Kenraalinkylän mäessä

Tyylinäyte Hoilolasta. Kuva EJ

Katselin televisiosta, kun aikuiset miehet laskivat suksilla Alppirinteillä. Tuli mieleen mäenlasku Kenraalinkylän koulun pihasta Löytölammen rannalle.

Sukset ja kelkat olivat jo valmiina koulun seinustalla. Heti kun välitunti alkoi oli kilpailu, kuka ensin ehtii mäkeen, joka päättyi lammen suolle. Muistan, kun kerran ehdin ensimmäisenä vauhtiin. Siihen oli jo syntynyt töyssy, jota en muistanut varoa. Lensin mahalleni, ilmat pakeni kerralla, oli sellainen tälli. Kuuntelin matalana, kun sukset ja kelkat suihkivat kahta puolen. Oli sen verran tilaa, ettei kukaan laskenut päälle.

Eihän siinä mäenlaskussa ollut mitään ihmeellistä, laskettiinhan sitä muuallakin. Siinä vain oli sellainen erikoisuus, minkä takia se tuli mieleenikin: reitti vei kahden tien ylitse. Koululta lähtiessä oli jo vauhtia, kun tultiin kylätielle. Sen jälkeen hujautettiin yli maantien Löytölammen suolle.

Vaikka alkuvuosina ei vielä teitä aurattu, oli siellä jalankulkijoita, pyöräilijöitä sekä hevosmiehiä. Vielä siitä tuli laskettua, vaikka myöhemmin oli jo autojakin liikenteessä. Sitä vain en muista, tuliko siihen rinteeseen lopulta porttikielto. Varmaan tuli!

Ensio Immonen

8 comments for “Kenraalinkylän mäessä

  1. Kiitoksia kirjoituksista, joita tulee Värtsin sähköpostiin. Saattaisi olla mielenkiintoista tietää, mistä päin maata tai maailmaa kirjoittaja on, varsinkin jos sattuu olemaan Värtsilän ulkopuolelta.

    Värtsiä luetaan tällä hetkellä noin 20 maailman maassa ja 80 suomalaisella kaupunkiseudulla.

  2. Asumme Savonlinnassa,unohdin mainita!

  3. Kuule kyllä nuo mäenlaskut ja hiihtämiset (jopa kilpaa
    on kirkkaana mielessä. Olivat tosiaan joskus jopa vaarallisia. Minun paikkojani olivat Joensuussa Pielisensuun kirkon ja Kettuvaaran pappilan mäki.

  4. Marjatta Hyvärinen 18.1.2011

    Olipa mukava lukea Ension kirjoitusta entisen kotikylän
    koulun mäenlaskusta.
    Muistan itsekkin yhden mäenlaskun. Naapurin pojat olivat teh-
    neet hyppyrin aika jyrkkään mäkeen. Minä siinä uhoamaan, että
    kyllähän tytötkin tuosta uskaltavat hypätä.Sen nyt arvaa miten
    siinä kävi kunnon mukin kanssa alas tultiin.Pojilla tais olla
    hauskaa. Siihen loppui sillä kertaa mäkihyppy innostus.

  5. Olin hämmästynyt kun selasin pälkjärvi lehteä sinusta oli tehty musiikki koskeva asia , olemme samaa koulua käyneet kenraalinkyläsä jos muistat olen omaa sukua seppänen, olin sirkka parviaisen kanssa samalla luokalla meitä oli vain kaksi oppilasta meitä oli yhditetty samaan luokkaan opettaja oli lahja mikkonen. Olen nyt eläkkeellä ja asun mieheni kansa täällä sulkavalla soutupitäjässä. Huomasin ,että ole maila tsupukan kanssa tuttuja maila on isäni puolelta serkku juttelin eräänä päivänä vili pekkarisen kanssa tunnette toisenne näin se maailma on pieni tässä tärkeimmät kuulumiset

  6. Siitä mäestä laskettiin edelleen kun tie aurattiin talvella ja
    autoliikenne alkoi kulkea vaarana oli erikoisesti kuormautot.
    Vähältä piti tilanteita sattui omalle kohdallekin kun rinne oli
    kotimatkan varressa. Vaarallisia tilanteiteta sattui myös kun jyrkissä ylämäissä puutavara-autojen vauhti hiljeni niinpä
    tartuimme perään kiinni ja niin mentiin ilmaisella kyydillä ja
    vauhti oli kyllä joskus aikamoista haipakkaa kulkuvälineenä olivat
    sukset mutta joskus myös potkurit.Senaikaisten autojen vauhti ei
    tietysti ollut sitä luokkaa kuin mitä on tänä päivänä.

  7. Taisipa tuo löytöl lammen ranta tulla hyvinkin tutuksi kun asuin siinä vietin nuoruuttani siinä kaikki mäet ja töyssyt tuli tutuksi aikuis ikään saakka sitten maailma kutsui.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *