Tältä näytti 1950

Kunnansihteeri Ilmari Rantanen.

Värtsilän kunta oli tammikuun 1. päivänä 1950 toiminut itsenäisenä 30 vuotta. Millaiset kunnan näkymät olivat tuolloin, siitä teki selkoa silloinen kunnansihteeri Ilmari Rantanen pitkähkössä lehtikirjoituksessaan, josta Värtsi julkaisee lyhennelmän.

”Perintönä sotaa edeltäneeltä ajaltaan sai kunta neljä kansakoulua, noin 100 ha viljeltyä ja 700 ha metsämaata rakennuksineen, entisen kunnalliskotirakennuksen, saha- ja myllyrakennuksen, vähäisen määrän rahasäästöjä sekä pahoin pirstoutuneen tieverkoston.

Kun pienentynyt alue käsitti vain vähän yli 1 200 asukasta, mikä määrä lisääntyi noin 400 siirtolaisella, oli kunnan ensimmäinen tehtävä yrittää vakaannuttaa itsenäisyytensä, joka oli asetettu kyseenalaiseksi. Postiasema saatiin vuoden 1945 lopulla, samoin puhelinkeskus.

Jo 1947 tehtiin aloite tien rakentamiseksi Patsolasta Kaustajärvelle ja edelleen Saarivaaraan. Tietä oli anottu valtion rakennettavaksi, mutta hanke ei johtanut tulokseen. Vasta kun tie päätettiin rakentaa kunnantienä ja valtiolta oli saatu avustuspäätös, voitiin rakennustyöt kuluvana vuonna aloittaa.

Vuonna 1949 korjattiin Kaustajärven kansakoulu perusteellisesti Uudenkylän koulun ollessa parhaillaan korjauksen alaisena. Koulujen laajennuksiin ei ole voitu vielä paikallisista syistä johtuen ryhtyä. Viime vuonna valmistui niinikään kunnan uusi toimitalo. Vuoroaan odottaa vielä lisäksi paloasema.

Korvausta menetetystä omaisuudesta kunta ei sanottavasti saanut. Korvaussumma, lähes kaksi miljoonaa markkaa, olikin ministeriön ilmoituksen mukaan tarkoitettu vain niiden velkojen suoritukseen, jotka rasittivat menetettyä omaisuutta. Suurempi merkitys talouteen on ollut maatilalla sekä mylly- ja sahalaitoksella, joiden tuotto muutamina vuosina on osoittautunut kunnalle erittäin tarpeelliseksi. Ne ovat auttaneet siinä määrin, että verorasitus on tähän saakka ollut verraten vähäinen Pohjois-Karjalan olosuhteisiin nähden.

Verraten suurena rasituksena on ollut työttömyys parina talvena. Viime talvena nousivat varatyökustannukset kunnan osalta noin miljoonaan markkaan, johon eivät vielä sisälly tienrakennuskustannukset.

Vapaaehtoinen kansalaistoiminta pääsi sodan jälkeen viriämään nopeasti. Huoltojärjestöistä on mainittava Sotainvalidien Veljesliiton ja Mannerheim-liiton paikallisosastot. Vuonna 1948 valmistui terveystalo Ruotsista saatujen lahjoitusten turvin. Maataloudelliset ammattijärjestöt, samoin kuin marttayhdistykset toimivat miltei joka kylässä. Työntekijät ovat järjestäytyneet ammattiyhdistyksiinsä.

Liikuntakasvatuksesta huolehtivat Kaurilan Kisa ja Uudenkylän Terä. Kunta on ryhtynyt tukemaan urheilutoimintaa perustamalla urheilulautakunnan, joka järjesti pitäjänmestaruuskisat hiihdossa osanottajamäärän ollessa huomattava. Liikuntakasvatusta on haitannut kunnollisen kentän puuttuminen. Vireillä on kuitenkin kunnallisen urheilukentän perustaminen.

Edistysaskelta merkitsee myös se, että kunnan kantakirjasto voitiin avata kuluvan vuoden alkupuolella. Tämän teki mahdolliseksi huonetilojen saanti. Nyt on tähtäimessä kirjaston laajentaminen siten, että siihen sijoitetaan käsikirjasto-lukusali sekä pienehkö lastenosasto.

Kunta on osoittanut kykenevänsä toimimaan sodan jälkeen. Tämän on valtiovaltakin tunnustanut. Siitä on parhaana osoituksena, että kuntaan liitetään vuoden 1951 alusta Tohmajärven puoleinen Patsolan osa. On aihetta uskoa, että suotuisa kehitys kunnassa jatkuu.”

Näin siis kunnansihteeri Rantanen vuonna 1950. Huomisessa jutussa kerromme, miltä tilanne näytti parikymmentä vuotta myöhemmin kunnan täyttäessä 50 vuotta.

Share

1 comment for “Tältä näytti 1950

  1. Tämä jutti oli Värtsissä yli neljä vuotta sitten. Sitä seurasi ”Näin nähtiin 1970”. Aloin selata vuoden 2011 alkuvuoden kirjoituksia. Mielenkiintoista!!! Kannattaa palata itse kunkin niitä lukemaan. Oikealla on hakuväline ”Arkistot”. Valitse kuukausi kustakin vuodesta.

    Todella mielenkiintoista tarinaa kunnan ja Värtsilän Pitäjäyhdistyksen siitä vaiheesta, kun kylätalosta käytiin neuvotteluja. Lopputulos johti nykyiseen. On Arppen piha, kylätalo, kesäteatteri, Hotelli Joki, rivitaloja, joista yksi valitettavasti seisoo kylmillään. En tiedä, liekö edes ajateltu sille tulevaisuutta. Ja pihan kautta johtaa tie Valkoiselle talolle, missä Tapani Näätänen raataa merkittävää kulttuurityötä kakaroiden ilkivallan jäljiltä.

    Olen näköjään jo yli neljä vuotta sitten esittänyt kolmannen sektorin teoriaa, joka nyt näyttää tulevan todelliseksi mahdollisuudeksi maaseudun elinympäristön kehittämisessä ensimmäisen sektorin rinnalla. Nostan hattua Värtsilän Pitäjäyhdistyksen aktiiveille. He eivät ole jääneet voivottelemaan mukaan tulijoiden puutetta, vaan ovat toimineet, yksi ja toinen on seurannut esimerkkiä. Uskon, että tämä jatkuu ja nuorempiakin lähtee liikkeelle.

    Omalta osaltani on pakko todeta, että nyt alkaa ikä painaa. Kotiseutuyhdistyksen ( Pitäjäyhdistyksen rinnalla) tavoitteita on kesken: Myllymuseon kunnostus, Värtsilä-kirja, virtuaalihautausmaat (Leminrinne ja Kaustajärvi). Wärtsilän mustan hyvin alkaneen paluun varmistaminen. Kirkon kunnostaminen on virinnyt seurakunnan päättäjien aivoissa, ja Kotiseutuyhdistyksellä on koossa ja tarjolla muutama tuhat euroa.

    Uuden puheenjohtajan haku alkaa tällä kirjoituksella. Talkoolaisena ja rivijäsenenä jatkan mielelläni jäljellä olevin voimin.

    Joskus nuoruudessani olen kirjoittanut ”runon”, joka on julkaistu v. 2001, siis jälkikäteen:

    Kuin surusaatto
    vaeltaa joki
    mykkä ja sanaton.

    Ja arkunkantajasta tuntuu silloin
    kuin liinan toista päätä
    kuollut itse kantaisi.

    Palatessani v. 1991 synnyinseurakuntaani töihin aloin katsella Jänisjokea uusilla silmillä, mielessäni työkokemukseni eri tehtävissä kirkossa ja yhteiskunnassa. Värtsilän laakso alkoi näyttää lupauksien laaksolta. Jänisjoki ei virrannut kuin surusaatto.

    Olen edelleen sitä mieltä, että Värtsilällä on merkitystä Tohmajärven kunnassa ja Pohjois-Karjalan maakunnassa. Kunnan – ja miksei myös seurakunnan – kanssa yhteistyössä on mahdollista rakentaa Värtsilän laaksoon ja sitä ympäröiville vaaroille – Värtsilän pitäjän kyliin – elämää.
    Tarvitaan vain LUOVAA päätöksentekoa. Kyläpolitikoinnin aika on takana.

    Edessä on aika, joka välillä oli kadoksissa. Se on palaamassa takaisin. – Muistan sen hyvin lapsuuden ajan tuvasta. Isännät ja emännät kokoontuivat kokouksiin. Ideoitiin, suunniteltiin, päätettiin ja pantiin toimeksi. Eivät ne isännät ja emännät tehneet lyhyitä työpäiviä, päinvastoin. Mutta heillä ei ollut televisioita, joiden äärellä töllöttää pintapuolista amerikkalaistyylistä viihdettä.
    Heillä oli näkemystä pintaa syvemmälle. He eivät eläneet lautakuntien armoilla, vaan panivat toimeksi, olivat oma-aloitteellisia. Eivät kyselleet jostain ylempää voutien ohjeistuksia, vaan tekivät talonpoikaisjärjen varassa yhteistä hyvää.

    Kyllä ne osasivat myös riidellä ja olla erimielisiä. Poliittiset intohimot jylläsivät. Mutta tehtiin kuitenkin kyselemättä aina lupaa Helsingistä, Brysselistä puhumattakaan. Joitakin mokia on helppo arvostella jälkikäteen, kun on tietoa, jota heillä ei ollut. Mutta emmehän mekään nyt täydellisiä ole.

    Minäkään ”en ole profeetta omalla maalla”. Vain potaattipappi pienen pientareen reunalla ja vakivieras kylätalon kuppilassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *