Kaustajoki

Kaustajärveläinen venemestari Olli Tikka.

Kaustan kierros, osa 2.

Kaustajärveläisillä on luettelo lukuisista alueella sijaitsevista lammista: Emännän-Pitkä-Väärä-Kaita-Musta-Syvä-Pykälä … ja onhan niitä vielä monta muutakin. Mutta missä on Kaustajoki? Jossainhan sen on oltava, koska Suomenmaa -teoksessa kerrotaan seuraavaa: “Kaustajoki virtaa useiden järvien – Pitkäjärven – Kaustajärven – Pahkalammin ym. läpi Juvanjokeen, joka taas on yhteydessä Jänisjokeen”.

Joen nimi lienee aikojen saatossa unohtunut, ja esim. Kaustajärven entisen koulun kohdalta alkavaa jokiosuutta ja lampea sanotaan Jouhteniseksi. Jossain kartassa olen nähnyt romanttiselta kuulostavan nimen Joutsenlampi. Nykyisissä kartoissa on merkintä Heinäjoki.

Perätuhdolla

Jättäkäämme siis joen etsiminen – siihen tarvittaisiin kartta ja kanootti – ja lähtekäämme soutelemaan varsinaisen Kaustajärven rantoja myötäpäivään. Koska tämä mielikuvitusmatka tapahtuu kymmeniä vuosia sitten, tartumme Olli Tikan tekemän puuveneen airoihin; haluan istua kuitenkin perätuhdolla, koska en osaa soutaa. Käytän tekstissä enimmäkseen sellaisia paikannimiä, joita käytettiin puhekielessä.

Kaustajärvi-Saarivaara -tie rakennettiin vv. 1953 – 54. Niinpä Varpasalmen sillan palkista löytyy vuosiluku 1953. Lähdemme liikkeelle tältä sillalta ja ohitamme ensiksi Huvilaniemen kallion (Hiekkaniemi). Huvilaniemeksi sitä kutsutaan siksi, että siinä on Kymiyhtiön piiriesimiehen huvila, joka on Kaustajärven ainoa lajissaan (muistutan lukijaa, että matkamme tapahtuu reilut viisikymmentä vuotta sitten). Ohjaamme venettä nyt vasemmalle ja tulemme Halkolahteen. Halkolahden tuntumassa on Mielolan pihapiiri ja rannassa tuuhea, vanha riippakoivu. Lahteen laskee myös puro, joka lähtee Niinilammista, virtaa Kaitalammin kautta Lökälampeen, josta laskee sitten vetensä Kaustajärveen. Tarkkasilmäinen soutelija voi havaita rannassa villinä kasvavan orjanruusupensaikonkin.

Onkipaikkoja

Valkolehdokki tuoksuu öisin. Kuva EJ

Kierrämme kauniin kallioniemen ja soutelemme ohi Rannan Pakarilan pihapiirin. Samalla voimme hämmästellä suuria kivenlohkareita ja miettiä, kuinka paljon lisätyötä peltojen kivisyys aiheuttaa maatöitä tehdessä. Pakarilan kohdalla järvessä on kuitenkin hieno hiekkaranta ja näyttääpä savusaunakin olevan lämpiämässä. Tällä paikalla on ollut tiettävästi asutusta jo 1700-luvulla ja jotkut vanhemmat ihmiset käyttävät paikasta vieläkin nimitystä Riikunniemi täällä muinoin asuneen tietäjän ja kansanparantajan mukaan. Rinteessä kasvaa villiä maahumalaa, sekään ei liene kovin yleinen kasvi.

Pikkuhiljaa lähestymme rajavyöhykettä ja tulemme Mutalahteen. Mutalahdessa on hyviä onkipaikkoja pikkupojille, samoin kuin oikealle jäävässä Kalmo- eli Iivanansaaressa. Iivanansaaren rannassa on myös laguuninmuotoinen hiekkaranta, joka on mitä mainioin retkikohde. Saaren nokkaan on laitettu rajavyöhykemerkki, joten sinne ei ole niin vain menemistä.

Rajapolku

Luonto on antelias. Kuva EJ

Oikealle jää myös Lammassaari ja vasemmalla mantereen puolella kohoavaa rinnettä sanotaan Kokonahoksi. Sen heinikkoisesta maastosta voi löytää syksyisin kanttarelleja. Öinen kulkija voi aistia vienon tuoksun, joka lähtee vaatimattoman näköisestä lehdokista. Kokonahon takana kohoaa jylhä Säkkivuori, se on nykyisin jo Neuvostoliiton puolta. Tiedän että Säkkivuoren takana on Säkkilampi. Mieli tekisi huhuilla, sillä Säkkivuori antaa hyvän kaiun, mutta rajavyöhykkeellähän ei sovi meluta.

Kartan mukaan olemme nyt Kukkolahdessa ja edessä näkyy jo rajamiesten polku ja silta, joka ylittää järven pohjukan. Pusikossa näyttää olevan rajamiesten polkupyöriä ja rannassa heidän veneensä. Liikkumisluvat, samoin kuin veneemme kaksinumeroinen rekisterikilpikin, ovat kyllä kunnossa, joten voimme jatkaa matkaamme kohti Valkosenmummon lahtea ja Jormanilan niemeä. Ehkä koukkaamme kuitenkin Lammassaaren rantaan syömään eväitämme.

Sarja jatkuu. Seuraavassa osassa katselemme piikkilanka-aidan toiselle puolelle.

Tellervo

Rajan koirapartio. Kuva EJ

Share

7 comments for “Kaustajoki

  1. Mirja Pusa
    23.1.2011 at 8:46

    Kivaa kerrontaa luontoretkistä. Herää kysymys kuka lienetkin Tellervo?
    Terv. Mirja

  2. Erkki Lintunen
    23.1.2011 at 11:01

    Kiitos, Tellervo, arvokkaista Kaustajärvi-tiedoista! Lisäisin vain niihin Ullukan, joka ilmestyi Mutalahteen v. 1993, ja sen nykyiset asukkaat v. 1999, muutaman viikon kuluttua 12 v. sitten.
    Terveisin Fågeli

  3. 23.1.2011 at 11:16

    Huomaan että Kaustan kierrosta on luettu.
    Pelkäsin etukäteen ettei näin pieni ja syrjäinen
    paikka kiinnosta. Istun “perätuhdolla” n. 50 v
    sitten jolloin tulin ensimmäistä kertaa
    Kaustajärvelle ja katselen maisemia sen aikaisesta
    näkövinkkelistä.
    Lukijoiden lisäkommentit ovat tervetulleita!

  4. Erkki Lintunen
    23.1.2011 at 11:25

    Anteeksi, Tellervo, luin juttusi uudestaan ja huomasin, että kerrot ajasta kymmeniä vuosia sitten, ei siis kymmenen. Hajamielisyys ja älyn rajallisuus tekevät jatkuvasti ikäviäkin kepposia. Mutta se siitä. Aurinko paistaa ja lähdemme Joensuuhun Koveron kautta. Terveisiä miehellesi! Fågeli

  5. Opotan kesäasukas
    23.1.2011 at 12:45

    Kaustajärveläisistä veneenrakentajista mainittakkoon myös Ollin veli Heikki Tikka. Hänkin oli erinomainen veneentekijä.

  6. Lissu
    23.1.2011 at 16:04

    Kiehtovaa kerrontaa! Oli helppo eläytyä souturetken tunnelmiin sellaisenkin, joka ei ole koskaan Kaustajärvellä käynyt. Melkein tunsin nenässäni valkolehdokin ja villiruusun tuoksun. Kukahan muuten mahtoi soutaa? Tuli mieleeni vanha iskelmä: “Venhe liukuu järven pintaa, järven pintaa tuulantei…” Jään mielenkiinnolla odottamaan millaiset näkymät sieltä piikkilanka-aidan takaa avautuvat.

  7. Kalevi Tikka
    25.12.2014 at 11:21

    Tarina mukava, mutta toimituksen laittama valokuva “rajapartiosta” on otettu joskus 1981 Kiteellä Närsäkkälän vartion läheltä ja siinä ovat Tuomo L, Vijo P ja rajakoira Rita. Olin pari vuotta kyseisellä vartioasemalla vartiopäällikkönä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *