän edellä se ylpeys käykään!
Ompelija Helga Paakkunaisen os. Nousiaisen tyttären hääkuva, sulhanen filippiiniläinen.